"Mutta minähän olen kirjoilla Suomessa"

Yli 5 miljoonaa EU-kansalaista asuu muussa EU-maassa kuin ns. kotimaassaan; aviopuolisot omistavat 2,5 miljoonaa kiinteistöä muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa he asuvat; yli 15 prosentissa EU:n alueella tuomituista avioeroista puolisot ovat eri kansallisuutta; noin 10 prosenttia EU:n alueella jaettavista perinnöistä menee useampaan kuin yhteen maahan. Kaikki tämä tuo mukanaan erilaisia oikeudellisia kysymyksiä ja nämä kysymykset koskettavat myös yhä useampaa meistä suomalaisista. Näinkö se menikin Vieraisiin oikeusjärjestelmiin sisältyy toisinaan sellaisia sääntöjä, joita Suomessa ei tunneta ollenkaan. Nämä säännökset saattavat silti tulla sovellettavaksi ja usein niiden sisältö tulee yllätyksenä. Seuraavassa muutama varoittava esimerkki: Suomalainen A omistaa yhdessä B:n kanssa kiinteistön Floridassa. A kuolee. Tämän seurauksena A:n omistus siirtyy B:lle, ei A:n lapsille. Tässä tilanteessa sovelletaan ns. joint tenancy -yhteisomistuskonstruktiota, jonka mukaan kuolleen osaomistajan osuus siirtyy muille osaomistajille, ei kuolleen henkilön perillisille. Tämä poikkeaa siitä, mitä Suomessa ymmärretään yhteisomistuksella. Perhe- ja perintöoikeudellisiin tilanteisiin liittyykin usein esikysymyksenä kysymys siitä, kuka tietyn omaisuuden omistaa. Pääsääntöisesti nämä kysymykset ratkaistaan omaisuuden sijaintimaan lainsäädännön mukaan. Omistusoikeudesta on kysymys myös seuraavassa esimerkissä: A:lla ja B:llä on suhde. A on naimisissa C:n kanssa. Kaikki ovat suomalaisia. A ja B ostavat ja rahoittavat lomakiinteistön puoliksi, mutta se kirjataan yksin B:n nimiin. Kiinteistö sijaitsee muualla kuin Suomessa. A:n ja B:n välit rikkoontuvat. A, joka on ns. salainen omistaja, haluaisi oman osuutensa erotettavaksi. Kyseisen valtion lain mukaan omistajaksi katsotaan kuitenkin nimenomaan se, joka on rekisteriin kirjattu omistajaksi. Suomalaispariskunta muuttaa työn perässä Irlantiin. Välit rikkoutuvat ja pari haluaisi erota. Irlannissa eron saaminen edellyttää kuitenkin neljän vuoden asumuseroa. Suomalainen eläkeläinen X asuu talvet Espanjassa, jossa hänen kotipaikkansa katsotaan olevan. Kun X kuolee, perillisille voi tulla yllätyksenä, että X:n perinnönjaossa ei välttämättä sovelleta X:n Suomessa tekemää testamenttia, ei aina edes Suomen lakia. Saksassa leski on perillinen vaikka vainajalta olisi jäänyt rintaperillisiä (lapsia). Suomessahan leski perii vasta sitten, jos rintaperillisiä ei ole. Lesken asema on Suomessa suojattu muilla tavoin. Usein puolisot laativat ns. keskinäisen testamentin, jossa määrätään, että ensiksi kuolleen puolison jälkeen omaisuus menee leskelle ja lesken kuoltua jollekin muulle, yleensä lapsille. Keskinäiset testamentit eivät kuitenkaan ole sallittuja kaikissa valtioissa. Aina ulkomaisen lainsäädännön soveltaminen ei tosin ole huono asia. Esimerkiksi perintöoikeudessa tämä saattaa mahdollistaa sellaisia keinoja jäämistösuunnitteluun, joita Suomen laki ei tunne. Kotipaikka ja omaisuuden sijaintipaikka  Edellä esitetyssä Espanjan esimerkissä Suomen laki syrjäytyi, koska henkilön kansainvälis-yksityisoikeudelliseksi kotipaikaksi määräytyi Espanja. Näin ollen myös hänen perintönsä jakoon sovellettiin Espanjan lakia. Kansainvälisessä yksityisoikeudessa eräs tärkeimmistä käsitteistä onkin kotipaikka. Avioliittoa ja perintöoikeutta koskeviin kysymyksiin sovelletaan pääsääntöisesti sen valtion lakia, jossa puolisoilla on tai vainajalla oli kotipaikka. Näin asian määrittelee myös Suomen avioliittolaki ja perintökaari, jotka muutoinkin sisältävät varsin onnistuneet säännökset kansainvälisten kysymysten ratkaisemiseen. Sovellettavan lain osalta avioliittolaki säätää seuraavasti: Jollei toisin ole sovittu, avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, johon kummallekin puolisolle muodostui kotipaikka avioliiton solmimisen jälkeen. Ja perintökaari seuraavasti: Jollei perittävä ole toisin määrännyt, perimykseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävällä oli kuollessaan kotipaikka. Jos suomalainen asuu tai kuolee ulkomailla, vieras laki voi siis tulla sovellettavaksi. Se ei kuitenkaan tapahdu välittömästi. Kumpaankin lakiin sisältyy nimittäin ns. viiden vuoden sääntö: Jos suomalainen pariskunta muuttaa ulkomaille, tämän maan lakia sovelletaan, mikäli puolisot asuvat siellä viisi vuotta. Jos pariskunta palaa Suomeen niin, että heidän kotipaikkansa siirtyy Suomeen, Suomen lakia sovelletaan kuitenkin välittömästi. Samoin perintöoikeudessa vieraan valtion lakia sovelletaan vasta, jos suomalainen on asunut tässä valtiossa vähintään viisi vuotta välittömästi ennen kuolemaansa. Kotipaikalla tarkoitetaan näissä yhteyksissä sitä paikkaa, ”missä pysyvästi asutaan”, ”missä henkilön elämänpiiri on”. Kyseessä on siis paikka, missä henkilö todellisuudessa asuu, missä hänen työpaikkansa, harrastuksensa, ystävänsä tms. on. Henkilön kansalaisuus tai se missä henkilön ”kirjat” ovat, ei vaikuta asiaan. Tässä mielessä kotipaikkaa ei voi valita, vaan se muodostuu olosuhteiden vaikutuksesta automaattisesti johonkin. Kukin valtio pyrkii monin tavoin suojelemaan erityisesti sen alueella sijaitsevaa kiinteää omaisuutta sekä elinkeinon harjoittamista. Tämän vuoksi kiinteistön sijaintipaikka käytännössä aina määrää sen, minkä valtion lakia esimerkiksi kiinteistön omistussuhteisiin sovelletaan. Ositukseen tai perinnönjakoon sovellettava laki ei vaikuta eikä omaisuuden sijaitessa ulkomailla omistajaksi voi päästä Suomen lain mukaan. Varaudu etukäteen  Sekä avioliitto- että perintöoikeudessa asianosaisilla on oikeus antaa omaisuuttaan koskevia määräyksiä. Tietyin edellytyksin voidaan mm. määrätä siitä laista, jota omaisuuden jakoon sovelletaan. Tällaista määräystä kutsutaan lakiviittaukseksi. Aviopuolisot voivat joko erikseen tai avioehtosopimuksessaan ja perinnönjättäjä testamentissaan määrätä, että kyseisen omaisuuden jakoon sovelletaan Suomen lakia. Lakiviittaus ei kuitenkaan saa olla osittainen. Ei voi esimerkiksi tehdä sellaista määräystä, että osaan omaisuutta sovelletaan Suomen lakia ja osaan toisen valtion lakia. Jos lakiviittaus tehdään avioliiton yhteydessä erillisenä, sopimus sovellettavasta laista on tehtävä kirjallisesti. Jos lakiviittaus sisällytetään avioehtosopimukseen, noudatetaan avioehtosopimuksen muotomääräyksiä. Silloin, kun lakiviittaus koskee perinnönjakoa, lakiviittaus on tehtävä testamentin muodossa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että testamenttiin otetaan sovellettavaa lakia koskeva määräys. Pitää kuitenkin huomata, että ei ole mahdollista valita mitä tahansa lakia. Valittavalla lailla on oltava läheinen liityntä lakivalinnan tekevään henkilöön. Jos lakiviittauksen tekee, on vielä varmistettava, että se on pätevä siinä vieraassa valtiossa, joka tapaukseen liittyy. Lakiviittausta ei nimittäin pidetä hyväksyttävänä kaikissa valtioissa. Yhteenvetona muista, että ulkomainen laki voi tulla sovellettavaksi, mutta varaudu siihen etukäteen ja tee lakiviittaus (Suomen laki), mikäli omaan tilanteeseesi liittyy tai saattaa liittyä kansainvälinen ulottuvuus.