Minne matkalla yrityskauppavalvonta – transaktiojuristin näkökulma

Jyrki Prusila

Blogit Kilpailuoikeus Yrityskaupat

10.01.2023

Eduskunta hyväksyi kolme päivää ennen lain voimaantuloa 1.1.2023 kilpailulain muutoksen, jonka mukaan entistä pienemmät yrityskaupat on ilmoitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV). Ajatuksena on, että liikevaihto on soveltuva mittari osoittamaan kaupan mahdollista merkittävyyttä kilpailuolosuhteisiin. Kun aikaisemmin ilmoituskynnys laskettiin osapuolten maailmanlaajuisesta liikevaihdosta (350 miljoonaa), tarkastellaan nyt osapuolten Suomesta kertynyttä liikevaihtoa, jonka tulee ylittää 100 miljoonaa euroa. Lisäksi tarkastellaan osapuolten, mukaan lukien kaupan kohde, liikevaihtoa, jonka aikaisemmin tuli ylittää 20 miljoonaa euroa. Nyt tarkasteluraja on asetettu 10 miljoonaan euroon. Vaikka liikevaihdolle on muualla ehkä vaihtoehtoisia mittareita, on sen kiistaton etu, että tilinpäätösten perustella asiaa voi helposti arvioida ja näin lisätä yrityskaupan osapuolten kykyä keskenään todeta tarve ilmoittamiselle.  

Oman ammatillisen urani aikajanalla yrityskauppoja ryhdyttiin etukäteen valvomaan noin puolivälissä eli vasta vuodesta 1998. Yrityskauppoja pystyttiin periaatteessa toteuttamaan yhdellä kertaa ilman velvollisuutta hakea viranomaisen lupaa kaupan täytäntöönpanoon, joka siis parhaimmillaankin tarkoittaa allekirjoituksen ja toimeenpanon välillä vähintään kuukautta, useimmin kahta, koska toimeenpano käytännön syistä on yleensä ajoitettava kuukauden loppuun.

Asiakkaiden kannalta tämä ei tarkoita käytännössä juurikaan epävarmuutta, koska asiakkailla itsellään on yleensä selkeä käsitys niistä poikkeuksellisista tilanteista, joissa ongelmia lupien saamiseen olisi odotettavissa. Lisäksi toimistojen asiantuntijoilla on vertailupohjaa muihin kauppoihin ja erityisesti muihinkin toimialoihin. Niinpä itselleni yrityskauppavalvonta on aina tuntunut compliance-juridiikalta, jossa (anteeksi vain) hieman palotarkastuksen tapaan katsotaan, ettei suunnitelma aiheuta vaaraa ympäristölle. Asiakkaille se tarkoittaa laskua kymmenien ja joskus jopa satojen tuntien työstä. Maailmanlaajuiset yhdistymiset ovat vielä eri luokkaa, kun puhutaan miljoonista sivuista asiakirjoja ja kymmenien miljoonien kuluista. En myöskään halua vähätellä valvonnan tärkeyttä keskittyvillä toimialoilla kuten esim. terveydenhuoltoalan palvelut tai elintarvikkeiden vähittäiskauppa. Silti tällaiselle transaktiokululle pitää olla hyvät perusteet.

Vaikka kilpailuoikeuden juurien moni arvelee olevan Yhdysvalloissa vuoden 1890 Sherman Antitrust Actissa, olen melko varma, että yhtäläisyyksiä voitaisiin vetää vielä paljon kauemmaksi historiaan. Onhan yrityskauppavalvonnassa mielestäni kysymys siitä, että viranomainen tavallaan antaa lisenssin laajentaa yritystoimintaa. Ajatus lisensseistä tai konsessioista esimerkiksi rautatieliikenteen harjoittamiseen tai vaikkapa joidenkin kalastusoikeuksien jaosta ties missä viikinkikylässä on ikivanha. Ajatus valtion antamasta lisenssistä tuli ensi kertaa mieleeni, kun teollisuuden palveluksessa jouduimme hakemaan yrityskauppavalvonnan lupaa komissiolta ennen kuin yrityskauppavalvonta Suomessa toteutettiin lupamenettelyllä. Suomessa toki on ollut voimassa erilaisia kartellilakeja ja kilpailunrajoituslakeja jo ennen vuoden 1998 uusia määräyksiä menettelytavoista.

Minulle yritysten keskinäisten kilpailuedellytysten turvaaminen ja myös kuluttajan aseman huomioon ottaminen ovat hyveitä, joita itsestään selvästi pitää suojata lainsäädännöllä. Maailma ei ole muuttunut siitä, kun Yhdysvalloissa todettiin tarpeelliseksi murtaa Rockefellerien Standard Oil -yhtiö tai myöhemmin hajottaa valtava puhelinyhtiö. Olen aikanaan toiminut yhtiössä, jolla oli määräävä markkina-asema, ja tämä huomioitiin kaikessa toiminnassa. Yhtiöllä oli hyvin vahvoja vastapelureita sopimuskumppaneina, ja myöhemmin vielä Suomen liityttyä Europan unioniin, kilpailuasetelma muuttui merkittävästi.

Määräävä markkina-asema velvoittaa käyttäytymään tietyllä tavalla jo lain nojalla, kun taas kartellit ovat selkeästi laittomia, enkä sellaisten kanssa ole onnekseni joutunut juuri tekemisiin. Jo 30 vuotta sitten liikemiehet ymmärsivät, ettei tarjouksesta voinut neuvotella kilpailijoiden kanssa ja että liiketoimintaa piti muutenkin hoitaa puhtaasti oman yrityksen lähtökohdista.

Kaiken tämän kymmeniä vuosia jatkuneen valvonnan ja julkisuuden jälkeen on hyvin surullista, että edelleenkin paljastuu kartelleja tai vähintäänkin arveluttavia käytäntöjä, joilla on haitallisia vaikutuksia sekä toisiin yrityksiin että kuluttajiin. Siksi on erittäin hyvä, että KKV kiinnittää näihin huomiota ja on lehtitietojen mukaan myös tutkimassa julkisiin hankintoihin liittyviä tehokkuuskysymyksiä ja kummallisuuksia. Hankintalainsäädännön noudattamiselta esitetään voitavan välttyä ostamalla muutamalla tuhannella eurolla ”jäsenyys” yhtiössä, jolta sitten ostetaan kymmenien miljoonien eurojen palvelut. Harvoin näkee, että juridisilla konstruktioilla yritetään sivuuttaa maalaisjärjen johtopäätökset näin köykäisesti. Jos tällaiseen on perusteet, pitäisi hankinnat voida suorittaa lain nojalla kilpailutuksetta kuten eräiden puolustustarvikkeiden osalta menetellään.  

Samalla kun siis pidän välttämättömänä, hyödyllisenä ja sangen kannatettavana KKV:n pyrkimyksiä torjua kartelleja, kiinnittää huomiota julkisen hankintojen tehokkuuteen ja kilpailuedellytysten toteutumiseen yleisesti, haluaisin nähdä hallinnon suhteellisuusperiaatteen toteutuvan silloin, kun kysymys on yrityskauppavalvonnasta. Jätän jatkossakin mielelläni kilpailuasioiden hoitamisen asiantuntijoille, mutta toivon, että KKV:llä olisi tarvittaessa jopa siviilirohkeutta ”nähdä”, milloin yrityskaupalla ei oikein millään voi olla haitallisia vaikutuksia siten kuin jatkotoimenpiteet, toisin sanoen yrityskaupan kieltäminen tai ehtojen asettaminen, edellyttäisivät. Perehdyin myös asetukseen siitä, mitä tietoja yrityskauppaa varten on ilmoitettava, ja huomasin, että KKV voi yksittäistapauksessa myöntää lievennyksiä ilmoitusvelvollisuuteen.

Ja vastauksena otsikon kysymykseen: Näen tarvetta huolehtia siitä, että ilmoitusprosesseja kehitetään tehokkaammiksi, ja että viranomaisella tulisi olla nimenomainen mahdollisuus ottaa huomioon heille jo kertynyt toimialatieto. Samalla on varmasti tarvetta myös kokemukselle neuvonannossa, kun puhutaan kovemmasta kilpailujuridiikasta kuten ennakoitavuudesta, kielletyistä menettelytavoista, oikeussuojakeinoista, sanktioista ja vahingonkorvauksista.