Liiketoiminnan siirto – osakeyhtiön päätöksenteosta erityistilanteessa

Yhtiöoikeudellinen päätöksenteko, vaikka äänestämällä, on melko selväpiirteistä, kun osakkaat ja hallitus eivät ole erimielisiä toimenpiteistä. Mikäli päätöksentekoon ajaa taloudellinen tilanne, kysytään asianajajalta, voiko hallitus päättää liiketoiminnan myymisestä, mitä on yleistoimivalta tai voiko yhtiökokous päättää konkurssihakemuksesta.

Yhtiöoikeudellisessa kirjallisuudessa on laajasti käsitelty kysymystä siitä, milloin päätös yhtiön liiketoiminnan tai sen osan myymisestä on tehtävä yhtiökokouksessa. Voisiko osakkeenomistajien ollessa erimielisiä syntyä tilanne, jossa hallitus päättäisikin yhtiön koko omaisuuden myymisestä. Vastaavasti, mikäli yhtiön rahat loppuvat eikä toiminnan jatkamiselle ole edellytyksiä, voi olla vaikea ymmärtää, miksi korkein oikeus on todennut, etteivät osakkeenomistajat olleet yksimielisinäkään toimivaltaisia päättämään konkurssihakemuksesta. Seuraavassa tarkastellaan näitä kysymyksiä sellaisessa tilanteessa, jossa yhtiön toiminnan jatkamiselle ei ole edellytyksiä tai yhtiö on muutoin kuin tilapäisesti tullut maksukyvyttömäksi. Se on yleisedellytys konkurssinmenettelyn käynnistämiselle. Käsillä on tilanne, jossa osakkeenomistajat ovat erimielisiä yhtiön liiketoiminnan jatkamisen edellytyksistä ja rahat ovat loppumassa. Yhtiön hallitus arvioi, olisiko osakkeenomistajien edun mukaista myydä koko liiketoiminta ja käyttää varat velkojen maksuun ja purkaa yhtiö. Joku osakkaista puolestaan haluaisi yhtiön toiminnan lopetettavan konkurssin kautta. Liiketoiminnan luovutus on yleistoimivaltaan kuuluva asia Hallituksen kuuluu yleistoimivaltansa perusteella huolehtia yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämäisetä (OYL 6:2). Lisäksi hallituksen toimivaltaan kuuluvat yhtiön toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen epätavalliset ja laajakantoiset asiat (OYL 6:7.2). Kirjallisuudessa on usein esitetty, ettei tällaisiin laajakantoisiin ja epätavallisiin päätöksiin kuulu hallituksen päätös yhtiön koko liiketoiminnan myymisestä. Tällaiset asiat tulisi käsitellä yhtiökokouksessa. Asian arviointiin käytännön tilanteessa vaikuttaa myös se osakeyhtiölain normi (OYL 6:28), jonka mukaan hallituksen yhtiön puolesta tekemä oikeustoimi ei sido yhtiötä, jos hallitus on ylittänyt toimivaltansa ja se, johon oikeustoimi kohdistui, tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää toimivallan ylityksestä. Tästä on seurannut, että yleensä neuvotaan päättämään asiasta yhtiökokouksessa, ellei kysymys ole liiketoiminnan rajatusta osasta, jolloin asiasta voisi päättää hallitus. Normaalioloissa hallituksen päätökset ankkuroidaan osakkaiden kanssa eikä mitään konfliktilannetta edes synny. Mutta miten toimia tilanteessa, jossa hallitus tietää osakkeenomistajien olevan asiasta erimielisiä, hallitus ei halua erota eikä myöskään käyttää oikeuttaan siirtää yleistoimivaltaan kuuluva asia yhtiökokouksen päätettäväksi vaan katsoo osakkeenomistajien ja ehkä muidenkin tahojen edun parhaiten tulevan huomioon otetuksi päätöksellä, jossa yhtiön koko liiketoiminta myydään. Esimerkkinä ylikapasiteettitilanne markkinoilla Ristiriita hallituksen toimintavelvollisuuksien ja osakkeenomistajien lähtökohtaisesti taloudellisten intressien välillä voisi syntyä tilanteessa, jossa yhtiön enemmistöomistajana olisi taho, joka alan ylikapasiteettitilanteessa katsoisi parhaaksi, että yhtiön toiminta ajettaisiin kokonaan alas, eikä haluaisi kuullakaan liiketoiminnan luovuttamisesta, vaikka se olisi ainoa tapa turvata muiden osakkeenomistajien taloudelliset edut. Tällaisessa tilanteessa hallitus joutuisi miettimään, onko sillä oikeus päättää yhtiön koko omaisuuden myymisestä vai pitäisikö sen esimerkiksi erota, mikä johtaisi siihen, että enemmistöosakas valitsisi sellaisen hallituksen, joka suhtautuisi myötämielisemmin enemmistöomistajan näkemyksiin. Tavoittelematta tieteellisen tutkimuksen tasoa näyttäisi yksinkertaisesti siltä, että muutaman verraten vanhan (vuosilta 1960 ja 1974) korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella on pohdittu, millainen liiketoiminnan luovutus on saatettava yhtiökokouksen päätettäväksi, ja muodostettu tästä ohjeita. Mielestäni olisi nykyaikaista painottaa hallituksen yleistoimivaltaa ja ajatella, ettei edes yhtiöjärjestys velvoita yhtiötä harjoittamaan liiketoimintaa, jolle ei ole taloudellisia edellytyksiä. Tällä ei oteta kantaa siihen, etteivätkö yhtiön toiminnan tarkoituksen vastaiset oikeustoimet edellyttäisi kaikkien osakkeenomistajien suostumusta, eikä siihen edellä todettuun, jonka mukaan sopimuskumppanin tietoisuus toimivallan ylityksestä voi tarkoittaa sitä, ettei oikeustoimi sido yhtiötä. Viimemainittu asetelma voi olla käsillä, jos yhtiölle valitaan uusi hallitus tai asiaa tarkastellaan konkurssitilanteessa. Myös vahingonkorvausoikeudelliset kysymykset on syytä pitää mielessä kuitenkin peilaten sitä, kenelle ja miten paljon vahinkoa voi syntyä. Johtopäätöksenä edellä olevasta voisi pitää mahdollisena, että yhtiön hallitus katsoo yhtiön ja sen kaikkien omistajien edun mukaista olevan myydä yhtiön liiketoiminta, jos sen arvo vain laskee eikä liiketoiminnan jatkamiselle näytä olevan edellytyksiä. Käytännössä tällaisia tilanteita jouduttiin pohtimaan laman vuoksi noin 10 vuotta sitten, jolloin pyrin selvittämään myös kokemuksia muista maista. Tällöin esimerkiksi sveitsiläinen kollega totesi säännösten olevan hyvin samantapaisia kuin Suomessa ja että eräässä sikäläisessä ylimpään tuomioistuimeen edenneessä asiassa oli katsottu, että hallituksen toiminnasta ei ollut aiheutunut yhtiölle vahinkoa. Asia jäi hyvin mieleen, kun kävi ilmi, että kysymys olikin ollut suomalaisesta konsernista, joka oli helppo arvata. Entä konkurssin kautta? Joskus voi havaita toiveen päästä eroon alkuvaiheen sijoittajista hakemalla yhtiö konkurssiin ja toivomalla, että yhtiön liiketoiminta myydään avainhenkilöiden ja tiettyjen käsin poimittujen sijoittajien perustamalle uudelle yhtiölle. Tällöin on hyvä muistaa edellä mainittu ratkaisu (KKO:2017:58), jonka mukaan osakkeenomistaja ei voi yhtiökokouksessa tehdä sitovaa päätöstä yhtiön hakemisesta konkurssiin. Päätösvalta kuuluu hallitukselle muutamaa erityistilannetta lukuun ottamatta. Yrittäjän voi olla vaikea ymmärtää, ettei hänen päätösvaltaansa osakkaana kuluu tällaista. Ratkaisu perustuu nähdäkseni siihen, että kysymys ei ole yleistoimivaltaan kuuluvasta asiasta vaan OYL:n mukaisesta hallituksen päätösasiasta. Kun asiasta on selvä määräys ja nyt tuore korkeimman oikeuden päätöskin, ei säädöksen taustaa ole oikeuskirjallisuudessa ainakaan liikaa kommentoitu. Arvelen, että omistajan päätösvallan rajoittaminen johtuu osakeyhtiöoikeuden systematiikasta, jossa laajin vastuu eri tahoille päätöksistään on hallituksella. Osakkeenomistajan vahingonkorvausvelvollisuus on hyvin poikkeuksellinen. Alkuosan pohdintaan tämä liittyy sitä kautta, että yksimielisetkään osakkeenomistajat eivät voi hallituksen valinnalla päästä tilanteeseen, jossa hallitus vapautuisi velvollisuudesta arvioida, mikä on yhtiön ja sen myötä sen kaikkien omistajien edun mukaista. Tämä puolestaan johtaa siihen, että yhtiön omaisuuden myynti voisi olla parempi vaihtoehto kuin pääosakkeenomistajan toivoma yhtiön toiminnan alasajo.