Ne bis in idem ja verorikokset. Mistä on kysymys?

Ne bis in idem  (”ei kahdesti samassa asiassa”) -sääntö on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisistä periaatteista. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa periaatteen on vahvistettu kuuluvan syytetyn vähimmäisoikeuksiin. Säännön mukaan ketään ei saa saman tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai syylliseksi tuomittu. Periaatteesta käytetään myös nimitystä kaksoisrangaistavuuskielto: ketään ei saa tuomita kahteen kertaan samasta asiasta. Vaikka ne bis in idem -sääntö on voimassa yleisesti prosessioikeudessa, on sen merkitys korostunut viime vuosina erityisesti verotusta ja verorikoksia koskevissa asioissa. Korkein oikeus onkin tällä vuosikymmenellä antanut lukuisia ratkaisuja, joissa ylin oikeusasteemme on linjannut sitä, minkälaisiin tapauksiin ne bis in idem -kieltoa sovelletaan. Korkeimman oikeuden ratkaisujen tulkintalinja on alun alkaen saanut perustansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännöstä, jonka mukaan veronkorotuksen määräämistä koskeva ratkaisu on rinnastettu rikostuomioon. Ensimmäinen tätä asiaa koskeva linjaratkaisu on KKO:n ratkaisu 2010:45, jossa hallinnollisten ja rikosoikeudellisten seuraamusten välisestä suhteesta annettiin oikeusohje. Asian ydin on siinä, että veronkorotus katsotaan rangaistukseksi ja asiassa aikaisemmin määrätty veronkorotus voi estää saman teon tai laiminlyönnin käsittelemisen rikosoikeudenkäynnissä. Viimeaikaiset tulkintalinjat ovat johtaneet usein siihen, että luonnolliselle henkilölle määrätty veronkorotus on estänyt verorikosta koskevan syytteen nostamisen tai tutkimisen. Veronkorotuksen ja ne bis in idem  –säännön yhteensovittaminen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ovat johtaneet myös lainsäädäntömuutokseen. Laki erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta (781/2013) tuli voimaan 1.12.2013. Uudella menettelyllä pyritään turvaamaan se, ettei ketään tutkita tai rangaista kahteen kertaan samasta teosta. Tavoitteena on, että viranomainen ratkaisee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sen, käsitelläänkö mahdollinen seuraamus verotukseen liittyvästä väärinkäytöksestä hallinnollisena veronkorotusasiana vai ryhdytäänkö asiassa rikosoikeudellisiin toimiin, jotka mahdollisesti johtavat viime kädessä rikosprosessiin.