Rajanvetoa asiakirjan esittämisvelvollisuudesta

Petri Arnamo

Blogit Oikeudenkäynnit ja riidanratkaisu

04.04.2023

Korkein oikeus on 3.3.2023 antanut ennakkoratkaisun KKO:2023:18, joka koski asiakirjan esittämisvelvollisuutta oikeudenkäyntimenettelyssä. Tapauksessa oli kyse siitä, oliko pysäköinninvalvontaa harjoittavalla yhtiöllä oikeus vaatia, että autonvuokraustoimintaa harjoittavan yhtiön tuli luovuttaa autojen vuokraamista koskevia sopimusasiakirjoja sen selvittämiseksi, keneltä pysäköinninvalvontaa harjoittava yritys voisi periä yksityisoikeudellisia valvontamaksuja virheellisen pysäköinnin vuoksi.

Käytännössä kyse oli oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n tulkinnasta. Ko. pykälässä todetaan mm., että hakemuksesta käräjäoikeudessa voidaan esittää asiakirja riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei vielä ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen varassa. Lisäedellytyksenä tällaisen asiakirjan esittämiselle on lisäksi vaara, että todiste häviää tai että se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin.

Käräjäoikeus katsoi, että vaikka pykälän sanamuoto, että on oltava vaara, että todiste häviää tai se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin, ei sanamuotonsa perusteella vaikuttaisi soveltuvan tilanteeseen, oli säännöksen tulkinnassa kuitenkin otettava huomioon, että sen ei tullut estää pysäköinninvalvontaa harjoittavaa yhtiötä saamasta selville oikeutensa toteutumisen kannalta olennaista tietoa. Käräjäoikeus ei myöskään pitänyt asiakirjan esittämisvelvollisuutta autonvuokraustoimintaa harjoittavan yhtiön kannalta kohtuuttomana. Näillä perustein käräjäoikeus katsoi, että asiakirja tuli vaaditusti esittää.

Hovioikeus asettui asiassa toiselle kannalle. Hovioikeus totesi oikeuskirjallisuudessa katsotun, ettei em. pykälässä tarkoitettua todistelua vastaisuuden varalta ollut tarkoitettu sen selvittämiseksi, kuka olisi hakijan vastapuoli tulevassa oikeudenkäynnissä tai mitä kanneperusteita, oikeustosiseikkoja tai todisteita olisi löydettävissä. Tähän perustuen hovioikeus katsoi, ettei oikeudenkäymiskaaren perusteella ollut mahdollista antaa pysäköinninvalvontaa harjoittavan yhtiön vaatimaa määräystä ja kumosi käräjäoikeuden päätöksen sekä hylkäsi vaatimuksen asiakirjan esittämisestä.

Korkein oikeus otti asiassa ratkaistavakseen kysymyksen siitä, voidaanko autonvuokraustoimintaa harjoittava yhtiö velvoittaa esittämään vaaditut asiakirjat sen selvittämiseksi, kuka on pysäköinninvalvontaa harjoittavan yhtiön vastapuoli mahdollisessa saatavan perintää koskevassa asiassa.

Korkein oikeus totesi perusteluissaan säännöksen sanamuodosta ilmenevän, että hakijan on kyettävä yksilöimään kysymyksessä oleva ennakoitu riita-asia riittävällä tavalla niin, että voidaan arvioida hakijan oikeuden saattavan olla vaaditun todistelun varassa. Todistelua on siten esitettävä tuomioistuimelle hakijan väitetyn oikeuden näyttämiseksi, ja hakijan on perusteltava, kuinka esitettäväksi vaadittu todiste vaikuttaa asian ratkaisemiseen. Korkein oikeus totesi edelleen, että sääntelyn tarkoituksena ei sitä vastoin ole käyttää todistelun turvaamiseen tarkoitettuja keinoja esimerkiksi pelkästään mahdollisten kanneperusteiden tai vastapuolten selville saamiseen. Pykälän laveampi tulkinta voisi korkeimman oikeuden mukaan edistää oikeuden toteutumista yksittäistapauksissa, mutta samalla se tekisi kuitenkin mahdolliseksi hakijan vastapuolen rasittamisen ja tuomioistuinlaitoksen kuormittamisen esimerkiksi laajoilla asiakirjojen esittämistä koskevilla, mahdollisesti tarpeettomilla vaatimuksilla.

Edellä todetuin perustein Korkein oikeus katsoi, että todistelua vastaisuuden varalta koskevaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ää ei voida soveltaa vain siinä tarkoituksessa, että hakija voisi asiakirjan perusteella selvittää, kuka on riita-asiassa hakijan mahdollinen vastapuoli.