Avioero ja puolisoiden yhteinen koti

Matti Huttunen

Blogit

30.03.2017

Korkein oikeus antoi 27.3.2017 ennakkopäätöksen KKO 2017:13, jossa se tulkitsi avioliittolain 24 §:n 1 momentissa säädettyä puolisoiden yhteisen kodin käsitettä. Ratkaisussa oli kysymys siitä, oliko jutussa tarkoitettu Suomessa kiinteistöllä sijaitseva asuinrakennus edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettu puolisoiden yhteinen koti.

Korkein oikeus ei ole aikaisemmin antanut ennakkopäätöstä, jossa lainkohtaa olisi tältä osin tulkittu. Lain esitöissäkään ei ole konkreettisesti tarkennettu sitä, mitä yhteisellä kodilla tarkoitetaan.

Avioliittolain mukaan tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai toisen puolison hakemuksesta päättää, että se puolisoista, joka on enemmän asunnon tarpeessa, saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa puolisot olivat asuneet Suomessa vakituiseen asumiseen soveltuvassa noin 60 neliömetrin asuinrakennuksessa keskimäärin viisi kuukautta vuodessa yhdentoista vuoden ajan (2003-2014). Muun ajan vuodesta he olivat asuneet Espanjassa, missä heillä oli yhteisenä kotina omakotitalo. Vuonna 2009 solmittu avioliitto oli päättynyt huhtikuussa 2015 avioeroon.

Korkein oikeus katsoi puheena olevassa tapauksessa, että Suomessa sijainnut asuinrakennus on ollut avioliittolain 24 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu puolisoiden yhteinen koti. 

Avioliittolain esitöiden mukaan puolisoilla voi olla useampi kuin yksi yhteiseksi kodiksi katsottava asunto. Tavanomaisina loma-aikoina käytettyä vapaa-ajan asuntoa ei yleensä ole perusteltua pitää avioliittolain 24 §:ssä tarkoitettuna yhteisenä kotina, vaan edellytyksenä toisen asunnon katsomiseksi yhteiseksi kodiksi on se, että puolisoilla on ollut suhteellisen kiinteä ja jatkuva tai ainakin jatkuvaksi tarkoitettu kodille ominainen yhteys asuntoon.

Korkein oikeus lausui vielä perusteluissaan, että asia on aina arvioitava viime kädessä tapauskohtaisesti puolisoiden tosiasiallisten olosuhteiden perusteella. Tässä tapauksessa Espanjassa sijaitsevaa yhteistä kotia voitiin pitää vuosittaisen asumisajan ja asunnon ominaisuuksien perusteella ensisijaisesti puolisoiden kotina. Kuitenkin myös Suomessa sijainnut asuinrakennus oli ympärivuotiseen asumiseen soveltuva ja siinä oli vakiintuneesti ja säännöllisesti asuttu suuri osa vuodesta. Asumisen syynä olivat olleet puolisoiden kiinteät yhteydet Suomeen.

Ratkaisussaan korkein oikeus otti huomioon asianosaisten elämäntilanteen ja olosuhteet sekä erityisesti sen, että puolisoilla on yhteiselämän päättyessä ollut käytössään toinen asunto. Yhteiselämän lopettamista koskevan säännöksen tarkoitus on korkeimman oikeuden perustelujen mukaan turvata puolison perusturvaan kuuluvaa asumista ja yhteisen kodin käsitettä ei tässä tapauksessa tulkittu suppeasti.

Ratkaisulla on merkitystä myös tulkittaessa avioliittolaissa säädettyjä puolisoiden vallintarajoituksia koskevia säännöksiä, sillä saman lain eri säännöksissä käytettyä samaa käsitettä tai ilmaisua on korkeimman oikeuden mukaan yleensä tulkittava yhdenmukaisesti.