Erityispiirteitä kansainvälisissä sopimuksissa

Suomea voidaan pitää jo kokeneena vientimaana, mutta yhä näkee useasti kovin alkeellisia sopimuksia yhteistyöstä ulkomaalaisten kumppaniemme kanssa, olkoon sitten kysymyksessä vientiin tai tuontiin liittyvä sopimus tai yritysten välinen muu yhteistyö tai vaikkapa kansainväliset yrityskaupat. Kokeneiden kauppakumppanimaidemme kanssa kannattaisi olla nykyistä huomattavasti varovaisempi sopimuskäytännössä, jotta välttyisi ikäviltä yllätyksiltä tulevaisuudessa, mikäli sopimus on laadittu löyhästi. Sopijakumppanisi edustaman valtion sopimuskulttuuri Se, minkälaisiin seikkoihin sopimuksen sisällössä ja sopimuksessa käsiteltävissä asioissa tulee kiinnittää huomiota, riippuu paitsi sopimustyypistä myös siitä, missä valtiossa sopimuskumppanisi sijaitsee. Mikäli sopijakumppanisi on ns. common law -maasta eli angloamerikkalaisesta yhteiskunnasta, USA:sta, Iso-Britanniasta, Australiasta ym., on siellä käytetty sopimuskäytäntö täysin erilaista, mihin me olemme tottuneet. Näissä maissa kirjattujen lakien määrä on hyvin vähäinen ja niissä nojaudutaan paljon erilaisiin tuomioistuinten ennakkopäätöksiin. Tästä johtuen sopimukset ovat varsin laajoja, joissa pyritään ottaman etukäteen kantaa lähes kaikkiin mahdollisiin asioihin, kun olemassa oleva laki viittauspohjana on niin niukkaa. Suomi, kuten lähes kaikki muut EU-maat, edustaa ns. civil law -maita, joissa on laaja kirjoitettu lainsäädäntö, mikä mahdollistaa lyhyemmät sopimukset, kun osapuolet tietävät, että laki ottaa kantaa moniin asioihin, vaikka niistä ei nimenomaisesti olisi mitään sovittukaan. Osa lainsäädännöstä on vielä pakottavaa, eli sellaista josta ei edes osapuolten sopimuksin voida sopia toisin. Sopimuskulttuureissa vallitsevat erot tarkoittavat myös sitä, että esimerkiksi englanninkieliset termit ymmärretään eri maissa eri tavoin ja termin suora kääntäminen suomen kielelle ei välttämättä ollenkaan tarkoita sitä, että sopijakumppanisi ymmärtäisi termin samoin kuin sinä. On olemassa käsitteitä, joita ei suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ole lainkaan ja jotka taas ovat varsin käytettyjä common law -maissa. Sopimuskieli Kaupallisissa sopimuksissa kielen käyttöön liittyvät muutokset ovat olleet nopeita. Englannin kieli on saanut ylivallan kaupallisena sopimuskielenä ja syrjäyttänyt nopeasti esimerkiksi ranskan, espanjan ja saksan. Kun taannoisina vuosina neuvottelit saksalaisten kanssa sopimuksesta, edellyttivät saksalaiset ainakin suomalaisilta, jotka ovat heitä pienempi ja vaatimattomampi kauppamaa, oman äidinkielensä käyttöä. Samoin oli ranskalaisten laita. Nykyään neuvottelukieleksi valitaan melkein itsestään englanti ja myös sopimus laaditaan englanniksi. Näiden maiden kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kumpikin sopimuksen laatija toimii kielellisesti vieraskentällä, mikä myös korostaa tasapuolisuuden vaatimuksia. Sen sijaan edellä mainittujen common law -maissa olevien sopijakumppaneiden kanssa englannin kielen käyttö tarkoittaa sitä, että paitsi että he ovat kotikentällään, myös heidän käyttämillään englannin kielen termeillä ei välttämättä löydy vastinetta suomalaisesta oikeusjärjestelmästä. Tätä on varottava. Englannin kielen ylivalta on ylettynyt myös pohjoismaihin ja skandinaavisten kauppakumppaniemme kanssa tehtävissä sopimuksissa käytetään myös yleisesti nykyään englannin kieltä. Uskon suuntauksen leviävän edelleen, muutoksia ei ole näköpiirissä. Valittava laki Lainvalinta on ehkä kaikkein tärkein kohta kansainvälisessä sopimuksessa. Mikäli sopimukseen sovellettavana lakina on esimerkiksi jokin USA:n osavaltion laki, on suomalaisesta näkökulmasta ennustettavuus erittäin vähäistä. Osavaltioiden lait poikkeavat toisistaan ja muutosten seuraaminen täältä käsin on vaikeaa ja kallista. Ainoa lohtu ehkä tuolloin on, että sopijakumppanimmekin toimii kai sentään sivistysvaltiossa eikä sen maan laki toivottavasti sisällä mitään kauheuksia. Yllätyksiä se voi sisältää, ja niihin on vaikea varautua. Oleellista olisi, että sovellettavaksi laiksi valittaisiin civil law -valtion laki, mieluiten jonkin Skandinavian tai Keski-Euroopan maan laki, ellei Suomen lain käyttäminen ole mahdollista. Mitä kauemmas Suomesta mennään, sitä vaikeammaksi lain tunteminen tulee ja mahdollisten riitojen ratkaisun ennustaminen vaikeutuu. Riitojenratkaisumenettely Toiseksi tärkein asia on sopia käytettävästä tuomioistuimesta mahdollisissa erimielisyystilanteissa. Vaikka tuomioistuin sijaitsisi kaukanakin, on riitojen ratkaisun ennustettavuus parempi, mikäli päästään noudattamaan Suomen lakia. Myös pohjoismaisten lakien käyttö antaa korkean ennustettavuuden. Mikäli sen sijaan esimerkiksi joudutaan Italian tai Espanjan tuomioistuimiin, on jo oikeusprosessiin käytetty aika suuri ongelma. Näissä maissa tuomioiden saaminen kestää vuosia, jona aikana monen riidan merkitys jo häviää, sillä aika on ratkaissut asiat eikä useinkaan meidän eduksemme. Varsin käytetty tapa on jättää riita välimiesoikeuden ratkaistavaksi ja antaa esimerkiksi kansainvälisen kauppakamarin (ICC) määrätä yksi tai useampi välimies erimielisyyksien ratkaisijaksi. Joka tapauksessa tuomioistuimesta sopiminen sopimuksessa on järkevää, on hankalaa ja kallista riidellä ensin toimivaltaisesta tuomioistuimesta ennen kuin päästään edes riitaa ratkaisemaan. Käytä asiantuntijaa Koska liekanaru ulkomaiseen sopijakumppaniin on aina pidempi kuin suomalaiseen sopijakumppaniin, kannattaa sopimuksen laatimisessa aina käyttää asiantuntijaa. Säästyy ikäviltä yllätyksiltä ja selviää pienemmillä kustannuksilla, kun sopimuksen laatimisvaiheessa käyttää asiantuntijan apua. Ulkomaankaupan sopimukset eivät ole tuntemattomia mysteerejä ja apua löytyy useammista lähteistä. Paljon vaikeampi tilanne on silloin, kun jokin vahinko on jo päässyt tapahtumaan. Toisin kuin suomalaiset sopijakumppanit keskenään, kohtuutta ei läheskään aina tunneta ulkomaisten kumppaniemme taholta meitä kohtaan. Sopimusta tulkitaan niin kuin se on kirjoitettu eikä halukkuutta kohtuullisiin sopimusratkaisuihin enää ole. Valppaana on toimittava nimenomaan sopimuksen laadintavaiheessa, myöhemmin se on usein mahdotonta.