Koppalakki hattuhyllyllä

Kolme viikkoa sitten saimme lukea rahanpesusta ja muusta. Ajattelin jatkaa vastaavanlaisista sattumuksista oman työurani varrelta. Ensimmäisenä muistuu mieleeni pari tapausta toimiessani opiskeluaikana haastemiehen tehtävissä Naantalin raastuvanoikeudessa. Ensimmäisessä tapauksessa oli kyse melko lailla ensimmäisistä työtehtävistäni haastemiehenä. Olin tiedoksiantamassa haastehakemusta / haastetta vastaajalle, joka asui maaseudulla omakotitalossa. Ajettuani isohkon pihan reunaan näin pihan toisessa päässä kaksi mieshenkilöä. Pysäköin autoni, otin paperit kainalooni ja hieman epävarmoin askelin lähdin kohti miehiä. Toinen heistä osoittautuikin olevan hakemani henkilö. Hänen kanssaan ei ongelmia ollut ja hän ymmärsi, mistä oli kyse. Sain annettua haasteen tiedoksi ongelmitta. Hänen ystävänsä oli kuitenkin hävinnyt johonkin. Kun vilkaisin taakseni, huomasin, että hän oli kumartuneena autoni renkaan vierelle. Olin juuri huutamassa hänelle, kun haasteen vastaanottanut käski kaverinsa pois autoni luota. Hyvä niin. Eipä tarvinnut ensimmäisellä keikalla ryhtyä vaihtamaan vararengasta omaan autoon. Toisella kerralla olin viemässä syytettä / haastehakemusta ja kutsua rikosoikeudenkäyntiin. Tällä kertaa kerrostaloon. Tullessani oikean oven taakse, huomasin, että ovi oli raollaan. Kurkistin oven raosta sisälle. Naulakossa roikkui pitkä musta nahkatakki hihamerkkeineen ja hattuhyllyllä koppalakki. Ajattelin, että homma pitää joka tapauksessa hoitaa, joten soitin ovikelloa. Huoneiston perältä, toisesta huoneesta kysyttiin kuka siellä. Kun kerroin olevani haastemies, tuli käskyä muistuttava pyyntö: ”Tulepas tänne”. No, työ piti hoitaa, joten menin peremmälle. Lopulta ei tässäkään ollut ongelmaa, vaan sain nimet paperiin. Sitten voimme siirtyä Turun käräjäoikeuteen. Toimiessani käräjänotaarina, pääsin silloin tällöin mukaan seuraamaan istuntoja ja avustamaan käräjätuomaria. Tässä tapauksessa oli kyse pahoinpitelystä. Kun asianomistajalta eli pahoinpitelyn uhrilta syytteen esittämisen jälkeen kysyttiin, oliko hänellä jotakin todisteita, hän tuli tuomarin pöydän luo ja heitti pöydälle palasen korvaansa ja sanoi, että näin kävi. Ja totta tosiaan, hänen korvastaan puuttui osa. No, kyllä kai tuo palanen jonkinlainen todiste oli – ainakin syntyneistä vahingoista. Notaarina tuli tietenkin tehtyä runsaasti päätöksiä erilaisissa asioissa. Eräässä tapauksessa kävi tuuri, että päätin varmuuden vuoksi lukea erään antamani päätöksen lasten huolto- ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa vielä kerran ennen sen toimittamista kansliaan asianosaisten saataville. Käytössäni oli toki oikolukuohjelma, mutta sekään ei tätä kirjoitusvirhettä ollut tunnistanut, koska virheellinen sana oli aivan oikea sana. Tosin sana ei oikein kyseiseen tilanteeseen sopinut. Olin kirjoittanut päätökseen, että isällä oli tappamisoikeus. Yhden kirjaimen vaihtuminen (tässä tapauksessa a → p) saattaa jossakin määrin muuttaa sanan merkitystä. Onneksi virhe huomattiin ajoissa ja asia korjattiin ennen päätöksen julkistamista. Tuskin kukaan tosin olisi ottanut asiaa kirjaimellisesti ilman korjausta, mutta hyvä, että tuli korjattua. Ja vielä eräs tarina asianajourani alusta. Kun aloitin asianajajantyöni koski ensimmäinen oikeudenkäyntini laskusaatavia ja lähinnä sitä, oliko päämiehelläni oikeus saada hyvitystä laskusta. Päämieheni oli järjestänyt juhlat, joihin oli tilattu ruoka pitopalvelusta. Ongelma oli kuitenkin se, että ruoka oli ollut kylmää ja vieläpä mautonta. Oikeudenkäynnin pääasiallinen kysymys oli kärjistäen siitä, oliko tarjottu ruoka ollut kylmää (vaikka sen piti olla lämmintä). Ajattelin jo oikeudenkäynnin aikana, että tämä nyt ei ehkä ollut kovin juridinen ongelma, mutta ilmeisesti asianajajan työhön liittyy paljon muutakin…