KKO 2018:3 Tor-verkossa vierailun merkitys

Edelle

Blogit

09.02.2018

KKO 2018:3 – Tor-verkossa vierailun merkitys todisteena

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2018:3 arvioinut näytön ja todistelun riittävyyttä huumausainerikosta koskevassa tapauksessa.

Tapauksessa oli tiivistäen kyse siitä, että A:ta syytettiin huumausainerikoksesta sillä perusteella, että hän oli tuonut postitse maahan huumausainetta. A:n nimellä ja kotiosoitteella oli postitse saapunut ulkomailta kirjelähetys, joka sisälsi 10 grammaa pitoisuudeltaan vahvaa amfetamiinia. A kiisti tilanneensa lähetystä tai tietävänsä siitä mitään. Ratkaistavana oli siis kysymys siitä oliko syyttäjä onnistunut näyttäneen toteen, että A oli nimenomaisesti tilannut ja siten tuonut huumeet maahan.

Suomessa on käytössä nk. vapaa todistusharkinta, joka tarkoittaa sitä, että tuomioistuimella on valta vapaasti harkita sille esitetyn näytön todistusarvo. Oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiin tulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena. Syyttäjän todistelu perustui kolmeen seikkaan. 1) Kirjeen vastaanottajatiedot osoittivat, että lähetys oli nimenomaisesti tarkoitettu A:lle. 2) A oli vieraillut aiemmin internetin salatussa Tor-verkossa ja 3) A:n antama selvitys hänen asumiseensa liittyen sulki pois ulkopuolisen tekijän, toisin sanoen hän asui yksin.

Korkeimman oikeuden mukaan voidaan pitää hyvinkin todennäköisenä, että postilähetykseen merkitty vastaanottaja on sen todellinen tilaaja tai että vastaanottajaksi merkitty taho on muutoin tietoinen saapuvasta lähetyksestä. Näin ollen postilähetyksen vastaanottajamerkinnällä on merkittävä näyttöarvo sen osoittamisessa, kuka lähetyksen on tilannut. Tällainen lähtökohtaiseen todennäköisyyteen nojautuva näyttö ei kuitenkaan pääsääntöisesti voi rikosasiassa yksinään riittää osoittamaan henkilön syyllistyneen kiellettyjen aineiden tai tavaroiden maahantuontiin. Syyttäjän tulee siten yleensä pystyä esittämään muita syyllisyyttä tukevia seikkoja, jotta syyksilukemisen edellytykset täyttyisivät. Muita seikkoja, joilla syyttäjä pyrki näyttämään syytteen toteen olivat Tor-verkossa vierailu ja yksin asuminen. Syyttäjän selvityksen mukaan Tor-verkkoa käytetään yleisesti huumausainekaupassa ja yksinasuminen syyttäjän mukaan osoittivat sen, että olisi epätodennäköistä jonkun muun voivan saada kirjeen haltuunsa.

Korkein oikeus päätyi kuitenkin pitämään varteenotettavimpana vaihtoehtoisena tapahtumainkulkuna sitä mahdollisuutta, että joku muu on tilannut huumausaineen postitse A:n osoitteella pyrkien itse saamaan sen tavalla tai toisella haltuunsa. Tämän vaihtoehdon todennäköisyyttä lisää se syyttäjän suullisessa käsittelyssä toteama seikka, että Tor-verkossa on julkaistu ohje, jossa huumausaineen tilaajia kehotetaan käyttämään toisten henkilöiden osoitteita kiinni jäämisen välttämiseksi. Toisaalta täysin poissuljettuna ei voida pitää kiusanteko- tai vahingoittamistarkoituksessa tehdyn tilauksen mahdollisuutta. Tätä arvioitaessa huomioon on otettava se syyttäjän esittämä seikka, että todennäköisesti vain pieni osa huumausainetta sisältävistä postilähetyksistä tulee pysäytetyiksi. Tällainen tarkoitus ulkopuolisella tekijällä voi kuitenkin olla riippumatta postin perille toimittamisen todennäköisyydestä.

Vaikka vastaanottajamerkinnällä onkin korkeimman oikeuden mukaan vahva näyttöarvo siitä, että mainittu vastaanottaja on myös tilaaja, ei tämä silti yksin riitä näyttämään syytettä toteen. Oikeusohjeena voidaan pitää ainakin sitä, ettei ainoastaan Tor-verkossa vierailu, jota käytetään usein myös huumekaupassa, riitä osoittamaan syyllisyyttä ko. asiassa. Ratkaisu on looginen, sillä ei pelkästään liikkuminen alueella, jossa yleisesti tiedetään käytävän huumausainekauppaa osoita, että kävijä on syyllistynyt huumausainerikokseen taikka edes että hänellä oli aikomuksia ostaa huumausaineita.