Siirry sisältöön

Muutoksia yrityssaneerauslakiin – mahdollisuus sopimusten irtisanomiseen laajeni

Yrityssaneerauksia koskeva laki muuttui viime kesänä. Muutoksia sovelletaan sellaisiin saneerausmenettelyihin, jotka on aloitettu 1.6.2023 jälkeen.

Lakimuutosten tavoitteena oli muun muassa edistää aikaisempaa hakeutumista saneeraukseen, nopeuttaa menettelyjä, keventää saneerausmenettelyn kustannuksia ja kirjata lakiin eräitä aiempaa oikeustilaa selventäviä säännöksiä.

Yksi mielenkiintoisimmista ja myös kysymyksiä herättävimmistä muutoksista oli sopimusten irtisanomismahdollisuuden laajentaminen. Aiemminkin yrityssaneerauslaki mahdollisti leasing- ja vuokrasopimusten irtisanomisen kahden kuukauden irtisanomisajalla. Nämä sopimukset on mahdollista saada siis päättymään jo menettelyn kuluessa. Uudistuksen myötä voidaan nyt irtisanoa selvittäjän suostumuksella myös sitoumukset, joissa yritys on sitoutunut muuhun kuin rahasuoritukseen. Erona vuokrasopimusten irtisanomiseen on kuitenkin muun muassa se, että tällaiset muut sopimukset päättyvät vasta saneerausohjelman vahvistamiseen. Saneerausohjelman vahvistamisajankohta ei ole useinkaan tarkasti ennakolta arvioitavissa, mikä voi aiheuttaa käytännön vaikeuksia säännöksen soveltamiseen. Epäselviä tilanteita voi syntyä esimerkiksi sen osalta, miten sopimuksen suhteen on tarkoituksenmukaisinta toimia menettelyn aikana ennen ohjelman vahvistamista, kun tiedossa kuitenkin jo on, että ohjelman vahvistuessa sopimus tulisi päättymään.

Tällaisen muuhun kuin rahasuoritukseen velvoittavan sopimuksen irtisanomisen edellytyksenä on, että irtisanominen on saneerauksen toteuttamisedellytysten turvaamiseksi välttämätöntä. Tämän edellytyksen arviointi ja asian perustelu jää selvittäjän vastuulle ja nähtäväksi jää, miten tätä välttämättömyyskriteeriä tullaan käytännössä soveltamaan.

Sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä aiheutuva vahinko on saneerausvelkaa, joka järjestellään saneerausohjelmassa. Kuten vuokrasopimustenkin kohdalla, velkojalla on oikeus ns. kohtuulliseen korvaukseen. Tämän kohtuullisen korvauksen määrittely ei ole ollut saneerauskäytännössä aina kovinkaan yksiselitteistä vuokrasopimustenkaan osalta, ja vielä vaikeampia soveltamistilanteita voi ennustaa syntyvän tämän uuden sääntelyn soveltamisessa.


Aiheeseen liittyvät julkaisut