Siirry sisältöön

Hallintaoikeuden pidättäminen lahjoituksen yhteydessä

21.09.2017

Lahjaa antaessa lahjoittaja voi pidättää itsellään hallintaoikeuden lahjoitettuun omaisuuteen. Näin tapahtuu usein esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhemmat haluavat lahjoittaa lapsilleen omistamansa kesämökkikiinteistön. Hallintaoikeus otetaan tällöin huomioon lahjaveroa määrättäessä ja se pienentää lahjansaajille (lapsille) määrättävää lahjaveroa. Syy tähän on se, että hallintaoikeuden pidättäminen rajoittaa lahjansaajan oikeutta käyttää lahjaa.

Hallintaoikeuden haltijalla on oikeus käyttää omaisuutta ja saada omaisuuden tuotto itselleen. Hallintaoikeuden haltija ei voi kuitenkaan myydä tai muuten luovuttaa lahjoitettua omaisuutta eikä omaisuuteen liittyvää oikeutta. Sama rajoitus koskee myös lahjoituksen saajaa. Omistaja (lahjansaaja) ei voi myydä omaisuutta ilman hallintaoikeuden haltijan suostumusta.

Hallintaoikeuden voi lahjoituksen yhteydessä pidättää joko itselleen ja/tai muille henkilöille. Merkityksellistä hallintaoikeuden pidättämisessä on kuitenkin aina se, että hallintaoikeuden on oltava todellinen. Esimerkiksi pelkästään lahjaveron minimoimiseksi tehty hallintaoikeuden pidättäminen ei ole todellinen, jos hallintaoikeus ei tosiasiassa lainkaan toteudu. Tällaisessa tilanteessa lahjansaaja ei saa hyväkseen hallintaoikeusvähennystä.

Hallintaoikeusvähennyksen määrä lasketaan ottamalle huomioon omaisuuden vuosituotto ja se, kuinka pitkäksi aikaa hallintaoikeus on pidätetty. Hallintaoikeus voidaan pidättää määräajaksi tai jäljellä olevaksi eliniäksi. Kesämökkejä koskevissa luovutuksissa on tavanomaista, että hallintaoikeus pidätetään eliniäksi.

Lahjoitusten osalta on aina suositeltavaa, että lahjoitettavasta omaisuudesta tehdään lahjakirja. Jos lahjoituksen yhteydessä pidätetään hallintaoikeus, se kirjataan lahjakirjaan. Kun luovutetaan kiinteää omaisuutta (esim. kesämökkikiinteistö), on lahjakirja aina tehtävä kirjallisessa muodossa.

Jos hallintaoikeuden haltija myöhemmin luopuu hallintaoikeudesta, kysymyksessä on lahja, josta omaisuuden omistaja voi joutua maksamaan lahjaveroa. Luopuminen tapahtuu usein tilanteessa, jossa hallintaoikeuden kohteena oleva omaisuus myydään, eikä myynnin yhteydessä hallintaoikeutta enää esimerkiksi siirretä sijaan tulleeseen omaisuuteen. 


Aiheeseen liittyvät julkaisut