Perinnöstä luopuminen ja perillisen ulosotto

Matti Kökkö

Blogit Family Office -palvelut

26.09.2023

Korkein oikeus antoi kesällä ratkaisun, jossa asetelma oli lähtökohtaisesti melko erikoinen. Jutussa oli kysymys ensiksi siitä, oliko ulosottovelallisella oikeus valittaa siitä, että hänen osuutensa isänsä kuolinpesään oli ulosmitattu hänen velkojensa suoritukseksi ja toiseksi siitä, oliko hänen katsottava ottaneen perinnön sillä tavoin vastaan, ettei hänellä ollut enää oikeutta luopua perintöoikeudestaan. Isän kuolemasta oli ulosoton tapahtuessa kulunut 23 vuotta.

Korkein oikeus katsoi, että sen on viran puolesta otettava kantaa siihen, oliko ulosottovelallisella oikeutta valittaa ulosottomiehen päätöksestä. Tyypillisemmin valittajana olisi ollut se luopujan sijaan tuleva perillinen, joka katsoisi ulosmittauksen loukkaavan hänen oikeuksiaan. Korkein oikeus korosti perintöön liittyvien asioiden korostetun henkilökohtaista luonnetta ja että arvioitavana on se seikka, onko ulosottovelallinen ollut oikeutettu määräämään perintöoikeudellisesta asemastaan. Kun ulosottopäätöksessä ratkaistu asia koskee siten myös ulosottovelallisen oikeutta, korkein oikeus tutki valituksen.

Korkein oikeus lausui myös, että vaikka ulosottovalituksesta annetulla tuomioistuimen ratkaisulla ei ole oikeusvoimavaikutusta myöhemmässä perinnönjaossa, jossa oikeus perintöön ja perillisen oikeus perinnöstä luopumiseen ratkaistaan aineellisesti, sillä voi kuitenkin olla siinä todistusvaikutus. Näin ollen ulosottoasiassa annettu ratkaisu voi vaikuttaa haitallisesti ulosottovelallisen oikeuksiin ja perintöoikeudelliseen asemaan.

Perinnöstä luopumisen tehokkuutta sääntelee keskeisesti perintökaaren 17 luvun 2a §, jonka mukaan perillisellä on oikeus luopua oikeudestaan perittävän kuoltua, jollei hän ole jo ryhtynyt sellaisiin toimiin, että hänen on katsottava ottaneen perinnön vastaan.

Korkein oikeus totesi, että ulosottovelallinen oli paitsi osallistunut perunkirjoitukseen myös toiminut siinä pesän ilmoittajana, ja hänet on ilmoitettu perukirjassa pesänhoitajaksi, joka myös ottaa vastaa perintöveroa koskevat tiedustelut ja ilmoitukset. Korkein oikeus painotti perusteluissaan sitä, että ulosottovelallinen ei ollut sellainen perittävän ainoa lähiomainen, jolla olisi ollut yksin velvollisuus muun ohella toimittaa perunkirjoitus ja hoitaa vainajan asioita. Ulosottovelallisen ohella perittävän kuolinpesään ovat kuuluneet myös hänen kolme sisarustaan sekä leski, jonka hallintaan ja käyttöön koko perittävän omaisuus on testamentin nojalla jäänyt. Kun ulosottovelallinen oli perunkirjoitusvaiheen jälkeenkin huolehtinut muun muassa kuolinpesän veroilmoitusten tekemisestä, korkein oikeus katsoi, että kyse ei enää ollut perittävän kuolemaa seuranneista pesänselvittämisen kannalta välttämättömistä ja tarpeellisista toimenpiteistä tai pesän jakokuntoon saattamisesta, vaan kuolinpesälle kuuluvan lakisääteisen velvollisuuden jatkuvaluontoisesta ja pitkäkestoisesta aktiivisesta hoitamisesta pesänhoitajana.

Merkitystä oli myös sillä, että ulosottovelallinen oli maksanut perintöveroa. Korkein oikeus katsoi perintöveron maksamisen ilmentävän lähtökohtaisesti perillisen tahtoa ottaa perintö vastaan. Perintöveron maksamisen merkitys korostui, kun perinnöstä luopumisen oli ilmoitettu tapahtuneen vasta parikymmentä vuotta myöhemmin kuin perintövero on maksettu.

Korkein oikeus päätyi siis siihen, että ulosottovelallinen oli ottanut perinnön vastaan ennen kuin hän oli ilmoittanut perinnöstä luopumisesta ja sen vuoksi hänellä ei enää ollut oikeutta luopua perinnöstä. Ratkaisusta voi toisaalta lukea mielenkiintoisesti myös sen, että korkein oikeus ei katsonut 23 vuoden ajan kulumisen yksinään estävän tehokasta perinnöstä luopumista.