Siirry sisältöön

Kanteen peruutus ja erityiset syyt korvausvelvollisuudesta poikkeamiseen

Helsingin hovioikeus on antanut tuoreen tuomion, jossa on jouduttu pohtimaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tilanteessa, jossa kantaja on perunut kanteensa. Käräjäoikeus oli samassa asiassa velvoittanut kantajan pitämään syntyneet oikeudenkäyntikulut omana vahinkonaan.

Alkuperäinen riitakanne oli koskenut häätöä häiriökäyttäytymisen vuoksi sekä jo erääntyneiden ja vielä erääntymättömien vuokrien maksamista.

Vastaaja oli käräjäoikeusvaiheen aikana luovuttanut huoneiston kantajan hallintaan ja maksanut kanteessa tarkoitetut vuokrat. Kantajalla ei siten ollut tämän jälkeen enää oikeussuojan tarvetta tuomion saamiseksi kanteessa esitettyjen vaatimusten osalta oikeudenkäyntikuluvaatimusta lukuun ottamatta.


Vuokranantaja valitti käräjäoikeuden kuluratkaisusta ja vetosi hovioikeudessa siihen, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §
:n 2 momentin mukaan, jos asian käsittely jätettiin sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolen kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin. Tällaiseksi lain tarkoittamaksi erityiseksi syyksi tästä pääsäännöstä poikkeamiseen voitiin vuokranantajan mukaan katsoa esimerkiksi tilanne, jossa kantaja on peruuttanut kanteensa sen vuoksi, että vastaaja oli kanteen vireillepanon jälkeen täyttänyt vaaditun suorituksen. Vuokranantajan voitiin tällöin katsoa tosiasiallisesti voittaneen kanteen.

Vastaaja puolestaan vetosi siihen, että asian luonteeseen nähden oli ymmärrettävää, että vuokralainen oli ryhtynyt etsimään uutta asuntoa heti häätöhaasteen saatuaan. Lisäksi vastaaja totesi, että tällaisessa tilanteessa luottamuksen vuokranantajaan voidaan väistämättäkin katsoa katoavan ja jo teoreettinen riski asunnon menettämisestä saa etsimään muita vaihtoehtoja asumiselle. Vastaaja katsoi, ettei hänen prosessin kuluessa tekemänsä vuokrasopimuksen irtisanominen merkinnyt sitä, että kantajan voitaisiin katsoa voittaneen kanteensa.

Asiaan perehdyttyään hovioikeus katsoi, että oikeudenkäyntikulujen jakautuminen tuli tässä asiassa perustaa ennen kaikkea siihen, mikä oli oikeudenkäynnin lopputulos suhteessa kantajan alkuperäisiin vaatimuksiin ja mitkä olivat syyt asian lopputulokselle. Lisäksi merkitystä tuli antaa myös yleisemmin oikeudenkäyntikulujen jakautumisen kohtuullisuudelle.

Vuokranantajalla katsottiin olleen perusteltu syy nostaa häätöä ja vuokrasopimuksen purkamista koskeva kanne. Tällä perusteella voitiin todeta vuokranantajan voittaneen asian, koska vastaaja oli irtisanonut vuokrasopimuksen, luovuttanut asunnon hallinnan ja maksanut kaikki oikeudenkäynnin aikana erääntyneet vuokrat. Erikseen hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että vuokralainen oli kanteen tiedoksi saatuaan ryhtynyt etsimään itselleen uutta asuntoa, mutta samanaikaisesti hän oli kuitenkin jatkanut myös oikeudenkäyntiä. Vastaaja oli vasta noin kuusi kuukautta kanteen tiedoksisaannin jälkeen luovuttanut asunnon hallinnan vuokranantajalle. Hovioikeus totesi tästä menettelystä syntyneen oikeudenkäyntikuluja vuokranantajalle.

Vuokrasaatavia koskevan vaatimuksen osalta hovioikeus totesi, että ne olivat kohdistuneet pääosin oikeudenkäynnin aikana erääntyviin vuokriin, eikä tältä osin voitu katsoa kummankaan osapuolen varsinaisesti voittaneen kannetta. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että vuokrasaatavia koskeva vaatimus oli selvästi ollut toissijainen suhteessa häätöä koskevaan vaatimukseen, josta syystä sille ei tullut antaa merkitystä kuluvastuun jakautumista arvioitaessa.

Kokonaisarvioinnissaan hovioikeus katsoi, että olisi pidettävä kohtuuttomana, mikäli vuokranantaja olisi joutunut tässä tilanteessa vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan. Hovioikeus katsoi, että asiassa oli käsillä oikeudenkäymiskaaressa tarkoitettuja erityisiä syitä, minkä vuoksi vastaaja velvoitettiin korvaamaan vuokranantajan oikeudenkäyntikulut kanteen peruuttamisesta huolimatta.


Aiheeseen liittyvät julkaisut