Oma vai lainattu – ei ole helppoa artistillakaan

Juha Auvinen

Blogit

23.08.2016

Yksi ajatus johtaa toiseen. Kun tässä yhtenä päivänä kuulin kaupassa käydessäni ns. taustamusiikkia, ajattelin, että tuostakin pitää maksaa artistille – niin kuin tietysti pitääkin olla. Siitä ajatukseni siirtyi ketterästi jokin aika sitten päättyneeseen, musiikkilehdissä melko paljon julkisuutta saaneeseen oikeudenkäyntiin. Led Zeppelin -yhtyettä syytettiin siitä, että heidän suurimman hittinsä (onko kyseessä heidän paras kappaleensa, on toinen asia), Stairway to Heaven, intro olisi kopioitu Spirit-yhtyeen Taurus-kappaleesta. Kyseisessä oikeudenkäynnissä tuomioistuin katsoi, että kyse ei ollut laittomasta kopioinnista.

Me kuuntelijatkin törmäämme vastaaviin tilanteisiin jatkuvasti musiikkia kuunnellessamme. Toisinaan tuntuu, että jonkin kappaleen kuullessamme kappale vaikuttaa tutulta, vaikka se ei täysin muistamaamme kappaletta vastaa. Kyseessä voi olla ns. cover-versio toisesta kappaleesta tai sitten kappaleeseen on lainattu osia toisesta, aikaisemmin tehdystä kappaleesta. Jos kyseessä on cover-versio, sen tekemiseen on saatu alkuperäisartistin lupa. Voi myös olla niin, että uutta musiikkia tehdessään artisti on tietoisesti tai tiedostamatta ottanut vaikutteita aikaisemmin kuulemastaan kappaleesta. Uutta musiikkia tehdessään, erityisesti jos kyseinen kappale sattuu muistuttamaan jo aikaisemmin tehtyä kappaletta, artisti joutuukin siis, lakimiehen tavoin, arvioimaan, onko kyseessä laina vai alkuperäistuotos. Joskus artisti pelaa varman päälle ja pyynnöstä maksaa plagiointiväitteen tehneelle toiselle artistille (tai kuten usein on, tämän oikeudenomistajille) korvauksen, vaikka ei suoralta kädeltä olisi plagiointiväitteestä samaa mieltä. Näin on muistaakseni ainakin Rolling Stones joskus tehnyt. Toisinaan voi taas käydä niin, että artisti kappaleen tehtyään itse huomaa siinä olevan samankaltaisuutta jo aiemmin tehdyn kappaleen kanssa ja on itse yhteydessä toiseen artistiin. Tässä kohdin mieleeni tulee kertomus Princestä, joka sävellettyään Purple Rain -kappaleen, soitti Journey-yhtyeen kosketinsoittajalle, Jonathan Cainille, kertoi tehneensä mainitun kappaleen ja sanoi käsityksenään, että se sisälsi samanlaisia sävelkulkuja kuin Journeyn kappale Faithfully. Prince toivoi, että häntä ei syytettäisi plagioinnista. Cain oli Princen yhteydenotosta niin otettu, että ilmoitti, että ei väliä vaikka kappaleissa olisikin samankaltaisuutta, hänen yhtyeensä ei syytettä nosta – eikä nostanut. Ja iso hittihän Princen kappaleesta tuli.

Toisinaan saattaa olla makuasia, onko kyseessä immateriaalioikeuden loukkaus, oli sitten kyseessä tekijänoikeus, patentti tai muu. Kuten artistit, myös me asianajajat joudumme miettimään näitä asioita jatkuvasti, esimerkiksi sopimuksia laatiessamme ja viimeistään siinä vaiheessa, kun joku tekee väitteen loukkauksesta. Ratkaisu ei aina ole yksiselitteinen, mutta kyllä asianajaja aina jonkin ratkaisun keksii.

Palatkaamme vielä lopuksi musiikkimaailmaan. Toivottavasti muilla elämänaloilla ei ole yhtä helppoa, kuin musiikkimaailmassa. Legendaarinen Deep Purple ja Rainbow -yhtyeiden kitaristi ja perustaja Ritchie Blackmore, joka oli kuuluisa myös siitä, että hän ”lainaili” omiin kappaleisiinsa osia vähän sieltä täältä, totesi kerran haastattelussa: ”On hämmästyttävää, kuinka paljon tällä alalla voi varastaa jäämättä siitä kiinni”.