Siirry sisältöön

Korvatunturin tonttuosuuskunnan säännöt

19.12.2023

1 § Osuuskunnan toiminimi ja kotipaikka

Osuuskunnan toiminimi on Korvatunturin tonttuosuuskunta. Osuuskunnan kotipaikka on Korvatunturi Savukosken kunnassa.

2 § Osuuskunnan toiminnan tarkoitus

Osuuskunnan toiminnan tarkoituksena on tuottaa jouluiloa kilteille lapsille.

3 § Osuuskunnan toimiala

Osuuskunnan toimialana on lasten kiltteyden tarkkailu, joululahjojen valmistaminen ja hankkiminen sekä joulupukin avustaminen joululahjojen jakamisessa.

4 § Jäsenyys

Osuuskunnan jäsenyyttä haetaan kirjallisesti hallitukselta. Jäseneksi voidaan hyväksyä ainoastaan joulupukki, joulumuori ja Korvatunturilla työskentelevä tonttu. Hallitus päättää hakemuksen hyväksymisestä ja hyväksymisen mahdollisista edellytyksistä.

5 § Jäsenyyden päättyminen

Jäsen voi erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti osuuskunnalle.

Jäsen voidaan erottaa, jos hän on laiminlyönyt jäsenyydestä johtuvan velvollisuutensa, aiheuttaa osuuskunnalle vahinkoa tai muutoin toimii osuuskunnan edun vastaisesti. Jäsenen erottamisesta päättää hallitus. 

6 § Jäsenluettelo

Hallituksen on pidettävä osuuskunnan jäsenistä ja entisistä jäsenistä aakkosellista luetteloa siten, kuin osuuskuntalaissa määrätään. Koska tontuilla ei ole sukunimiä, jäsenluetteloon merkitään jäsenen etunimi ja isän- tai äidinnimi.

7 § Osuuskunnan kokous

Osuuskunnan kokoukset ovat varsinainen osuuskunnan kokous sekä mahdolliset ylimääräiset osuuskunnan kokoukset.

Osuuskunnan kokouksissa on kullakin jäsenellä yksi ääni. Kutsu osuuskunnan kokoukseen on toimitettava jäsenille vähintään 14 päivää ennen kokousta. Kokouskutsu voidaan lähettää joko kirjepostin, tonttupostin tai sähköpostin välityksellä. Jäsen voi osallistua osuuskunnan kokoukseen myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla.

Varsinainen osuuskunnan kokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Varsinaisessa kokouksessa on päätettävä tilinpäätöksen vahvistamisesta, taseen osoittaman ylijäämän käyttämisestä, hallitukselle maksettavista palkkioista, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle ja valittava tarvittavat hallituksen jäsenet sekä tarvittaessa tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.

8 § Tilikausi

Osuuskunnan tilikausi on vuosittain 25.12. – 24.12.  

9 § Osuuskunnan hallitus

Osuuskunnan hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään kymmenen (10) jäsentä. Hallituksen jäsenen toimikausi on kaksi (2) tilikautta. Hallitukseen ei voida valita alle 200-vuotiaita jäseniä.

Joulupukki ja joulumuori ovat aina hallituksen jäseniä. Hallituksen puheenjohtajana toimii joulupukki.  

10 § Toimitusjohtaja

Hallitus voi valita osuuskunnalle toimitusjohtajan.

11 § Osuuskunnan edustaminen

Osuuskuntaa edustavat paitsi hallitus, myös hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin ja hallituksen jäsenet kaksi yhdessä. Lisäksi hallitus voi antaa nimetylle henkilölle prokuran tai oikeuden osuuskunnan edustamiseen.


Aiheeseen liittyvät julkaisut