Oikeutta muistin varassa

Edelle

Blogit

27.10.2015

Me oikeudenkäyntiasioita hoitavat asianajajat saamme usein käsiimme tuomioita, joiden näytön arviointia koskevassa osuudessa on selostettu pääkohdat asiassa kuullun todistajan kertomuksesta ja sen jälkeen lyhyesti todettu, että todistajan kertomuksen uskottavuutta ei ole aihetta epäillä.  Ainakin jos todistaja on asianosaisiin nähden täysin ulkopuolinen, eikä ilmene mitään seikkoja, jotka saattaisivat vaikuttaa todistajan objektiivisuuteen, valan nojalla asiasta kertovan todistajan kertomusta lähtökohtaisesti uskotaan, ja se voi olla ratkaiseva näyttö asiassa. 

Entä jos todistajan muisti pettää? Sunnuntain 25.10.2015 Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli, joka perustui yhdysvaltalaisen psykologian professori Elizabeth Loftusin haastatteluun. Loftus on tutkinut muistia ja todistanut oikeudenkäynneissä toistuvasti siitä, että muistiin ei voi luottaa. Loftus kertoo, että muistoja on uskomattoman helppoa manipuloida vahingossa ja tahallaan. Esimerkiksi muiden henkilöiden kertomusten tai manipuloitujen valokuvien perusteella ihmisille muodostuu valemuistoja eli muistikuvia, joita hän luulee oikeiksi mutta joita ei ole koskaan tapahtunut. Pelkkä keskustelu toisen ihmisen kanssa voi muokata muiston yksityiskohdat täysin toisenlaisiksi. Tutkimusten mukaan ei ole mitään keinoa erottaa valemuistoa ja aitoa muistoa toisistaan, sillä ne tuntuvat yhtä todellisilta ja aivot reagoivat niihin samalla tavalla.

Artikkelissa kerrottiin myös helmikuussa julkaistusta tutkimuksesta, jossa tutkimusta tehneet psykologit pyrkivät todistamaan, että poliisin yleisiä kuulustelutekniikoita käyttämällä viattomat ihmiset saadaan ”muistamaan” ja tunnustamaan rikoksia, joita he eivät ole koskaan tehneet. Tutkittavana olleiden kanadalaisten yliopisto-opiskelijoiden omaisilta pyydettiin oikeita muistoja, joita käytiin läpi haastattelussa. Tutkittaville esitettiin lisäksi johdattelevia kysymyksiä liittyen pahoinpitely- tai poliisiasiaan, josta omaiset olivat tutkittaville kerrotun mukaan maininneet. Kolmannella haastattelukerralla 70 % tutkittavista ”muisti” syyllistyneensä vakavaan rikokseen noin viisi vuotta aiemmin.

Asianajajina joudumme oikeudenkäynneissä jatkuvasti analysoimaan ja kyseenalaistamaan todistajien ja muiden todistelutarkoituksessa kuultavien henkilöiden kertomusten luotettavuutta. On tärkeää, että myös päätöksiä tuomioistuimissa tekevät tuomarit tiedostavat muistin haavoittuvuuden. Muutoin erityisesti rikosasioissa, joissa näyttö usein perustuu keskeisiltä osin henkilötodisteluun, on suuri riski, että tuomitsemiskynnyksen ylittäväksi näytöksi riittää yhden todistajan valemuistoon perustuva kertomus.