Sopimusten ongelmakohtia

Jokainen yritys tekee vuosittain lukuisen määrän erilaisia sopimuksia ― pieniä ja suuria, suullisia ja kirjallisia. Valtaosa sopimuksista tehdään ilman juristiapua. Mikä silloin voi mennä pieleen? Kannattaako asianajajan käyttäminen sopimusten laatimisessa? Sopimuskulttuuri Suomalaiset yritykset ovat vanhastaan tottuneet siihen, että isotkin asiat voidaan sopia kädenpuristuksella. Tavallinen käytäntö on yhä, että merkittävätkin kaupat perustuvat pelkkään tarjoukseen, jossa on lähinnä kerrottu hinta ja maksuehdot, mutta muista kaupan ehdoista vain keskustellaan suullisesti tai ei puhuta lainkaan. Tämä sopimuskulttuuri ei nykyisissä oloissa enää ole suositeltavaa. Yritysten kansainvälistyminen ja säädösympäristön monimutkaistuminen ovat lisänneet riskejä yksinkertaisiltakin näyttävissä toimituksissa. Toimitus on todennäköisesti osa ketjua, jossa loppukäyttäjä on kahden tai useamman portaan päässä alkuperäisestä toimittajasta. Jos toimituksessa on jokin virhe tai se viivästyy, yritykset ovat nykyisin entistä hanakampia peräämään oikeuksiaan myös oikeusteitse. Pitkilläkään kauppasuhteilla ei välttämättä ole merkitystä, kun halutaan maksimoida käsillä olevan kvartaalin tulos, joudutaan noudattamaan ulkomaisen pääkonttorin ohjeita, vakuutuksesta ei saadakaan korvausta ― tai kassa ei yksinkertaisesti kestä sitä, että kulut jäävät omaan piikkiin. Virhevastuu Yritysten välisiin tavarakauppoihin sovelletaan yleensä kauppalakia. Jos kauppakumppani on Suomesta tai jostain muusta Pohjoismaasta, sovellettava laki on pääsääntöisesti Suomen kauppalaki (Pohjoismaiden kauppalait ovat yhtenäisen valmistelun tuloksena lähes identtiset keskenään). Jos taas kauppakumppani on muualta maailmasta, sovelletaan usein kansainvälistä kauppalakia eli YK:n kauppalakia (CISG). Kummankin lain mukaan myyjän vastuu kaupan kohteen virheistä on laaja. Myyjä vastaa välittömistä vahingoista siitä riippumatta, onko se itse menetellyt huolimattomasti. Vastuusta ei vapauta esim. se, että virhe johtuu oman alihankkijan toimituksesta. Vastuulla ei ole euromääräistä rajaa, vaan korvattavat virheen korjauskustannukset voivat ylittää oman toimituksen arvon moninkertaisesti. Varsinkin kansainvälisessä kaupassa korvattavaksi saattaa tulla myös välillisiä kustannuksia. Myyjä voi rajoittaa vastuutaan sopimuksella. Myyjän intressissä on yleensä, että lain mukaista virhevastuuta täsmennetään ja rajoitetaan esim. sulkemalla pois korvausvastuu välillisistä vahingoista kaikissa tilanteissa ja rajoittamalla korvausvastuun enimmäismäärä oman toimituksen arvoon. Vastuunrajoitukseksi ei riitä se, että toimittajalla on takuuehdot, ellei ole yksiselitteisesti sovittu, että muuta vastuuta ei ole. Vastuunrajoituksesta on syytä aina sopia kirjallisesti kummankin osapuolen allekirjoittamalla sopimuksella, koska muuten rajoituksen sisällön todistaminen on vaikeaa. Jos yritys tekee paljon samantapaisia sopimuksia, kannattaa harkita omien yleisten sopimusehtojen laatimista. Silloin vastuunrajoituksen voi sisällyttää niihin. Tätä asiaa on tarkemmin käsitelty artikkelissani Yritykselle yleiset sopimusehdot? Viivästysvastuu Edellä tavaran virheen seuraamuksista kerrottu koskee myös toimituksen viivästymistä. Kysymys voi olla komponentista tai laitteesta, jonka oma asiakas tulee toimittamaan edelleen asennettavaksi suureen kokonaisuuteen, vaikkapa laivaan tai ydinvoimalaan. Silloin voi korvattava vahinko nousta hyvin suureksi, jos oma toimitus viivästyy. Tässäkään tapauksessa vastuusta ei vapaudu sillä perusteella, että viivästyminen johtui oman alihankkijan viivästyksestä. Myyjän etujen mukaista on yleensä rajoittaa myös viivästysvastuuta samaan tapaan, kuin edellä on todettu virhevastuusta. Usein myös ostajan kannattaa pyrkiä täsmentämään viivästysvastuun sisältöä. Mikäli on itse sitoutunut jatkotoimitusaikatauluun, on syytä huolehtia siitä, että omalta toimittajalta saadaan vähintään vastaavat sitoumukset. Vaikka viivästyminen olisi kiistatonta, ei välttämättä ole helppoa todistaa viivästymisestä aiheutuneen rahallisen vahingon määrää. Siksi on usein myös ostajan kannalta hyvä, jos viivästyksen varalta sovitaan yksiselitteisestä, yleensä prosenttimääräisestä viivästyssakosta. Silloin on muistettava myös sopia, voiko viivästyssakon lisäksi vaatia muuta vahingonkorvausta. Tekniset määrittelyt Mikäli myydään ns. hyllytavaraa, riittää tuotteen määrittelyksi yleensä viittaus toimittajan tuoteluetteloon, kuvastoon tms. Mitä monimutkaisempi ja räätälöidympi toimitus on kyseessä, sitä enemmän tarvitaan toimituksen laajuuden ja sisällön määrittelyä. Yleensä tekniset määrittelyt on järkevää sijoittaa pääsopimuksen liitteeseen, johon selkeästi viitataan pääsopimuksessa ja sovitaan samalla myös asiakirjojen tulkintajärjestys ristiriitatilanteessa. Jos kysymyksessä on kone, laite tai vaikkapa tehdaskokonaisuus, kannattaa sopimuksessa pyrkiä sopimaan varsinaisen toimituslaajuuden lisäksi myös ne toiminnalliset kriteerit, jotka toimituksen kohteen tulee tuotannollisessa käytössä saavuttaa. Silloin ei tule yllätyksiä sen vuoksi, että toinen luulee saavansa paremman laitteen, kuin toinen aikoo toimittaa. Samalla kannattaa sopia myös selvät sanktiot siitä, jos tavoitearvoja ei saavuteta, varsinkin mikäli kaupan purku ei tuotannollisen toiminnan alkamisen jälkeen enää tule käytännössä kysymykseen. Toimitusehdot Osapuolilta unohtuu usein sopia, kuka maksaa rahdin tai kuljetusvakuutuksen taikka kuka vastaa siitä, jos tuote vaurioituu toimituksen aikana. Hyvä keino näistä asioista sopimiseen on viittaus tilanteeseen soveltuvaan Incoterms 2010 -lausekkeeseen, joista on erillinen artikkeli. Toisaalta pelkkä Incoterms-viittaus ei riitä, vaan pitää sopia ainakin muista tässä artikkelissa käsitellyistä asioista. Sovellettava laki ja oikeuspaikka Ilman kirjallista sopimusta voi jäädä epäselväksi se, ketkä oikeastaan ovat sopimusosapuolia. Toimitus voi tapahtua esim. kansainvälisen konsernin eri yksiköihin ja useisiin maihin, jolloin on tärkeää tietää, kuka sopimussuhteesta juridisesti vastaa. Jos joku osapuolista on muualta kuin Suomesta tai sopimuksessa muutoin on jokin kansainvälinen liityntä, tulee aina sopia sovellettavasta laista ja oikeuspaikasta. Mikäli sopimusta ei ole tehty, joudutaan pahimmassa tapauksessa useisiin rinnakkaisiin prosesseihin eri maissa, kunnes vuosien päästä ratkeaa, missä oikeutta olisi tullut käydä. Sekä oikeudenkäyntimenettely että sovellettavan lain aineellinen sisältö ovat esim. common law -maissa hyvin erilaiset kuin Suomessa. Lainvalinnasta sovittaessa on muistettava, että vaikka sovelletaan Suomen lakia, sovellettavaksi tulee kansainvälinen kauppalaki silloin, kun sopimuskumppani on toisesta CISG-konvention piiriin kuuluvasta valtiosta. Myös suomalaisten osapuolten kesken on usein järkevää sopia oikeuspaikasta. Yleisellä tuomioistuimella valitusmahdollisuuksineen ja välimiesoikeudella on kummallakin hyvät ja huonot puolensa, joita tulee etukäteen punnita asiantuntijan kanssa. Palvelusopimukset Edellä on käsitelty lähinnä tavarantoimitusta koskevia sopimuksia. Samantyyppiset ongelmat koskevat myös palvelusopimuksia ja erilaisiin immateriaalioikeuksiin liittyviä sopimuksia. Niistä usein laaditaankin kirjallinen sopimus, mutta sopimuksen sisällössä ei välttämättä osata ottaa huomioon kaikkia asiaan liittyviä näkökohtia. Eräs palvelusopimuksille tyypillinen lisäpiirre on sopimuksen pitkäkestoisuus. Sopimuksessa tulee yksiselitteisesti sopia, tarvitaanko sen irtisanomiseen jokin peruste ja mikä on irtisanomisaika. Samoin on syytä sopia siitä, että on oikeus purkaa sopimus päättymään heti, mikäli toinen osapuoli on olennaisesti rikkonut sopimusta. Sopimatta jää usein myös se, miten sopimuksen päättyessä menetellään keskeneräisten palvelujen, toisen hallussa olevien tavaroiden, aineettomien oikeuksien ym. suhteen.