Ne bis in idem – ei kahdesti samassa asiassa?

Korkein oikeus on tuoreella ratkaisulla KKO 2013:59 käsitellyt vahvennetulla kokoonpanolla kysymystä siitä, milloin verovelvolliselle määrätty veronkorotus estää samaan veronkorotukseen liittyvän veropetosta koskevan syytteen tutkimisen. Korkein oikeus on muuttanut aiempaa kantaansa asiassa tiukan 6 – 5 äänestysratkaisun jälkeen. Oheisessa tekstissä käyn läpi korkeimman oikeuden tuomiosta ilmeneviä keskeisiä seikkoja, jotka valottavat hieman ne bis in idem -säännöksen soveltamisen ongelmallisuutta kansallisen ja kansainvälisen oikeuskäytännön ristipaineessa. Aiemmassa ratkaisukäytännössään korkein oikeus on katsonut, että vain ennen rikossyytteen nostamista lopulliseksi tullut veronkorotusratkaisu on ollut este syytteen tutkimiselle. Toisin sanoen ne bis in idem ―kieltoa on voitu soveltaa vain peräkkäisissä tapauksissa. Nyt annetussa äänestysratkaisussa on päädytty aiemmasta poiketen siihen, että myös rinnakkainen prosessi on este syytteen tutkimiselle. Ratkaisussa KKO 2013:59 oli kyse tapauksesta, jossa syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä veropetoksesta syytteellä, joka perustui samoihin tulojen ilmoittamatta jättämisiin, joiden perusteella A:lle oli määrätty veronkorotukset. Korkein oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että mikäli verotusmenettelyssä verokorotusta koskevaa päätäntävaltaa on käytetty joko määräämällä veronkorotus tai jättämällä se määräämättä, syytettä samaan tekoon perustuvasta veropetosrikoksesta ei enää voida nostaa taikka sen käsittelyä jatkaa. Toisin sanoen tapauksessa A:lle määrätyt veronkorotukset estivät häntä vastaan nostetun törkeää veropetosta koskevan syytteen tutkimisen, eikä syytettä voitu tutkia. Ratkaisun perusteista Korkein oikeus on ratkaisussaan viitannut useasti perustuslakivaliokunnan lausuntoihin sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin ja todennut niiden pohjalta, että lainkäyttöratkaisussa on otettava huomioon se, että ne bis in idem -kiellolle tulee pyrkiä tulkintatilanteessa antamaan sellainen sisältö ja ulottuvuus, joka parhaiten edistää kiellon ilmentämien perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Enemmistön perusteluissa on pidetty johdonmukaisena, että kieltoa tulkitaan tavalla, joka sen tarkoituksen mukaisesti estää paitsi kahdenkertaiset rangaistukset myös ylipäänsä kahdenkertaisen prosessin. Korkein oikeus on pohtinut myös sitä, missä vaiheessa estevaikutus rinnakkaisissa prosesseissa määräytyy. Perusteluissa on pohdittu sitä, määräytyykö estevaikutus jo verokorotusta koskevan menettelyn vireille tulon, veronkorotusta koskevan ratkaisun antamisen vai veronkorotusta koskevan ratkaisun lopulliseksi tulemisen perusteella. Korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, ettei voida pitää perusteltuna, että jo mahdollisesti veronkorotukseen johtava verotusmenettelyn vireilläolo yksinään estäisi rikossyytteen vireillepanon. Näin siksi, että rikosasiaksi luonnehdittavan veronkorotusmenettelyn alkamishetki on epämääräisyytensä vuoksi huomattavasti vaikeammin määriteltävä kuin rikossyytteen vireillepano. Korkein oikeus jättää estevaikutuksen määräytymisen hieman avoimeksi ja toteaa ratkaisussaan, että verotusmenettely voidaan katsoa ihmisoikeussopimuksen tarkoittamaksi rikosasiaksi viimeistään silloin, kun veronkorotus määrätään tai tehdään päätös siitä, ettei veronkorotukseen ole perusteita. Aikaisemmasta linjasta poiketen päätöksen ei siis kuitenkaan tarvitse enää olla lopullinen, vaan prosessi voi olla kesken. Kolikon kääntöpuoli Myös eri mieltä olleiden korkeimman oikeuden jäsenten perusteluja voidaan pitää vakuuttavina ja ne ovat omiaan osoittamaan, että nyt annetun ratkaisun ennakkotapausarvo on varsin rajallinen. Eriävissä mielipiteissä esiin tuotu mielipide, ettei kiellon tulkintaongelmaa voida tyydyttävästi ratkaista ilman lainsäätäjän kannanottoa, on perusteltu. Kiellon laaja-alainen ja ehdoton soveltaminen rinnakkaisiin menettelyihin vallitsevassa tilanteessa, jossa hallinnollista seuraamusjärjestelmää ja rikosoikeudellista järjestelmää ei ole lainsäädännön tasolla sovitettu yhteen tällaisia tilanteita silmällä pitäen, saattaisi aiheuttaa sattumanvaraisia lopputuloksia riippuen esimerkiksi siitä, mikä menettely on laitettu ensin vireille. Tällaista tilannetta ei voida pitää oikeusvarmuuden ja yleisemmin seuraamusjärjestelmän yhtenäisyyden ja tehokkuuden kannalta tyydyttävänä tilanteena. Merkittävä seikka on myös se, että nykyisen lainsäädännön mukaan samasta verotukseen liittyvästä laiminlyönnistä voi olla seuraamuksena sekä hallinnollinen veronkorotus että rikosoikeudellinen rangaistus. Tästäkin syystä rinnakkaisiin menettelyihin on välttämätöntä ottaa kantaa lainsäädännön tasolla. Toistaiseksi meillä ei vielä ole voimassa lainsäädäntöä veronkorotusmenettelyn ja veropetossyytteen yhteensovittamisesta, mutta asia on etenemässä. Eduskunnalla on käsiteltävänään laki, jolla on tarkoitus ottaa laajemmin kantaa siihen, millä tavalla ne bis in idem -kielto jatkossa saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Eduskunnalla on lainsäätäjänä ensisijainen toimivalta ja vastuu ratkaista, mihin asti kiellon vaikutukset tullaan ulottamaan.