Konkurssimenettely järkevämmäksi

Matti Kökkö

Blogit

28.11.2019

Konkurssilakiin on kuluvan vuoden aikana tullut muutoksia, jotka pääosin koskevat niitä konkursseja, jotka ovat alkaneet 1.7.2019 tai myöhemmin. Pesänhoitajan kannalta monet muutokset vaikuttavat hyviltä ja uskoakseni ne miellyttävät velkojiakin.

Ennen lainmuutoksia velkojen selvittely konkurssissa on ollut monivaiheinen prosessi, joka lain nyt muututtua näyttää suorastaan hölmöltä. Tyypillisesti konkurssipesän selvitys on alkanut niin, että pesänhoitaja on lähettänyt ilmoituksen konkurssin alkamisesta niille velkojille, jotka ovat tiedossa olleet, ja samalla kutakin velkojaa on pyydetty ilmoittamaan saatavansa konkurssiin menneeltä yritykseltä. Tämän jälkeen tehdään luettelo varoista ja veloista. Jos havaitaan, että konkurssipesällä on riittävästi varoja konkurssimenettelyn loppuunviemiseen, pesänhoitaja määrää valvontapäivän ja pyytää uudelleen velkojia kirjallisesti ilmoittamaan saatavansa valvontapäivään mennessä. Yleinen käytäntö on ollut, että konkurssin alkamisvaiheessa annettuja saatavailmoituksia ei oteta konkurssivalvontana huomioon, ellei velkoja ole valveutuneesti osannut jo siinä vaiheessa nimetä ilmoitustaan konkurssivalvonnaksi. Tästä on aiheutunut sekaannusta ja varmasti joskus oikeudenmenetyksiäkin.

Uusissa konkursseissa tästä kaksivaiheisesta prosessista päästään eroon. Taustalla on se oivallus, ettei pesäluettelossa välttämättä tarvitse olla täydellistä luetteloa kaikista pienistäkin veloista. Siitä ei konkurssipesän selvityksessä ole mitään lisäarvoa eikä velkojillekaan ole mitään varsinaista hyötyä siitä, että heidän saatavansa on merkitty pesäluetteloon. Uusi laki onkin kirjoitettu niin, että pesäluettelosta tulee käydä ilmi velallisen suurimmat velkojat ja niiden saatavat, merkittävimmät muut sitoumukset sekä arvio muiden velkojen ja sitoumusten kokonaismäärästä. Enää ei siis tarvitse pyytää kaikkia tiedossa olevia velkojia ilmoittamaan saatavansa pesäluetteloa varten. Laki ei ole suoraan velvoittanut tähän aiemminkaan, mutta käytännössä vaatimus velkojen luetteloimisvelvollisuudesta pesäluettelossa on johtanut käytäntöön, jossa jo pesäluetteloa varten on pyydetty velkojilta saatavailmoitukset.

Jos on etukäteen selvää, että konkurssipesän varat riittävät konkurssimenettelyn loppuunviemiseen ja konkurssivalvonta siten järjestetään, on toki järkevää merkitä pesäluetteloon kaikki tiedossa olevat velat, koska konkurssivalvonnasta ilmoittamiseen mennessä kaikki velkojat joudutaan kuitenkin selvittämään. Tällöinkään velkojien ei kuitenkaan tarvitse saataviaan ilmoittaa vielä pesäluetteloa varten vaan vasta konkurssivalvonnassa.

Pesänhoitajan ajankäytön kannalta velkojen yksilöintivelvollisuuden keventyminen on hyödyllistä erityisesti vähävaraisissa raukeavissa konkurssipesissä. Näissä konkursseissa on keskeistä konkurssia edeltävien tapahtumien selvittäminen ja mahdollisten väärinkäytösten esilletuonti. Kun tarve velkaselvittelylle on keventynyt, pesänhoitaja voi nyt paremmin kohdistaa ajankäyttöään oikeisiin asioihin. Raukeavissa pesissähän korvaus pesänhoitajan työstä ei yleensä lainkaan vastaa sitä ajankäyttöä, joka pesänselvitykseen on mennyt.

Toinen pesänhoitajan ja erityisesti tuomioistuimen kannalta hyvä muutos on se, ettei tuomioistuimessa enää tarvitse käyttää aikaa päätösten tekemiseen pesäluettelon ja velallisselvityksen laatimisen määräajan pidentämisestä. Näihin määräaikoihin on jouduttu usein pyytämään lisäaikaa, eikä käräjäoikeus käytännössä ole voinut muuta kuin suostua määräajan pidennyspyyntöihin, mutta päätös niistäkin on täytynyt tehdä. Lainmuutoksen jälkeen pesänhoitajan ei enää tarvitse pyytää määräajan pidentämistä, vaan riittävä on ilmoitus, josta käy ilmi syy siihen, ettei lain mukaista määräaikaa voida noudattaa ja arvio siitä, milloin pesäluettelo ja velallisselvitys valmistuvat. Käräjäoikeuden ei siten enää tarvitse toimia kumileimasimena.