Osituksen sovittelu – väline kohtuuttomien tilanteiden oikaisemiseen

Matti Huttunen

Artikkelit

18.02.2021

Kun avioeroa koskeva asia on vireillä tai jos avioliitto on purkautunut toisen puolison kuoleman johdosta, omaisuuden ositus tulee toimittaa, jos jompikumpi puolisoista tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii. Jos puolisoiden välillä on solmittu avioehtosopimus ja puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, omaisuuden osituksen sijaan toimitetaan puolisoiden omaisuuden erottelu.

Osituksessa puolisoiden omistussuhteet selvitetään ja toteutetaan puolisoille kuuluva avio-oikeus. Avioero-osituksessa tämä tarkoittaa useimmissa tapauksissa puolisoiden omaisuuden säästön – varojen ja velkojen erotuksen – selvittämistä ja tasaamista puolisoiden kesken avioliiton päättyessä. Osituksen lopputuloksena puolisoiden aviovarallisuussuhteet puretaan ja kumpikin puoliso saa osituksessa arvomääräisesti yhtä paljon omaisuutta. Ei ole kuitenkaan tavatonta, että osituksen yhteydessä esitetään puolin ja toisin vaatimuksia tasajaosta poikkeamisesta.

Avioliittolaissa oleva sovittelusäännös antaa mahdollisuuden sovitella ositusta. Sovittelusäännöstä soveltamalla voidaan poiketa aviovarallisuusoikeuteemme sisältyvistä pääsäännöistä ja puuttua esimerkiksi puolittamisperiaatteen mukaiseen lopputulokseen. Yleistäen voi sanoa, että osituksen sovittelussa muutetaan osituslaskelman mukaista lopputulosta. Jos esimerkiksi avioliittolain pääsäännön mukaisia normeja noudattaen tehty ositus osoittaa puolison maksettavaksi tasinkoa toiselle puolisolle, voi maksettavan tasingon määrä sovittelussa muuttua. Tasingon määrä voi laskea tai puoliso voi jopa vapautua tasingon maksusta kokonaan. Toisaalta tasingon määrä voi myös kasvaa. Mahdollista myös on, että tasinkoa saavasta osapuolesta tulee maksava osapuoli. Sovittelu voi siis muuttaa monella tapaa osituksen lopputulosta.

Ositusta voidaan sovitella, jos se johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tai toinen puoliso saisi osituksessa perusteettomasti taloudellista etua. Sovittelusäännöksen soveltaminen edellyttää aina kokonaisharkintaa, jossa huomioidaan kaikki ositukseen vaikuttavat tekijät. Säännöksen soveltuvuusarviointi ei siten perustu yksittäiseen seikkaan ositusprosessissa vaan kaikkiin asiaan vaikuttaviin seikkoihin, joiden keskinäisillä painoarvoilla on merkitystä kokonaisharkinnassa. Osituksen sovittelu ei siis ole itsestäänselvyys vaan pikemminkin väline kohtuuttomien lopputulosten oikaisemiseen.

Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

Kohtuuttomuus voi ilmetä moninaisissa tilanteissa. Puoliso voi lyhyenkin avioliiton seurauksena joutua luovuttamaan merkittävän osan omaisuudestaan tasinkona tai puoliso voi vuosikymmeniäkin kestäneessä avioliitossa joutua puolisoiden solmiman avioehdon johdosta joutua avioeron jälkeen tyytymään oman vähäisen omaisuutensa pitämiseen.

Mikäli sovittelun edellytykset täyttyvät, nousee esiin kysymys siitä, miten ositusta sovitellaan. Mitkä ovat käytettävissä olevat sovittelukeinot?

Osituksen sovittelu on mahdollista toteuttaa vain laissa nimenomaisesti säädetyillä tavoilla. Osituksen sovittelussa voidaan ensinnäkin määrätä, että puoliso ei saa lainkaan avio-oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta tai tätä oikeutta rajoitetaan. Tätä tarkoittaa käytännössä tasinko-oikeuden rajoittamista: osituksessa tasinkoon oikeutettu osapuoli ei saa tasinkoa lainkaan tai saa sitä vain rajoitetun määrän. Tämä sovittelukeino on tyypillinen esimerkiksi lyhytaikaisissa avioliitoissa.

Ositusta soviteltaessa voidaan myös määrätä, että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä tai jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on joko kokonaan tai osittain käsiteltävä omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta. Edellä mainittua omaisuutta kutsutaan yleisesti sivuomaisuudeksi. Se on omaisuutta, jonka hankkimiseen tai säilyttämiseen toinen puoliso ei ole osallistunut millään tavalla. Tällaisen omaisuuden rajaamisella avio-oikeuden ulkopuolelle voidaan vaikuttaa tasingon maksuvelvollisuuteen kumpaankin suuntaan. Lopputulos riippuu siitä, kumman puolison omaisuutta määrätään avio-oikeuden ulkopuolelle.

Ositusta soviteltaessa voidaan myös määrätä, että omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio-oikeutta, on osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus. Kysymys on avioehtosopimuksen sovittelusta. Kun avioehdon sovittelussa puututaan puolisoiden itse tekemään avio-oikeuden rajaamista koskevaan sopimukseen, on sovittelukynnystä pidetty tämän sovittelukeinon osalta perustellustikin korkeana.

Jotta ositusprosessissa pesänjakaja voisi soveltaa sovittelusäännöstä ja sovitella ositusta, sitä on vaadittava. Osituksen osapuolen on siten esitettävä vaatimus ositustoimituksessa. Huomionarvoista on, että vaatimus sovittelusta voidaan tehdä myös osituksen jälkeen tuomioistuimen käsittelyyn määräajassa saatetussa moitekanteessa.

Kun osituksen toimittamiseen ja avioliittolain säännösten soveltamiseen ylipäänsä sisältyy usein vaikeitakin tulkinnallisia kysymyksiä, on suositeltavaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa käyttää apuna asiantuntijaa.