Älykästä rahaa ja startup-yritysten juridiikkaa

Startup–yrityksen alussa on yleensä idea. Idea on hyvä varsinkin silloin, jos siitä muodostuu palvelu ja se täyttää jonkun havaitun tarpeen. Tarve taas voi asettua mille tahansa tasolle yritysten, kuluttajien tai yhteiskunnan toiminnassa. Yhä useammin idea tai palvelu perustuu teknologian kehittämiseen ja se tekee jonkun toiminnan, valmistusprosessin, kommunikoinnin tai muun palvelun vaiheesta yksinkertaisempaa, turvallisempaa tai halvempaa.    Yritys voi myös omalla toiminnallaan saada aikaan sen, että havaitsematta oleva palvelun tai tuotteen tarve ilmenee vasta siinä vaiheessa, kun tuote tai palvelu on jo olemassa tai havaitaan toimivaksi ja tehokkaaksi. Tarve voi olla myös tavallaan keinotekoinen, sattumanvarainen tai perustua puhtaasti ihmisten mieltymyksiin tai yhteiskunnan muoti-ilmiöihin. Hyvin harva todella tarvitsee esimerkiksi Pokemon go -sovellusta tai fidget spinneriä, mutta silti ne ovat menestyneet markkinoilla. Idean kaupallistamiseksi sen ympärille tarvitaan yleensä yritys. Toimiakseen järkevällä pohjalla yrityksen tulee miettiä sen omaa rakennetta, sopimusympäristöjä, rahoitusta, osakkaiden välisiä suhteita, liiketoiminnan kehittämisen suuntaa sekä pitkän tähtäimen tavoitteitaan. Näissä elementeissä on yllättävän paljon juridiikkaa. Reseptinä on toimivan tuotteen tai palvelun lisäksi yhteistyökykyinen avainhenkilö- ja sijoittajaryhmä. Kaikkea ei kannata eikä voikaan tehdä yksin ja vaikka uusien omistajien mukaantulo pienentää muiden omistusosuutta, on parempi omistaa pienempi siivu arvokkaasta yhtiöstä kun iso siivu yritysaihiosta. Kun lähestytään startup-yrityksen juridisia tarpeita, on helpointa lähteä liikkeelle yhtiön omien asioiden kuntoon laittamisesta asettumalla potentiaalisen sijoittajan näkökulmaan. Huolellinen sijoittaja haluaa pääsääntöisesti varmistua siitä, että yrityksen arvoon vaikuttavat elementit – yleensä juuri tuotteeseen tai palveluun liittyvät osa-alueet kuten tietotaito, ohjelmistot, suunnitelmat, ideat, patentit jne. – ovat rajoituksetta yrityksen eivätkä sen perustajien tai työntekijöiden määrättävissä. Myös yhtiön toiminnassa mahdollisesti tarvittavien lisenssioikeuksien tulee olla luonteeltaan riittävän rajoittamattomia. Vaikka nämä asiat olisivatkin kunnossa, ne eivät välttämättä ole paperilla. Toiminnan laajentuessa yritysten perustajien keskinäinen luottamus ei enää riitä, vaan asiat tulee sopia sijoittajia suojaavalla tavalla laatimalla yhtiön ja sen sidosryhmien väliset sopimukset asianmukaisesti. Myös yrityksen avainhenkilöiden sitouttaminen on olennainen osa yritystä eteenpäin vievää draivia. Osaamisen ja resurssien tulisi olla yrityksen käytössä tavalla, joka uskottavasti kannustaa tiimin panostamaan yritykseen mutta jättää tilaa myös sijoittajien tuottovaatimuksille. Koska sijoittajat sijoittavat yhä enemmän tiimiin ja sen osaamiseen, on sijoittajilla yhtä lailla oikeus edellyttää todellista sitoutumista työvelvoitteen sekä myös kilpailukiellon tai työvelvoitteen muodossa. Yleensä halutaan estää myös osakkeiden luovutukset kolmansille tahoille ja varsinkin kilpailijoille. Avainhenkilöiden oikeus omistaa tai hankkia osakkeita tai optiota voidaan myös linkittää tietyn työsuorituksen tekemiseen tai riittävään palvelusaikaan yrityksessä. Näissä asioissa osakassopimus sekä erilaiset kannustinjärjestelyt ovat toimivia työkaluja. Varsinkin toiminnan alkuvaiheessa keskitytään tuotekehitykseen ja markkinoiden avaamiseen, jolloin yrityksen sisäiset ja osakkaiden väliset asiat jätetään vähemmälle huomiolle. On tietenkin hyvä, jos perustajien väliset suhteet ovat toimivia, keskinäinen luottamus on korkealla ja perustajilla on näpeissään kaikki tarvittava tieto ja osaaminen. Kun yhtiölle tulee rahoitustarve, voivat sijoittajat kuitenkin karsastaa tilannetta, jossa yrityksen tilanne tai perustajien tai avainhenkilöiden sitoutuminen ei avaudu ulkopuoliselle mistään muualta kuin perustajien kertomuksista. Perustajien, avainhenkilöiden ja sijoittajien välisten suhteiden sopimisen lisäksi osakassopimus sekä muut keskeiset sopimukset tulisi nähdä myös seuraaville sijoittajille tai yrityksen tuleville ostajille osoitettuna sitoumuksena siitä, että yrityksen toiminta on terveellä pohjalla. Liian usein luotetaan siihen, että asiat voidaan laittaa kuntoon vasta sijoittajan tullessa mukaan toimintaan. Vaikka startup-yrityksen tuote on erinomaisen tehokas ja toimiva ja yritys itse näkee sille selvän markkinatarpeen, tarvitsee yritys lisäksi kärsivällisyyttä, aitoa intoa ja sitoutuneisuutta osoittaakseen tämän myös markkinoille ja sijoittajille. Koska tuotteen tai palvelun myynti ja markkinointi sekä erityisesti tuotekehitys vaativat aikaa, tarvitaan toimintaan aina myös rahoitusta. Harvalla startup-yrityksellä on kyky rahoittaa toimintaansa tulorahoituksella ja lähes kaikki alkavat yritykset tarvitsevat ulkopuolista rahoitusta. On myös hyvä muistaa, että sijoittajien mukaantulo on lähestulkoon peruuttamaton toimenpide. Siksi kannattaakin pyrkiä hankkimaan kasvottoman rahan sijasta älykästä rahaa eli sijoituksia sellaisilta sijoittajilta, joilla on yritykselle aidosti muutakin annettavaa. Vaikka rahan arvo on kaikille sama, on tällaisen älykkään rahan arvo yritykselle käytännössä pelkkää rahaa suurempi. Tärkeälle yhteistyökumppanille saatetaan joskus tarjota startup-yrityksen osakkeita vastineeksi yrityksen alkuvaiheessa tarvittavasta työsuorituksesta. Tällainen rahoitusmuoto ei vaadi kassavaroja ja on siksi houkutteleva. Sen lisäksi että todellisuudessa työsuorituksen perusteella hinnoiteltavaan osakeantiin voi liittyä verotuksellisia ongelmia, saa se aikaan omistuksen pirstaloitumista, kun omistajaksi tulee tahoja, joilla ei pitkällä aikavälillä enää olekaan annettavaa yhtiölle. Tällaiset ”vapaamatkustajat” voivat sijoittajien silmissä näyttäytyä rasitteena. Jos startup-yrityksen arvo perustuu immateriaalioikeuksiin, erityiseen teknologiaan tai muuhun tietotaitoon, on tällaisen tiedon vuotaminen kilpailijoille syytä estää. Oman porukan kesken homma hoituu osakas- ja työsopimuksin. Tuotteen menestyksekäs kaupallistaminen edellyttää kuitenkin usein sitä koskevien salaisuuksien osittaista avaamista alihankkijoille ja yhteistyökumppaneille – varsinkin jos teknologia on nuorta ja kaupallistamista tehdään pilottiprojektien avulla. Myös myyntiedustajille tai muille ulkopuolisille sopimuskumppaneille on annettava sopiva määrä tietoa, jotta tuotetta osataan myydä. Näissä tapauksissa on syytä tehdä asianmukainen salassapitosopimus. Startup-yritykset pyrkivät joskus liittoutumaan isomman alan toimijan kanssa saadakseen suoran yhteyden markkinoille. Koska neuvotteluasetelma sopimuskumppaneiden kesken on jo lähtökohtaisesti eriarvoinen, voi sopimus sisältää varsin kohtuuttomia ehtoja. Markkinoilla oleva suuri toimija saattaa vaatia itselleen huomattavia etuja uuteen teknologiaan vastineeksi siitä, että se kokeilee uutta tuotetta omassa toiminnassaan. Joskus jo pelkkä yhteistyöneuvotteluiden käynnistämiseksi tarvittava salassapitosopimus sisältää ehtoja, joilla tulevan yhteistyön hedelmät eivät olisikaan enää startup-yrityksen vapaassa käytössä vaan tuotteen kehitysprojektista syntyviä oikeuksia siirtyy suoraan sopimuskumppanille. Palkitsevan työn ja elannon hankkimisen lisäksi Startup-yrittäjien horisontissa siintää usein yhtiön arvonnousun lunastaminen eli exit. Ennen kuin yritys muuttuu rahaksi, on edessä vielä myyntiprosessin viimeinen juridinen rutistus eli yritystä koskeva due diligence -tarkastus ja myyntiehdoista sopiminen.