Puolison elatusvastuusta avioeron jälkeen

Matti Huttunen

Artikkelit

20.02.2019

Avioliiton aikana kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoilla on avioliiton aikana elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan ja kumpikin puoliso on velvollinen kykynsä mukaan kantamaan tämän elatusvastuun. Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa avioliiton aikana tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi jopa velvoittaa puolison maksamaan elatusapua. On tosin hyvin harvinaista, että kysymys avioliiton aikaisesta elatusvastuusta tulee tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Avioliiton aikaista elatusvelvollisuutta pidetään yleisesti niin itsestäänselvyytenä, että harva miettii sitä juridisena kysymyksenä: elatusvelvollisuus täyttyy normaalia perhe-elämää elämällä ja kumpikin puoliso tuo siihen oman panoksensa, vaikkapa ansiotuloina tai muuten toiminnallaan kodissa. Asia, joka avioerotilanteessa usein unohtuu, on se, että elatusvelvollisuus ulottuu koko avioliiton ajalle, siis siihen saakka, kunnes avioero on lopullinen. Avioeron jälkeinen elatusvelvollisuus ex-puolisoa kohtaan voi sitä vastoin sotia jonkun oikeustajua vastaan. Voiko puoliso joutua avioeron jälkeenkin vielä vastuuseen ex-puolisonsa elatuksesta?

Oikeusjärjestelmämme rakentuu lähtökohtaisesti periaatteelle, jonka mukaan avioeron jälkeen puolisoilla on itse vastuu omasta elatuksestaan ja avioliiton aikainen elatusvelvollisuus lakkaa. Kun tiet eroavat, ei yleensä ole aihetta enää perään huudella, ainakaan elatusapua vaatien. Avioliiton päättymisen jälkeen kummankin on jatkettava elämää omin voimin ja puolisoiden on varauduttava siihen, että avioeron seurauksena elintaso voi laskea merkittävästi. Elatuskysymykset nousevatkin avioeron jälkeen yleensä esille ainoastaan lapsia koskevien elatuskysymysten osalta ja onkin korostettava, että lasten oikeus saada elatusapua on kokonaan aivan toinen asia kuin puolison oikeus elatusapuun. Tämä artikkeli ei käsittele lasten oikeutta saada elatusapua.

Puolisoiden oikeussuhteita säätelevä avioliittolaki mahdollistaa avioeron jälkeisen elatusvastuun toista puolisoa kohtaan. Elatusavusta voidaan sopia tai asia voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Sopimus elatusavusta on esitettävä sosiaaliviranomaisten vahvistettavaksi. Avioeron jälkeinen elatusapu puolisolle on kuitenkin poikkeusluontoinen ja tulee kysymykseen vain erityisten perusteiden ollessa käsillä. Tällöinkin elatusvastuu tulee kysymykseen vain ns. vähimmäissuojan luonteisesti. Elatusavulla ei ole tarkoitus taata puolisolle samaa elintasoa kuin avioliiton aikana. Elatusapuvastuun syntymiseksi edellytetään, että elatusapua vaativalla puolisolla on elatuksen tarve, toisella puolisolla on elatuskykyä ja asiaan liittyviin muihin seikkoihin nähden elatusapu harkitaan kohtuulliseksi. Suoraa laskentamallia siitä, missä tapauksissa avioeron jälkeinen elatusapu voisi tulla kysymykseen, ei ole olemassa. Asian arvioiminen edellyttää paitsi itsenäistä kummankin puolison nettotulojen ja varallisuuden selvittämistä ja niiden kokonaisarviointia myös kohtuullisuusarviointia koko tilanteesta. Tuloselvityksessä huomioidaan myös sosiaaliturvajärjestelmän kautta maksettavat etuustulot ja korvaukset. Varallisuusselvityksessä huomioidaan myös esimerkiksi se, mitä puolisot saavat avioeron johdosta suoritettavassa osituksessa. Elatusapu on mahdollista suorittaa joko kertasuorituksena tai määräajaksi sovittuna tai tuomittuna toistuvaissuorituksena. Käytännössä määräaikainen elatusapu on muodostunut yleisemmäksi vaihtoehdoksi. Tämä on toimiva ratkaisu esimerkiksi silloin, kun elatusta tarvitaan siirtymäajaksi ja on oletettavaa, että puolison taloudellinen asema paranee esimerkiksi työnsaannin tai eläkeiän täyttymisen myötä.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että elatusavun määräämiselle tulisi olla perusteita yleensä vain silloin, kun puolison kyvyttömyys elättää itseään avioeron jälkeen johtuu avioliitosta. Esimerkiksi toinen puoliso on avioliiton solmimisen jälkeen jäänyt pitkäksi ajaksi kotiin hoitamaan lapsia ja perheen taloutta, minkä vuoksi mahdollisuudet työllistyä ovat heikentyneet. Lisäksi ongelmaksi on saattanut muodostua myös ansiotuloihin perustuvan eläketurvan puuttuminen.

Puolison elatusvelvollisuus lakkaa, jos elatukseen oikeutettu solmii uuden avioliiton. Oikeuskirjallisuudessa on myös vakiintuneesti katsottu, että elatusvelvollisuus lakkaa, jos elatusvelvollinen kuolee. Velvollisuus suorittaa elatusapua ei siirry kuolinpesälle.

Kansainvälisesti tarkastellen kysymys avioeron jälkeisestä elatusavusta on mielenkiintoinen. Kansainväliset avioliitot ovat arkipäivää ja myös nämä avioliitot päättyvät yhä useammin eroon. Puolisot saattavat avioliiton aikana asua useissa eri maissa. Monissa Euroopan maissa säännökset avioeron jälkeisestä elatusavusta poikkeavat merkittävästi Suomessa voimassa olevista säännöksistä. Tavatonta ei ole, että elatusapusäännöksillä pyritään turvaamaan puolisoille sama elintaso kuin avioliiton aikanakin tai että elatusvelvollisuus jatkuu kuolinpesää sitovana velvoitteena elatusvelvollisen kuoleman jälkeenkin. Vaikka suomalainen käytäntö, jossa aviopuolison elatusvastuu avioeron jälkeen on enemmän poikkeus kuin sääntö, voivat kansainväliset liitynnät aiheuttaa avioerotilanteessa ennalta tiedostamattomia seurauksia, jos lainvalintasäännöt johtavat jonkun muun maan kuin Suomen lain soveltamiseen ja tällaisia riskejä ei ole etukäteen tunnistettu.