Koronaviruksen leviämistä ehkäisevien toimenpiteiden laiminlyönti – rikos ihmisyyttä vastaan?

Tammikuun lopulla uutisoitiin Brasilian alkuperäiskansojen johtajien Kansainväliselle rikostuomioistuimelle (International Criminal Court, jäljempänä ICC) osoittamasta pyynnöstä aloittaa tutkinta Brasilian presidentti Jair Bolsonaron myötävaikutuksesta Amazonin metsien tuhoutumiseen. Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan, vaan heinäkuussa 2020 yli miljoonaa Brasilian terveysalan ammattilaista edustava ryhmä osoitti ICC:lle pyynnön tutkia Bolsonaron toimia koronaepidemian ehkäisemiseksi väittäen hänen laiminlyöntiensä olevan rikos ihmisyyttä vastaan. 

Voisiko ICC ottaa koronaviruksen leviämistä ehkäisevien toimenpiteiden laiminlyöntiä koskevan tapauksen käsiteltäväkseen? 

ICC:n Rooman perussäännön 5 artiklan mukaan ICC:lla on toimivalta rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevissa tapauksissa. Brasilia on ratifioinut Rooman perussäännön, joten toimivalta ei tältä osin ole ongelmallinen. Subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti ICC ei kuitenkaan ota tapauksia käsiteltäväkseen, ellei toimivaltainen valtio ole haluton tai kykenemätön käsittelemään asiaa. Mikäli Brasilian viranomaiset ilmaisevat haluttomuutensa asian käsittelyyn, päätösvalta siitä, otetaanko asia käsittelyyn, jää yksinomaan ICC:lle, tarkemmin ottaen ICC:n syyttäjälle. 

Rooman perussäännön 7 artiklassa määritellään rikokset ihmisyyttä vastaan. 7 artiklan 1 kappaleen mukaan rikos ihmisyyttä vastaan tarkoittaa laajaa tai systemaattista tietoista hyökkäystä siviiliväestöä kohtaan. Artiklan 2 kappaleessa tarkennetaan vielä, ettei hyökkäyksen määritelmä edellytä aseellisia toimia. 

Ongelmallisen tilanteesta luo kuitenkin se, että ICC käsittelee tapauksia nimenomaan henkilökohtaisen rikosvastuun osalta. Valtion huonoon koronatilanteeseen vaikuttaa monia tekijöitä, esimerkiksi Brasilian tilanteessa terveydenhuollon rakenteellisia ongelmia ei voida sysätä ainoastaan Bolsonaron niskaan, joka astui virkaan vasta tammikuussa 2019. Myös yksilön henkilökohtainen vastuu riittävän hygienian ja turvavälien ylläpitämisessä on otettava huomioon. Lopuksi voidaan vielä todeta, että Rooman perussäännön 7 artiklan asettama tahallisuusvaatimus ei Bolsonaron tapauksessa näytä myöskään täyttyvän. 

Edellä mainittu huomioon ottaen on epätodennäköistä, että ICC antaisi minkäänlaista kannanottoa asiassa. Kun vielä tarkastellaan ICC:n aikaisempaa käytäntöä, koronaviruksen leviämistä ehkäisevien toimenpiteiden törkeä laiminlyönti ei näytä ylittävän sitä kynnystä, jonka Rooman perussäännön 7 artikla rikoksille ihmisyyttä vastaan asettaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, etteikö törkeitä laiminlyöntejä voitaisi katsoa esimerkiksi ihmisoikeusloukkauksiksi. ICC:n passiivisuutta ei tulisi siis tulkita hiljaisena hyväksyntänä. 

Kasperi Kökkö