Punainen kortti vai pahoinpitelysyyte?

Edelle

Blogit

30.06.2016

Jalkapallon MM-finaalissa kesällä 2006 Ranskan kapteeni Zinedine Zidane lopetti maajoukkueuransa puskemalla Italian Materazzia rintaan lentäen suihkuun punaisen kortin ja huutomeren saattelemana. EM-kisoissakin kontaktia on riittänyt ja kentällä on tuskissaan maannut yksi jos toinenkin. Vaikka pikku teatteri onkin osa jalkapallokulttuuria, myös oikeita loukkaantumisia syntyy joskus jopa tahallisista tilanteista.

Voiko urheilusuorituksesta joutua kuitenkaan rikosoikeudelliseen vastuuseen? Vastaus tähän on kyllä. Urheilijan teko saattaa urheilutilanteessa täyttää rikoslaissa säädetyn pahoinpitelyn, vammantuottamuksen tai jopa kuolemantuottamuksen tunnusmerkistön, mutta vain harvoin teko johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ammattilaiskentillä tätä ei tapahdu lähes lainkaan, ja amatööritasollakin tapaukset ovat suhteellisen harvinaisia. ”Kovimmista” tilanteista sanktiot (esim. pelikiellot) tulevat lähtökohtaisesti lajiliittojen järjestyssääntöjen perusteella, mutta viranomaiskoneiston puuttumien tilanteeseen ei ole ennenkuulumatonta. Suomessa pahoinpitelytapauksia on urheilun parissa käsitelty mm. jääkiekon ja koripallon osalta.

Monissa kontaktia vaativissa urheilulajeissa, erityisesti kamppailulajeissa, pahoinpitelyn tunnusmerkistön voisi olettaa täyttyvän jopa helposti. Suomen lainsäädännöstä ei löydy mitään oikeuttamaan sitä, miksi urheilussa sallitaan ”kovemmat otteet” kuin normaalisti. Oikeuskäytännössä tätä on perusteltu mm. loukatun suostumuksella, eli sillä, että toisen antama hyväksyntä estää pahoinpitelykynnyksen täyttymisen. Urheilija täten hyväksyy lajiin sääntöjen puitteissa tapahtuvan vahingoittumisriskin. Rikoslain esitöissä on todettu, että suostumus poistaa pahoinpitelyn ja lievän pahoinpitelyn rangaistavuuden.

Keskeistä on vahinkotapahtuman luonne sekä aiheutuneen vamman vakavuus. Mitään virallista kriteeriä sille, missä menee raja laittomuuden ja sallitun urheilusuorituksen välillä, ei ole. Harmaata aluetta voidaan kuitenkin selventää pohtimalla mm. vahinkotapahtuman ajankohtaa, sen tarkoitusta sekä kuuluvuutta kyseiseen lajiin. Hyvä arviointikriteeri on itse lajin säännöt; jos loukkaus ylittää sen, mitä voidaan pitää lajille luonteenomaisena, urheilija ottaa kielletyn riskin. Urheilujärjestöillä on usein myös omat säännöt siitä, missä kulkevat hyväksyttävän riskinoton rajat. Mikäli teko on tehty tahallaan toisen vahingoittamistarkoituksessa eikä sitä voida lukea lajin sääntöjen piiriin, voivat rikosoikeudelliset jatkotoimenpiteet tulla pohdittavaksi.

Onneksi suurin osa urheilusta tapahtuu hyvässä hengessä ilman suurempia vahinkoja. Tänään päästään taas nauttimaan (toivottavasti) turvallisesta ja laadukkaasta matsista!