Kansainvälinen tavaran kauppa – minkä maan standardit ovat määräävät?

Henrietta Sandvik

Blogit Sopimukset

09.01.2024

YK:n yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista, eli tuttavallisemmin kansainvälinen kauppalaki tai CISG, lienee jo tuttu useimmille vienti- ja tuontikauppaa harjoittaville yrityksille.

Yleissopimus on kansainvälinen menestys, jota useimmat kansainvälisen kaupan kannalta keskeiset valtiot noudattavat. Pääsääntö on, että CISG:iä sovelletaan tavaran kaupassa sellaisten sopijapuolten välillä, joilla on liikepaikat eri sopimusvaltioissa. Myös kansainvälisen yksityisoikeuden säännöt voivat johtaa CISG:in soveltamiseen. Ottaen huomioon CISG:in laajan kannatuksen ja sitä kautta myös laajan soveltamisalan, on tärkeä olla perillä CISG:in kansainvälisille kauppasopimuksille asettamista pelisäännöistä.

Tässä blogikirjoituksessa käsittelen tavaran ominaisuuksille asetettavia vaatimuksia siitä näkökulmasta, minkä maan (julkisoikeudelliset) laatustandardit ovat ratkaisevia. Kysymys on merkityksellinen yhtäältä virhearvioinnin ja myyjän mahdollisen vastuun kannalta, ja toisaalta myös ostajan tarpeiden asianmukaisen huomioimisen näkökulmasta.

CISG:in 35 artiklassa määrätään tavaran virhearvioinnista todeten, että ”Myyjän tulee luovuttaa tavaraa, joka määrältään, laadultaan ja ominaisuuksiltaan on sopimuksen mukaista ja joka on pakattu sopimuksen edellyttämällä tavalla”. Lisäksi ellei toisin ole sovittu, tavarassa on virhe, jollei se muun muassa sovellu tarkoituksiin, joihin vastaavanlaista tavaraa yleensä käytetään. Tavaran on myös sovelluttava sellaiseen mahdolliseen erityiseen käyttötarkoitukseen, jonka ostaja on saattanut nimenomaisesti tai epäsuorasti myyjän tietoon sopimusta tehtäessä.

Lähtökohta on sinänsä selkeä – myyjän on luovutettava ostajalle tavaraa, joka vastaa sovittua ja joka soveltuu sen tavanomaiseen tai ostajan kommunikoimaan erityiseen käyttötarkoitukseen.

Kansainvälisessä kontekstissa on kuitenkin pidettävä mielessä, että eri valtioissa saattaa olla erilaisia kansallisia standardeja ja vaatimuksia, jotka vaikuttavat tavaran käytettävyyteen. Kyse voi olla esimerkiksi kansallisista terveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä viranomaisvaatimuksista, joista seuraa, että myyjän valtiossa täysin käyttökelpoista tavaraa ei voikaan käyttää ostajan valtiossa aiotulla tavalla. Tarkoittaako tämä, että tavara on CISG:in mukaan virheellinen? Kumman maan – ostajan vai myyjän – standardit ovat määrääviä arvioinnin kannalta?

Kysymystä on käsitelty eräässä CISG:in tulkintaa koskevassa Saksan korkeimman oikeuden tapauksessa, joka on sittemmin muodostunut eräänlaiseksi klassikoksi. Kyse on niin kutsutusta simpukkatapauksesta (UNILEX 08.03.1995, Bundesgerichtshof), jossa saksalainen ostaja oli ostanut 1.750 kiloa simpukoita sveitsiläiseltä myyjältä. Viranomaisseulonnassa kävi ilmi, että simpukkojen kadmiumpitoisuus oli korkeampi kuin mitä saksalaiset viranomaiset suosittelivat, ja osapuolet riitautuivat. Saksan korkein oikeus totesi, ettei lähtökohtaisesti voida edellyttää, että myyjä osaa huomioida ostajan maan viranomaismääräykset ja julkisoikeudelliset standardit. Poikkeuksen pääsääntöön muodostavat kuitenkin seuraavat tilanteet:

1. kyse on sellaisista ostajan maan säännöksistä, joita vastaavat säännöt pätevät myös myyjän maassa;
2. ostaja on nimenomaisesti kiinnittänyt myyjän huomion ostajan maassa päteviin säännöksiin ja määräyksiin; tai
3. myyjällä voidaan katsoa olleen aihetta olla tietoinen ostajan maan säännöksistä erityisten olosuhteiden perusteella. Tällaisia erityisiä olosuhteita voivat olla esimerkiksi myyjän säännöllinen vientitoiminta ostajan maahan, myyjän markkinointitoimenpiteet ostajan maassa, myyjän sivuliike ostajan maassa tai osapuolten välinen pitkäkestoinen liikesuhde.

Saksan korkeimman oikeuden yllä listatut kriteerit ovat saaneet laajaa hyväksyntää ja ilmentänevät vallitsevaa käsitystä siitä, minkä maan tavaraa koskevat standardit ovat määräävät. Näin ollen pääsääntö on, että myyjän maan standardit ovat ratkaisevia, ellei erityisistä olosuhteista ilmene, että myyjän olisi tullut olla tietoinen ostajan maakohtaisista vaatimuksista.

Näin ollen viisas ostaja kiinnittää myyjän huomion mahdollisiin kansallisiin standardeihin, jotka vaikuttavat tavaran käytettävyyteen ostajan valtiossa. On molempien osapuolten edun mukaista sopia yksityiskohtaisesti ja nimenomaisesti niistä erityisistä laatukriteereistä, jotka tavaran on täytettävä. Näin myös myyjä välttyy epävarmuudelta siitä, täyttyvätkö niin kutsutut simpukkakriteerit myyjän osalta ja osapuolten välisessä liikesuhteessa vai ei, ja mitä yksityiskohtaisia vaatimuksia niiden täyttymisestä voi seurata.

Tavaran laatuun liittyvät kysymykset osoittavat hyvin, miten huolella laadittu kauppasopimus on keskeinen työkalu riskien ja epävarmuustekijöiden eliminoimiseksi.