Mo Farah ja Niken sähköpostit

Mikko Jalkanen

Blogit

24.08.2017

Lontoon yleisurheilun MM-kisojen alla Urheilulehti kirjoitti Mo Farahin valmennusryhmään liittyvistä dopingepäilyistä sekä siitä, että Yhdysvaltain dopingviranomainen U.S Anti-Doping Agency on vaatinut nähtäväkseen kaikki Farahin valmentajan sähköpostit, joissa esiintyy sanat testo tai testosteroni. Valmennusryhmä, joka on nimetty rahoittajansa mukaan Nike Oregon Projectiksi, on Urheilulehden tietojen mukaan kieltäytynyt antamasta sähköposteja, koska ne sijaitsevat rahoittajan palvelimella ja ovat siten rahoittajan omaisuutta. Asianajajaa lienee siis konsultoitu ja tietosuojan ulottuvuuksia on mietitty. Itse kysymys dopinginkäytöstä ja siihen liittyvistä epäilyistä on toistaiseksi kesken ja vailla näyttöä, mutta juridisesti kiinnostava kysymys on myös se, kuka oikeastaan omistaa sähköpostit?

Juuri tässä tapauksessa kysymykseen ei voi suoraan vastata, koska sen lopputulos riippuu monesta seikasta. Ensinnäkin tulisi tuntea Yhdysvaltain tietosuojaa, viestinnän suojaa sekä yksilön perusoikeuksia koskevat säännökset. Toiseksi tulisi määrittää se, missä määrin sähköposteissa on Yhdysvaltain lainsäädännön mukaan kyse henkilötiedoista ja kuinka laajalti yksilö on voinut niistä määrätä. Kolmanneksi tulisi tietää se, onko urheilijan ja valmennusryhmän välillä jonkinlainen työ- tai palvelussopimus, jossa näitä asioita olisi määritelty. Sitten on vielä huomioitava, että sähköposteissa ei voida puhua omistusoikeudesta sen perinteisessä merkityksessä vaan pikemminkin siitä, millä edellytyksillä luottamuksellista viestintää voitaisiin loukata.

Kansainvälisiin arvokisoihin osallistuvat urheilijat ovat kansallisten lajiliittojen kautta sitoutuneet yhteisiin pelisääntöihin, joihin kuuluu mm. velvollisuus ilmoittaa olinpaikkansa jokaisen vuorokauden yhtenä tuntina yllätystestien järjestämiseksi. Tämä velvollisuus perustuu siis yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin. On mahdollista, että näihin pelisääntöihin on sisällytetty myös urheilijan velvollisuus antaa itseään ja valmennustaan koskevia tietoja ja yksityiskohtia, mutta nimenomaista sähköpostien luovutusvelvollisuutta niissä tuskin on. Jos tällainen yksilön viestintää ja tietosuojaa koskeva velvoite tulisi todellisuudessa ajankohtaiseksi, voisi sen käytännön toteuttamiselle löytyä useitakin juridisia esteitä.

Yksilöt ja työyhteisöt järjestävät viestiliikenteensä haluamallaan tavalla ja huolehtivat omasta tietoturvallisuudestaan. Yleensä sähköpostien käyttöä koskevat riitaisuudet liittyvät työsuhteeseen ja erityisesti sen päättymisen jälkeiseen aikaan. Työnantajan tarjoama sähköposti on tarkoitettu ensisijaisesti työhön liittyvään viestintään, mutta siitä huolimatta työnantajalla ei ole oikeutta käyttää viestejä rajoituksetta. Työsopimuksissa voidaan toki sopia, että työnantajalla on tietyin edellytyksin oikeus viestien avaamiseen. Tämä edellyttää kuitenkin työntekijän suostumusta eikä selvästi yksityisluonteisten viestien avaamiseen ole silloinkaan oikeutta.

Henkilötietojen suoja kattaa Suomessa ja EU:ssa varsin laajasti kaikki tiedot, jotka ovat yhdistettävissä yksilöön. Suomen lainsäädännön ja myös toukokuussa 2018 voimaan tulevan EU:n tietosuoja-asetuksen mukaan henkilötiedon haltijan nimenomainen suostumus on monilta osin ratkaisevaa. Jos yksityinen viestintä sisältää henkilötietoja, on sen loukkaamattomuus suojattu myös henkilötietojen suojan kautta. Ilman etukäteistä ja nimenomaista suostumusta näitä tietoja ei ainakaan EU:ssa voida käyttää muihin kuin niiden haltijan hyväksymiin tarkoituksiin. Hämmennystä aiheuttaa kuitenkin se, että sähköpostin sisältö ei suinkaan ole sama asia kuin henkilötieto.

Jos kyse on – kuten ilmeisesti myös Farahin valmentajaan tapauksessa – puhtaasti yksilön omasta viestinnästä ilman työnantajan tai muun kolmannen osapuolen tuomia ulottuvuuksia, olisi ainakin Suomen perustuslain viestin loukkaamattomuutta koskeva suoja vahva peruste olla luovuttamatta viestejä. Myös vuonna 2014 voimaan tullut tietoyhteiskuntakaari lähtee siitä, että viestien käsittelyyn tarvitaan viestinnän osapuolen suostumus. Tässä tapauksessa valmentajan ja mahdollisen työnantajan eli Nike Oregon Projectin välisestä sopimussuhteesta ei liene asiassa apua, koska molemmat ilmeisesti haluavat olla luovuttamatta viestejä. Lisäksi on syytä huomioida, että jos viestien luovuttaminen voisi altistaa niiden haltijan rikossyytteelle, ei haltijalla ole mitään velvollisuutta edistää itseään koskevan rikoksen selvittämistä luovuttamalla viestit. En myöskään uskalla arvailla, että päästäänkö Farahin valmentajan posteihin käsiksi Yhdysvaltain kansallisen dopingvalvonnan tai tutkinnassa mukana olleen FBI:n valtuuksilla.

Sir Mo Farah on lopettanut huiman uransa ratakierroksilla ja aikoo jatkossa keskittyä maratoneihin. Vaikka syyttömyysolettama koskee meitä kaikkia ja urheilija on aina puhdas kunnes toisin todistetaan, on Farahin niskaan hänen valmentajansa kautta heitetty ikävä epäilyksen varjo, joka saattaa herättää kysymyksiä vielä monen maratonin ajan.