Korkein oikeus antoi syrjintää koskevan ennakkoratkaisun

Korkein oikeus antoi heinäkuussa syrjintää koskevan ennakkoratkaisun (KKO:2024:47), jossa se otti kantaa useampaan oikeudellisesti mielenkiintoiseen osakysymykseen. Asiassa oli kysymys siitä, että ammattiliitto, jonka jäseniä kantajina olleet työntekijät olivat olleet, oli julistanut poliittisen ylityökiellon sekä järjestänyt poliittisen lakon. Asiassa oli riidatonta, että työtaistelutoimenpiteet olivat olleet laillisia.

Vastaajana ollut yhtiö oli ylityökiellon aikana tarjonnut osalle työntekijöistä mahdollisuuden ylityön tekemiseen yhtenä viikonloppuna siten, että laskennallisesti 16 tunnin ylityöstä maksettiin korvauksena 44 tunnin palkkaa vastaava määrä tai annettiin viikon palkallinen vapaa. Ylityön teettämisen tarve oli johtunut talvirengassesongista sekä siitä, että työt olivat jääneet jälkeen ammattiliiton järjestämän lakon vuoksi. Kahdeksan työntekijää, joista ainakin yksi oli ollut ammattiliiton jäsen, oli hyväksynyt yhtiön ylityötarjouksen. Ylityönä teetetty työ oli valmistunut lauantaina.

Kantajat katsoivat, että yhtiö oli antanut ylimääräisen taloudellisen edun niille työntekijöilleen, jotka olivat ammattiliiton julistaman ylityökiellon aikana suostuneet ylityöhön. Kantajat olivat katsoneet yhtiön syrjineen heitä heidän ammattiyhdistystoimintansa perusteella, koska heille ei ollut annettu mahdollisuutta saada vastaavaa ylimääräistä etua. Yhtiö oli kiistänyt antaneensa ylityötä tehneille työntekijöilleen ylimääräistä taloudellista etua. Kyseessä olevasta urakkatyöstä ei ollut maksettu ylimääräistä korvausta tai vastaavissa tilanteissa maksettua korkeampaa palkkaa.

Korkeimmassa oikeudessa pohdittiin ensin sitä, oliko yhtiö antanut ammattiliiton julistaman ylityökiellon aikana ylityötä tehneille työntekijöilleen ylimääräisen taloudellisen edun. Tältä osin korkein oikeus totesi muun muassa, että urakkapalkkaus oli ollut yhtiössä yleisesti käytössä ollut palkkausmuoto. Oli ollut tavanomaista, että työntekijä oli suoriutunut kahdeksan tunnin laskennallisesta työvuorosta 4–5 tunnissa. Yhtiön yleiseen käytäntöön oli myös kuulunut teettää arkipäivinä niin sanottuja tuplavuoroja, jolloin työntekijä oli voinut suoriutua 16 tunnin laskennallisesta työvuorosta noin 8–10 tunnissa. Sinänsä estettä työn tekemiselle lauantain lisäksi myös sunnuntaina ei ollut ollut, mutta tosiasiassa kukaan ylityötä tehneistä työntekijöistä ei kuitenkaan ollut tehnyt työtä sunnuntaina, vaan työ oli saatu tehtyä lauantain kuluessa. Todistelun perusteella korkein oikeus katsoi, että maksamalla lauantaina tehtävästä työvuorosta sunnuntaityö- ja viikkolepokorvaukset yhtiö oli antanut kyseisten korvausten määrää vastaavan ylimääräisen taloudellisen edun niille työntekijöilleen, jotka olivat suostuneet tekemään ylityötä ammattiliiton julistaman ylityökiellon aikana.

Seuraavaksi arvioitiin sitä, oliko yhtiö näin toimiessaan kohdellut kantajia yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetulla tavalla epäsuotuisammin kuin ylityötä tehneitä työntekijöitä tai saattanut kantajat epäedullisempaan asemaan ylityötä tehneisiin nähden, ja onko asiassa siten syntynyt olettama kantajien syrjinnästä välittömästi tai välillisesti heidän ammattiyhdistystoimintansa perusteella. Korkein oikeus katsoi, että yhtiö oli tarjonnut ylityötä ylimääräisin taloudellisin eduin työntekijöille näennäisesti yhdenvertaisesti erottelematta ammattiliittoon kuulumattomia ja kuuluneita työntekijöitä. Ainakin yksi ammattiliittoon kuulunut työntekijä oli tarjouksen hyväksynytkin. Kun kuitenkin ylityötarjouksen hyväksyminen olisi rikkonut ammattiliiton julistamaa ylityökieltoa ja aiheuttanut ammattiliittoon kuuluneille työntekijöille näiden ammattiyhdistystoiminnan kannalta epäedullisia seurauksia, ylityötarjous oli saattanut ammattiliittoon kuuluneet ja sen ylityökiellon velvoittamat työntekijät tosiasiassa epäedullisempaan asemaan kuin ammattiliittoon kuulumattomat työntekijät. Yhtiö on näin antamalla ylimääräisen taloudellisen edun ylityötarjouksen hyväksyneille työntekijöilleen asettanut ne työntekijät, jotka eivät ole ammattiliiton julistaman ylityökiellon velvoittamina voineet saada vastaavaa ylimääräistä taloudellista etua, ylityötä tehneisiin työntekijöihin nähden epäedullisempaan asemaan. Asiassa oli näin ollen syntynyt olettama välillisestä syrjinnästä ammattiyhdistystoiminnan perusteella.

Yhtiö ei myöskään pystynyt korkeimman oikeuden mukaan kumoamaan syrjintäolettamaa osoittamalla hyväksyttävää tavoitetta ja siihen nähden oikeasuhtaisia keinoja. Korkein oikeus katsoi, että päätös teettää ylityötä on perustunut sinänsä hyväksyttävään liiketaloudelliseen tavoitteeseen, mutta koska yhtiö ei ollut yrittänyt saada työntekijöitään tekemään ylityötä lauantaina ilman ylimääräisenä taloudellisena etuna maksettavia sunnuntai- ja viikkolepokorvauksia, ei välttämätöntä tarvetta erilaiseen kohteluun ollut.

Hyvityksenä yhdenvertaisuuslain rikkomisesta korkein oikeus tuomitsi 1.000 euroa per työntekijä. Työntekijät olivat lisäksi vaatineet vahingonkorvauksena vastaavaa määrää, minkä ylitöihin suostuneet työntekijät olivat saaneet ylimääräisenä taloudellisena etuna. Tältä osin korkein oikeus totesi, että hypoteettisessa tapahtumainkulussa syrjivään kohteluun ei olisi yhtiössä ryhdytty. Tällöin kenellekään yhtiön työntekijöistä ei olisi maksettu sunnuntaityö- ja viikkolepokorvauksia vastaavaa ylimääräistä etua eivätkä siis myöskään kantajat siten olisi saaneet tällaista etua. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että yhtiön menettelystä ei aiheutunut syrjinnän kohteeksi joutuneille kantajille taloudellista vahinkoa ja vahingonkorvausta koskevat vaatimukset hylättiin.

Ratkaisun perusteella voi todeta, että edun tarjoaminen sellaiselle henkilöstölle, joka ei osallistu työtaistelutoimenpiteisiin, voi perustaa syrjintäolettaman. Tällöin työnantajan tulee kyetä osoittamaan hyväksyttävä tavoite menettelylleen sekä se, että edun antaminen on välttämätöntä tuohon tavoitteeseen pääsemisen kannalta.