Siirry sisältöön

Asunto-osakeyhtiön hallituksesta ja sen vastuusta

23.02.2022

Asunto-osakeyhtiöllä on oltava hallitus, joka huolehtii yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa myös siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

Jos hallituksessa on useita jäseniä, on sille erikseen valittava puheenjohtaja. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan sen jälkeen, kun yhtiökokous on ensin valinnut hallituksen.

Hallituksen puheenjohtajalla on asemaansa perustuen jonkin verran enemmän velvollisuuksia kuin tavallisella hallituksen rivijäsenellä. Hallituksen puheenjohtaja vastaa esimerkiksi siitä, että hallitus kokoontuu tarvittaessa. Kokous on kutsuttava koolle, jos hallituksen jäsen tai isännöitsijä sitä vaatii. Hallituksen koolle kutsumisesta vastaa siis hallituksen puheenjohtaja. Toki, jos hallituksen puheenjohtaja vaatimuksesta huolimatta ei kutsuisi kokousta koolle, kutsun voi toimittaa myös hallituksen jäsen, jos vähintään puolet hallituksen jäsenistä tai isännöitsijä hyväksyy koolle kutsumisen.

Hallituksen puheenjohtaja toimii vakiintuneesti ja asemansa perusteella hallituksen kokouksen puheenjohtajana ja tässä asemassa myös allekirjoittaa hallituksen kokouksesta laadittavan pöytäkirjan. Puheenjohtajalla on yksi ääni hallituksessa, kuten muillakin jäsenillä. Silloin, jos hallitus joutuu tekemään äänestyspäätöksen jostakin asiasta, ja äänet menevät tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni äänestyksen tuloksen.

Siinä missä hallitus toimii taloyhtiön edustajana, toimii hallituksen puheenjohtaja hallituksen edustajana. Hallituksella on velvollisuus valvoa isännöitsijän, kirjanpitäjän ja muiden sopimusosapuolten työtä tarvittavassa laajuudessa. Käytännön tasolla nimenomaan hallituksen puheenjohtaja pitää yhteyttä isännöitsijään ja valvoo myös muiden sopimuskumppaneiden työtä muita hallituksen jäseniä tiiviimmin.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan hallituksen puheenjohtajan vastuu ei kuitenkaan poikkea muiden hallituksen jäsenten vastuusta. Kunkin hallituksen jäsenen vastuuta arvioidaan yksilöllisesti. Jokaisen hallituksen jäsenen osalta on erikseen selvitettävä vastuun edellytysten olemassaolo. Jos kaksi tai useampi hallituksen jäsen on aiheuttanut saman vahingon, vastaavat he yhteisvastuullisesti aiheutetusta vahingosta.

Hallituksen jäsenen huolellisuutta ja mahdollista vahingonkorvausvelvollisuuta arvioitaessa mittapuuna pidetään sitä, mitä vastaavassa asemassa olevalta henkilöltä voidaan vaatia, kun toiminta on huolellista. Korvausvastuun syntyminen edellyttää huolimattomuutta, joka voi ilmetä myös laiminlyöntinä. Huolimattomuuden asteen arviointiin vaikuttavat olosuhteet, hallituksen jäsenen toiminta sekä henkilökohtaiset ominaisuudet. Jos vahinko on aiheutettu rikkomalla lakia muutoin kuin yleisten periaatteiden osalta tai jos vahinko on aiheutettu rikkomalla yhtiöjärjestyksen määräyksiä tai lähipiirin eduksi tehdyillä toimilla, hallituksen jäsenen tulee itse osoittaa menetelleensä huolellisesti välttääkseen vastuun.

Lisäturvaa niin puheenjohtajan kuin rivijäsenenkin huolelliseen tekemiseen tuo asioiden tarkka kirjaaminen pöytäkirjoihin, muistioihin ja omiin muistiinpanoihin. Myös osakkaiden tai muiden tahojen ilmoitukset ja valitukset on syytä kirjata ja niihin on hyvä vastata kirjallisesti. Huolellisen dokumentoinnin avulla on jälkikäteen helpompi osoittaa, millä tiedoin päätökset ja ratkaisut on tehty ja kuinka niihin on päädytty.

Mikäli hallituksen vastuuseen liittyvä kysymys tai jokin muu asunto-osakeyhtiöoikeudellinen asia mietityttää ja tuntuu, että olisi hyvä saada ulkopuolista apua, kannattaa ongelman tai vasta mahdollisen ongelman kanssa kääntyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asiantuntevan asianajajan puoleen.


Aiheeseen liittyvät julkaisut