Ratkaiseeko jalkapallon arvokisat tulevaisuudessa Jumalan käsi vai haukansilmä?

Jalkapallon EM-kisat ovat toistaiseksi – siis jo viidettä päivää – sujuneet ilman tuomariskandaaleja. Epäilemättä myös tuomaritoimintaan liittyvää kritiikkiä on vielä näissäkin kisoissa odotettavissa, mutta silti trendi näyttäisi nyt kulkevan siihen suuntaan, että jalkapalloon liittyviä skandaaleja haetaan ennemminkin kentän ulkopuolelta kuin itse pelitapahtumista. Tähän on varmasti syynsä jalkapallon viime vuosina paljon julkisuutta saaneissa lieveilmiöissä, mutta varmasti myös siinä, että nykyteknologia on lisännyt tuomarien mahdollisuutta tehdä pelin kuluessa oikeita ratkaisuja. Juridisin termein sanottuna kyse on siitä, että erityisesti haukansilmäteknologian myötä prosessuaalinen totuus on ottanut harppauksen kohti aineellista totuutta. Tekemistä kuitenkin vielä on. Vuonna 1986 Argentiina ja Englanti kohtasivat legendaarisessa MM-kisojen puolivälierässä, jossa Diego Maradona teki kaksi jalkapallohistorian tunnetuimpiin kuuluvista maaleista. Ensimmäisen maalinsa Maradona teki puskemalla pallon kädellään ohi Englannin maalivahdin Peter Shiltonin. Maradona ilmoitti itse myöhemmin Jumalan käden puuttuneen peliin, mutta hidastuksesta näkyy varsin selvästi, että käsi oli kyllä Diego Armandon itsensä. Tämä on siis aineellinen totuus maalista. Englannin pelaajat protestoivat tilannetta rajusti, mutta tunisialainen päätuomari Ali Bennaceur joka tapauksessa hyväksyi maalin. Käytännössä ongelmana oli se, että jalkapallo-ottelussa ylintä tuomiovaltaa käyttävän päätuomarin vastaanottaman todistelun määrä on varsin rajoitettu. Tuohon aikaan tuomarilla oli käytössään vain omat ja avustavien tuomareiden havainnot tilanteesta. Koska Bennaceur ei itse nähnyt, että pallo olisi osunut numero kympin käteen, hän tuomitsi tilanteen maaliksi. Muuta vaihtoehtoa hänellä ei käytettävissä olleen näytön perusteella yksinkertaisesti ollut edes siitä huolimatta, että pelaajat, stadionin 115 000 katsojaa ja miljoonat tv-katsojat olivat nähneet tilanteen toisin. Prosessuaalinen – siis tuossa tapauksessa jalkapallon prosessisääntöjen mukainen – totuus tilanteesta on, että Maradona teki maalin sääntöjen mukaisesti päällään. Aineellinen totuus on ikävä kyllä varsin kaukana tästä. Tapahtumasta on kulunut tänään noin viikon vajaat kolmekymmentä vuotta, mutta päätuomarin ongelma olisi tänä päivänäkin täsmälleen sama: näytön vastaanottamista rajoitetaan siten, että prosessuaalinen totuus ja aineellinen totuus eivät aina kohtaa. Teknologian kehitys on kuitenkin tuonut ja tulee väistämättä tuomaan muutoksia myös jalkapallon erotuomaritoimintaan. Vuoden 2014 MM-kisoissa käyttöön otettiin niin sanottu haukansilmäjärjestelmä, joka on ollut tenniksessä käytössä jo vuosikausia. Suurnopeuskamerajärjestelmä osaa rekonstruoida pallon liikkeet kentällä ja tarkistaa aukottomasti, onko pallo ylittänyt maaliviivan vai ei, sekä ilmoittaa tilanteesta päätuomarin rannekelloon. Osoitus järjestelmän toimivuudesta saatiin esimerkiksi sunnuntai-illan Saksa-Ukraina -ottelussa, kun Jerome Boateng pelasti käsittämättömällä tavalla pallon menemästä maaliin ilmasta maaliviivan päältä. Päätuomarin ei tarvinnut edes puhaltaa peliä poikki, vaan hän sai suoraan tiedon rannekelloonsa siitä, että pallo ei käynyt maalissa. Myös Jumalan käden osallistumista jalkapallo-otteluihin jatkossa voidaan rajoittaa käytännössä vain teknologian käyttämisen kautta. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että myös jalkapallossa otettaisiin vihdoin käyttöön videotarkistusmahdollisuus. Jalkapallon säännöistä vastaava IFAB (International Football Association Board) tekikin maaliskuussa päätöksen siitä, että videotarkistusta koskevat kokeilut aloitetaan viimeistään kaudella 2017–2018. Videotarkistusta koskeva kritiikki on perinteisesti kohdistunut toisaalta siihen, että videotarkistus pitkittäisi otteluja ja toisaalta siihen, että videotarkistus poistaisi pelistä yhden sattumaan liittyvän elementin eli tuomarien inhimilliset virheet. Kritiikki onkin tavallaan ymmärrettävää, mikäli jalkapallo pelinä mystifioidaan joksikin elämää suuremmaksi spektaakkeliksi, jossa klassisen draaman deus ex machina -periaatteen (vrt. muuten Jumalan käsi) mukaisesti sattuma ratkaisee pelejä ja osaltaan osoittaa, että kyse on jostakin suuremmasta kuin vain pallopelistä. Sen sijaan rationaalista perustelua videotarkistuksen vastustamiselle on ainakin suomalaiseen oikeudenkäyttöön tottuneen asianajajan näkökulmasta vaikeaa löytää. Suomalaisessa oikeudenkäyntijärjestelmässä on nimittäin käytössä ns. vapaa todisteiden harkinta, mikä tarkoittaa sitä, että tuomioistuin voi ottaa vastaan lähes mitä tahansa todistelua käsiteltävänä olevasta asiasta. Vaikka suomalainen tuomioistuinlaitos on viime aikoina saanut osakseen varsin rajuakin kritiikkiä ja vaikka aineellinen ja prosessuaalinen totuus eivät aina voikaan kohdata, uskallan kuitenkin väittää, että juuri vapaa todisteiden harkinta antaa tuomioistuimelle ainakin kohtalaisen hyvän mahdollisuuden löytää asioihin prosessuaalinen totuus, joka edes suurin piirtein vastaa aineellista totuutta. Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä, miksi tätä periaatetta ei hieman sovellettuna voitaisi tuoda myös jalkapalloon ja siten auttaa tuomareita tekemään myös aineellisesti oikeita ratkaisuja. Maradona muuten teki ottelussa myös toisen maalin, joka valittiin vuonna 2002 FIFA:n yleisöäänestyksessä 1900-luvun MM-kisojen näyttävimmäksi maaliksi. Argentiina voitti ottelun ja sittemmin maailmanmestaruuden, ja Englanti sai kärsiä jälleen kerran kirvelevän tappion. Ehkä tänä vuonna on kuitenkin vihdoin Kolmen Leijonan vuoro.