KKO 2019:11 Asianajajaliiton valvontalautakunta puuttui oikealla tavalla liian suureen laskuttamiseen

Edelle

Blogit

14.02.2019

Saako asianajaja laskuttaa mielivaltaisesti mitä tahansa asiakkaaltaan? Ei todellakaan saa.

Lain asianajajista 5 §:n 1 momentin mukaan asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa. Asianajajatavan noudattamista valvoo muiden muassa Suomen Asianajajaliiton (https://www.asianajajaliitto.fi) yhteydessä toimiva riippumaton valvontalautakunta (https://www.valvontalautakunta.fi ). Mikäli asianajajan todetaan valvonta-asian käsittelyssä ilmi tulleiden seikkojen johdosta menetelleen 5 §:n 1 momentin vastaisesti, on valvontalautakunnan määrättävä hänelle kurinpidollinen seuraamus, joita ovat Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen, seuraamusmaksun määrääminen, varoitus ja huomautus.

Hyvä asianajajatapa määritellään Suomen Asianajajaliiton tapaohjeissa, joissa todetaan muiden joukossa kohdassa 5.12, että asianajajan asiakkaaltaan maksettavaksi vaatiman palkkion on oltava kohtuullinen sekä säädösten ja asianajajaliiton ohjeiden mukainen ja kohdassa 5.15, että asianajajan on pyrittävä ratkaisemaan sovinnollisesti asiakkaan ja asianajajan välinen laskua koskeva erimielisyys. Jos asiakas ei hyväksy laskua, asianajajan on annettava asiakkaalle tieto siitä, miten tämä voi saattaa erimielisyyden palkkioriita-asiana asianajajaliiton valvontalautakunnan käsiteltäväksi.

Tähän liittyvästä asiasta oli kysymys korkeimman oikeuden antamassa ennakkopäätöksessä 2019:11, jossa asianajaja oli valittanut Helsingin hovioikeuteen ja lopulta korkeimpana oikeuteen, ensin saatuaan valvontalautakunnalta suosituksen alentaa palkkiotaan ja varoituksen hyvän asianajotavan vastaisen liian suuren palkkion perimisestä ja muista syistä.

Yksityiskohtaisemmin asiassa asianajaja oli laskuttanut päämiehiltään noin 70.000 euron palkkion asuinhuoneiston remonttia koskevassa riidassa korkeimman oikeuden kannan mukaan tavanomaisessa riidassa. Päämiehet olivat riitauttaneet asianajajan vaatiman palkkion määrän, minkä seurauksena valvontalautakunta oli palkkioriita-asiassa suositellut palkkiota leikattavaksi noin puoleen asianajajan vaatimasta määrästä. Koska laskutus oli ollut valvontalautakunnan mukaan niin huomattavan liiallisen suuri, oli ylilaskutus yhdessä muiden syiden kanssa varoituksen saamiseksi riittävä hyvän asianajajatavan loukkaus.

Lopputuloksena korkeimmankin oikeuden arvioinnissa valvontalautakunnan mielipide voitti – selvästi liian suureksi todettua laskutusta oli arvioitu valvontalautakunnan harkintavallan rajoissa oikein, eikä varoitus ollut liian ankara seuraamus liiallisesta laskutuksesta yhdessä muiden tapaohjeiden rikkomusten kanssa.

Suomen Asianajajaliiton hallitus oli asiaan liittyvässä lausunnossaan hovioikeudelle eri mieltä kuin varoituksen ja palkkiosuosituksen antanut liiton yhteydessä riippumattomasti toimiva valvontalautakunta. Liiton hallitus olisi tyytynyt varoituksen sijaan huomautukseen liittyen muihin kuin palkkioriidasta ilmenevään laskutusasiaan. Tämä itse korkeimman oikeuden ratkaisuun sinänsä liittymätön luottamusta herättävä seikka osoittaa sen, että valvontalautakunta on todellisuudessakin asianajakunnasta riippumaton toimija, niin kuin pitääkin olla!

Ratkaisussa lisäksi mm. korkeimman oikeuden kirjaimin vahvistetaan, että hyvä asianajajatapa asettaa asianajajille pidemmälle meneviä velvollisuuksia kuin asianajotehtävän suorittamista koskevat lain säännökset. Asianajajaliiton yhteydessä toteutettava omavalvonta selvästi siis toimii eikä ainakaan ole liian lepsua!

Kiinnitän kuitenkin huomiota itse ratkaisun sijaan sisäiseen logiikkaan, jolla lopputulokseen on päädytty.  

Ratkaisusta nimittäin ilmenee, ettätuomioistuimen rooliin Suomen Asianajajaliiton valvonta-asioihin liittyvää oikeussuojaa takaavana valitusasteena kuuluisi ainoastaan sen arviointi, onko valvontalautakunta toiminut harkintavaltansa puitteissa, eli onko valvontalautakunnan ratkaisu esimerkiksi sen aiemmasta käytännöstä poikkeava ja onko se ilmeisesti virheellinen tai ennalta arvaamattomana kohtuuton.

Kysymys on siis puhtaasti harkintavallan käytön rajojen arvioinnista sekä myös asianajajien omien tapaohjeiden tulkinnan arvioinnista, ei siis niinkään aineellisten seikkojen punninnasta itse tapaohjeiden rikkomukseen liittyen. Tätä pohdintaa alleviivaa ratkaisusta löytyvä kohta, josta ilmenevästi otsikon asiassa ei oltu hovioikeudessa eikä korkeimmassakaan oikeudessa otettu, eikä olisi tarvinnutkaan ottaa vastaan suullista todistelua, joka olisi liittynyt palkkion kohtuullisuuden arviointiin, mutta ei kuitenkaan suoraan valvontalautakunnan harkintavallan käytön arviointiin.

Ilmestyvätkö kenenkään muun mieleen vielä tässäkään vaiheessa sanat hallintoprosessi tai hallintovalitus?

Valvontalautakunnan ratkaisun arvioimisessa tuomioistuimessa ei siis korkeinta oikeutta vapaasti lainatakseni ole oikeastaan olenkaan kysymys riita-, rikos- tai hakemusasian käsittelystä. Laissa erikseen mainittuihin prosessityyppeihin sovellettavat määräykset eivät täten automaattisesti sovellu menettelyyn, jossa tuomioistuin arvioi Suomen Asianajaliittoon liittyvän valvonta-asian lopputulosta.

Eli onko kyse sittenkin hallintoasiasta? Olisivatko nykyjärjestelmän puitteissa hallinto-oikeus ja KHO vähintään yhtä luonteva väylä valvontalautakunnan päätösten arvioimiseksi? Tai voisiko korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain sijaan jonakin päivänä soveltaakin näissä asioissa hallintolainkäyttölain soveltuvia määräyksiä?

Kiehtova ajatus, vaikka sitä päivää tuskin ihan pian tulemmekaan näkemään – ellei sitten KKO:ta ja KHO:ta lopulta joskus ajeta jo pitkään kuiskuteltuun pakkoavioliittoon.  

Tarkkailkaa joka tapauksessa jatkossakin palkkiovaatimuksianne!