”En valitettavasti pääse tänäänkään töihin. Jokuhan voisi ajatella, että olen siellä töissä!” – KHO 2017:178

Edelle

Blogit

07.12.2017

Olen viime vuodet pyöräillyt töihin ja yliopistolle ympärivuotisesti. Joulukuun alussa työmatkani kasvoi kuitenkin reilun maratonin verran, joten jouduin harmikseni laittamaan pyöräni talviteloille. Siirryin valtiollisen rautatieyhtiömme asiakkaaksi, ja olenkin (ainakin tähän asti) ollut palveluun erittäin tyytyväinen. On huonompiakin aloituksia päivälle, kuin puolen tunnin junamatka jonka aikana voi selailla päivän uutisia ja sähköposteja. Valtaosa meistä on ainakin joskus aamuisin Suomen ilmastoa ihastellessaan kuitenkin toivonut, että voisi hoitaa päivän työtehtävät oman kodin lämmöstä. Tai vaihtoehtoisesti muuttaa hieman lähemmäksi Espanjaa…

Kehittyvä tietotekniikka, sekä työnteon nykyaikaistuminen ovat lisänneet etätyön yleisyyttä merkittävästi. Korkein hallinto-oikeus otti toissaviikolla antamassaan päätöksessä KHO 2017:178 kantaa siihen, missä runsaasti etätyötä tekevän varsinainen työpaikka on. Varsinaisen työpaikan sijainnilla on merkitystä siksi, että kodin ja varsinaisen työpaikan väliset matkat ovat rajoitetummin kilometriperusteisessa autoedun verotuksessa vähennettäviä, kuin Tuloverolain mukaiset työmatkat. Työsuhdeautolla matka kotoa varsinaiselle työpaikalle on yksityisajoa, joka vaikuttaa kilometriperusteisen luontoisedun määrään. Jos runsaasti etätöitä tekevän kotia pidettäisiin hänen varsinaisena työpaikkanaan, pidettäisiin työsuhdeautolla tehtyjä matkoja työnantajan toimipisteisiin verotuksellisesti työajoina, jotka eivät vaikuta luontoisedun määrään.

Tapauksessa verohallinnon ennakkoratkaisua pyytänyt A tulisi työskentelemään työnantajansa toimitiloissa yhden päivän viikossa, ja hoitaisi muut päivät työtehtäviään kotonaan tai asiakkaiden luona. A:lla ei myöskään ollut työantajan toimitiloissa työhuonetta tai työpistettä. Kotonaan hänellä sen sijaan oli työhuone ja työssä tarvittavat välineet. Tälle ei kuitenkaan annettu suurta merkitystä. KHO:n ratkaisussa todettiin, että kun A kuitenkin työskentelee viikoittain työnantajansa toimipisteessä, on sitä pidettävä hänen varsinaisena työpaikkanaan. Täten työsuhdeautolla tehtävät siirtymiset kodin ja työnantajan toimipisteen välillä olivat verotuksellisesti yksityisajoja.

Varsinaisen työpaikan muodostuminen kotiin ei kuitenkaan vaikuta olevan täysin mahdotonta. Epäselväksi jääkin kuinka vähäinen työskentely työnantajan toimipisteessä aiheuttaisi sen, että etätyötä tekevän kotia pidettäisiin hänen varsinaisena työpaikkanaan. Yksi päivä viikossa näyttäisi olevan liikaa. Äänestystuloksella syntyneestä ratkaisusta eri mieltä oli yksi oikeusneuvos, joka katsoi, että kun A:n työskentely painottui tosiasiallisesti hänen kotiinsa, muodostui kodista hänen ensisijainen varsinainen työpaikkansa.

Otsikonmukainen esimiehelle soittelu ja työpaikan välttely ei siis ainakaan kovin helpolla vakuuta verottajaa siitä, että työsuhdeautolla tehdyt matkat työnantajan toimipisteelle tulisi katsoa verovapaiksi työajoiksi.