Asianajajana nainen

Anna Oksanen

Artikkelit

18.02.2021

Uusista asianajajista yli puolet, jopa 60 %, on naisia. Kuitenkin kaikista asianajajaliiton jäsenistä naisia on vain 34 %. Jotain siis tapahtuu joitain vuosia oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistumisen jälkeen ja naiset katoavat alalta. Asianajajaliitto teki aiheesta tutkimuksen ja ilmi kävi, että ylivoimaisesti tärkein syy alalta lähtemiseen on työn kuormittavuus – niin miehillä kuin naisilla. Tutkimuksen mukaan naisten alanvaihtoajatuksiin vaikuttavat paljon myös työn ja perheen sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen vaikeus, alan arvot, joita ei koeta omiksi sekä työssä koetut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusongelmat. Olen 37-vuotias nainen. Olen työskennellyt asianajoalalla yli 10 vuoden ajan. Minulla on yksi lapsi, jonka ainut lähivanhempi olen. Harrastan paljon liikuntaa ja tapaan säännöllisesti ydinperheeni jäseniä ja läheisiä ystäviäni. Tilastotietojen valossa minun pitäisi olla juurikin yksi niistä, joka on joskus harkinnut asianajoalalta katoamista ja lopulta myös siirtynyt muihin tehtäviin.

Minua pyydettiin loppuvuodesta luennoimaan Turun oikeustieteellisen tiedekuntaan asianajajan työstä. Minua pyydettiin kertomaan opiskelijoille siitä, mitä tämä työ oikeasti on. Sain luennoistani palautetta. Palautteessa opiskelijat kertoivat, miten kukaan ei ole koskaan puhunut niin rehellisesti ja aidosti asianajajan ammatista. Opiskelijoiden mukaan puheeni eivät kuitenkaan pelästyttäneet vaan juurikin loivat uskoa siihen, että vaikka joitain epäkohtia asianajomaailmassa on, niistä voi selvitä ja silti nauttia työstään. Tunsin palautteen saatuani onnea. En ollut itse juurikaan ajatellut asiaa, enkä varsinkaan suunnitellut luennossa mainostavani sitä, mutta ymmärsin, miten tyytyväinen työhöni itse olen. Tulin kertoneeksi ilman tarkoitushakuisuutta opiskelijoille siitä, miten yksikään aamu minua ei ole harmittanut tulla töihin. Etten koskaan ole harkinnut alan vaihtoa. Koen olevani parhaassa mahdollisessa työpaikassa ja saavani aidosti auttaa asiakkaitamme, mikä tekee työstäni mielekästä.

Mietinkin, onko tasa-arvo-ongelmaa ainakaan niin merkittävänä oikeasti edes olemassa, ainakaan asianajoalalla. Ja mikäli on, osataanko siihen puuttua oikeilla keinoilla. Julkisuudessa on esimerkiksi puhuttu siitä, miten ammattinimikkeemme ei saisi olla lakimies tai asiamies. Pärjäänkö asiakkaidemme silmissä sitten paremmin, kun minua aletaankin kutsua asianaiseksi? Tuskin. Mutta oikeastaan en ole tästä aiheesta edes kiinnostunut. Koska kutsutaan minua sitten millä nimellä tahansa, minä pidän työstäni. Siitä suurin kiitos kuuluu työyhteisöllemme sekä asiakkaillemme. Kiitos. Pidempiin kiitospuheisiin ei kuitenkaan ole nyt aikaa, koska myönnän sen, että joskus tässä ammatissa on hieman kiire.