Oikeudenkäymiskaaren 7:1 §:n turvaamistoimelle asetetut edellytykset ja niiden näyttökynnys turvaamistointa haettaessa

Oikeudenkäymiskaaren 7:1 §:ssä säädetään turvaamistoimesta. Pykälän mukaan, jos hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on saaminen, joka voidaan määrätä maksettavaksi ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1-4 kohdassa tarkoitetulla ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa omaisuuttaan taikka menettelee muulla hakijan saamista vaarantavalla tavalla, tuomioistuin voi määrätä pantavaksi vastapuolen irtainta tai kiinteätä omaisuutta takavarikkoon niin paljon, että saaminen tulee turvatuksi.

Pykälä asettaa turvaamistoimelle kaksi edellytystä, joidenka tulee täyttyä turvaamistoimen asettamiseksi; vaade-edellytys ja vaaraedellytys. Turvaamistoimen hakijalla on oltava ensinnäkin vastapuoleen kohdistuva saamisoikeus, ja toiseksi hakijan on väitettävä velallisella olevan saamisen hukkaamisvaaran käsillä olo.

Vaade-edellytys täyttyy, jos takavarikon hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on saaminen, joka voidaan määrätä maksettavaksi ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1-4 kohdassa tarkoitetulla ratkaisulla. Oikeuskirjallisuudessa on käsitelty vaade-edellytyksen näyttökynnystä ns. todennäköisyysnäyttönä, jolloin tuomioistuimen tulisi epäselvissä tapauksissa ratkaista asia näyttövelvollisen asianosaisen eduksi. Tällöin todennäköisyys vaade-edellytyksen osalta tulisi oikeuskirjallisuuden mukaan olla noin 50 % todennäköisyyden luokkaa.

Korkein oikeus on antamassaan ennakkoratkaisussa 1994:132 ottanut kantaa vaadittavan todennäköisyyden tasoon. Korkeimman oikeuden mukaan saaminen ei saisi olla oikeudellisesti perusteeton siten, ettei sitä koskevaa vaatimusta voitaisi hyväksyä yksipuolisella tuomiolla. Saaminen tulee olla lisäksi riittävästi yksilöity, ja saamisen tosiasiallisuutta on harkittava samalla tavalla kuin saamisen oikeudellista perustettakin.

Edelleen, tuoreemmassa korkeimman oikeuden antamassa ennakkoratkaisussa 2020:41, on otettu kantaa vaade-edellytysten arviointiin ja todennäköisyyteen liittyen. Korkein oikeus on linjannut, että vaade-edellytystä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota mm. siihen, onko hakija yksilöinyt saamisensa riittävästi. Esimerkiksi, KKO 1994:132 ratkaisussa on todettu vahingonkorvaussaamisen osalta, että saaminen on riittävästi yksilöity silloin, kun hakija on ilmoittanut vahinkoa aiheuttaneen teon, syntyneen vahingon ja vastuuperusteen.

Ennakkoratkaisun 2020:41 kohdassa 25 on linjattu, että turvaamistoimiasiassa ei lähtökohtaisesti edellytetä näytön esittämistä turvattavaksi vaaditusta saamisesta, vaan riittävää on väitetyn saamisen todennäköisyyden yksilöinti. Mikäli saamisesta esitetään turvaamistoimiasiassa selvitystä puolin tai toisin, on saamisen todennäköisyyttä koskevassa arvioinnissa otettava lähtökohdaksi, että väitetty saaminen ei saa siitä esitettyjen selvitysten valossa olla selvästi perusteeton.

Turvaamistointa haettaessa koskeva vaaraedellytyksen täyttyminen saa sisältönsä OK 7:1 §:ä; ”ja on olemassa vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa omaisuuttaan taikka menettelee muulla hakijan saamista vaarantavalla tavalla…”. Turvaamistointa koskeva vaaraedellytys ymmärretään oikeuskirjallisuudessa myös ns. hukkaamisvaarana. Vastoin edellä käsiteltyä vaade-edellytykselle asetettua näyttökynnystä, OK 7:1 § ei aseta hakijalle näyttövaatimusta tai varsinaista todistustaakkaa hukkaamisvaarasta. Turvaamistoimen hakijalle riittääkin vaaraedellytystä arvioitaessa pelkästään väittämistaakka hukkaamisvaaran olemassaolosta. Erkki Havansi on teoksessaan Uusi turvaamistoimilainsäädäntö selityksineen puhunut hakijaetuisesta presumtiosta, eli hukkaamisvaaraolettamasta, jolloin etusija annetaan hakijan väitteelle hukkaamisvaaraolettamalla, jolle annetaan etusija, jos vastapuoli ei pysty väitettä koskien hukkaamisvaaran olemassaoloa perusteellisesti horjuttamaan.

Adam Huhtamäki