Yrityskaupan alkuvaiheen sopimukset

Krista Siro

Artikkelit

21.02.2022

Yrityskauppa ei ole sprintti, vaan maraton. Siitä pisteestä, jossa myyjä ja ostaja ovat löytäneet yhteisen näkemyksen kaupasta, on vielä pitkä matka (joskus juuri 42,195 km) yrityskaupan täytäntöönpanoon. Yleinen käytäntö on se, että alkuvaiheen yhteinen näkemys kirjataan ylös aiesopimukseen. Joissain tapauksissa voidaan aiesopimuksen sijasta laatia esisopimus. Alkuvaiheen sopimuksen merkitys korostuu siinä, että kyseisen asiakirjan allekirjoittaminen edellyttää hallituksen hyväksyntää.

Aie- tai esisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ostaja suorittaa tavanomaisesti kaupan kohteessa Due
Diligence -tarkastuksen. Mikäli Due Diligence -tarkastuksessa ei nouse esiin havaintoja, jotka ovat ns. deal
breakereitä eli olennaisia negatiivisia havaintoja, osapuolet alkavat laatia lopullista kauppakirjaa.
Siinä missä lopullinen kauppakirja voi olla kymmeniä sivuja pitkä, on aie- tai esisopimus yleensä vain muutaman sivun pituinen. Siihen kirjataan vain yrityskaupan kannalta kaikista olennaisimmat rakenteelliset seikat ja sellaiset ehdot, joiden toteutuessa osapuolilla ei ole velvollisuutta toteuttaa yrityskauppaa.

Yrityskaupan alkuvaiheen sopimuksessa sovitaan tyypillisesti seuraavista asioista:

• kaupan kohde
• kauppahinta ja sen muodostuminen sekä kauppahintamekanismi
• maksuehdot
• aikataulu
• ostajan yksinoikeus
• salassapito
• sovellettava laki ja riitojen ratkaisu

Lisäksi, mikäli kaupankohteena on vain osa kohdeyhtiön osakkeista tai myyjien on tarkoitus tehdä takaisinsijoitus, voidaan sopia tiettyä asioita tulevan osakassopimuksen sisällöstä.

Vaikka edellä mainitut asiat koskevat molempia alkuvaiheen sopimuksia, on syytä korostaa, että sopimukset ovat juridiselta luonteeltaan hyvin erilaisia. Alla kuvaan asiakirjojen eroja.

Aiesopimus
Aiesopimus (Letter of Intent) on nimensä mukaisesti asiakirja, johon kirjataan osapuolten aikomus toteuttaa yrityskauppa. Aiesopimus laaditaan usein silloin, kun kaupan osapuolilla on vielä vähän tietoa tulevan kaupan tarkemmasta sisällöstä. Osapuolet voivat esimerkiksi pohtia vielä sitä, toteutetaanko yrityskauppa liiketoiminnan vai osakekannan kauppana.

Aiesopimus ei velvoita osapuolia tekemään kauppakirjaa. Aiesopimus yleensä velvoittaa osapuolet kuitenkin olemaan neuvottelematta yrityskaupasta kolmansien tahojen kanssa. Tämän velvollisuuden rikkomisen varalta aiesopimukseen voidaan lisätä sanktio, joka on tyypillisesti tuntuva sopimussakko.

Aiesopimus on esisopimusta yleisempi tapa ilmentää osapuolten yhteistä tahtoa toteuttaa yrityskauppa. Vaikka se ei olekaan juridisesti kaupantekoon velvoittava asiakirja, velvoittaa se osapuolia siinä sovittujen asioiden osalta sovittuna aikana. Yksinoikeus on tyypillisesti voimassa lyhyen määräajan, mutta salassapito on voimassa vuosia.

Esisopimus
Esisopimus solmitaan silloin, kun osapuolilla on tarkempi näkemys kaupan rakenteesta ja sen pääasiallista ehdoista. Esisopimuksessa sovitaan, että osapuolet allekirjoittavat tulevaisuudessa tietynsisältöisen kauppakirjan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sopimus laaditaan kaksivaiheisesti.

Syynä kaksivaiheiselle sopimusrakenteelle voi olla se, että osapuolilla ei vielä ole kaikkea kauppakirjaa varten tarvittavaa tietoa, mutta osapuolet tahtovat kuitenkin varmistaa kaupan toteutumisen jo ennen kuin kaikki yksityiskohdat ovat selvillä.

Esisopimus on juridiselta luonteeltaan sitova. Se velvoittaa kauppakirjan tekemiseen esisopimuksessa sovituin ehdoin ja sovitussa aikataulussa. Niihin asioihin, jotka esisopimuksessa on lyöty lukkoon, ei ole enää myöhemmin mahdollista palata. Mikäli jompikumpi osapuoli kieltäytyy kauppakirjan allekirjoittamisesta, syyllistyy kyseinen osapuoli sopimusrikkomukseen ja sen on maksettava vahingonkorvausta.

Aina kaupan eteneminen ei ole yllä kuvatulla tavalla suoraviivaista. Osapuolilla on velvollisuus edetä lopullisen kauppakirjan allekirjoittamiseen ainoastaan, mikäli esisopimuksessa asetetut edellytykset ovat täyttyneet, eli esisopimukseen kirjatut purkuehdot eivät ole täyttyneet. Esisopimuksen osalta tarkkojen purkuehtojen kirjaaminen onkin erityisen olennaista.

Lopuksi
Aiesopimuksen ja esisopimuksen erottaminen ei ole aina helppoa. Niiden välillä ei ole tarkkaa rajaa. Joskus asiakirjoja nimetään ristiriidassa itse sopimuksen sisällön kanssa. Asiakirja voidaan nimetä aiesopimukseksi, vaikka tosiasiassa osapuolet ovat tiettyjen edellytysten täyttyessä sitoutuneet tekemään yrityskaupan. Joskus asiakirja on otsikoitu vain englanninkielisillä otsikolla term sheet, MOU/memorandum of understanding tai preliminary agreement. Tällaisen asiakirjan tosiasiallinen sitovuus selviää, samoin kuin aie- ja esisopimuksen osalta, perehtymällä itse asiakirjan sisältöön.

Edellä kirjoittamaani viitaten on perusteltua suositella, että oikeudellinen neuvonantaja otetaan yrityskauppaprojektiin mukaan jo alkuvaiheessa. Tällöin osapuolen sitoutuminen yrityskauppaan sen alkuvaiheessa voidaan toteuttaa tiedostetusti.