Risto Siilasmaan kirja Nokiasta – kiinnostavaa luettavaa sivusta seuranneelle

Jyrki Prusila

Blogit

15.01.2019

Mitä viime syksynä ilmestyneestä Risto Siilasmaan kirjasta Paranoidi optimisti nostettiin esille ja muistetaan? Kollektiivisesti varmaankin yhtäältä ylimmän johdon toimintatapoihin kohdistunut kritiikki ja toisaalta kummeksunta sen suhteen, että ylipäätään on avattu yksittäisen yhtiön sisäisiä asioita ja päätöksentekoa. Kysymys on niin tuoreista asioista, noin kymmenen vuoden periodista, ettei kirjaa voi pitää yrityshistoriana. Kuitenkin kirjalla on arvo tiettyjen tapahtumien dokumentoinnissa tuoreeltaan myös myöhempiä tarpeita varten ja erityisesti, koska kysymys on niin laajasti suomalaiseen liike-elämään ja kansallistunteeseen vaikuttaneesta yhtiöstä. Nokian osalta tämä oli jakso, joka alkoi Nokian perustettua Saloran kanssa yhtiön valmistamaan autopuhelimia ja päättyi Nokian myytyä mobiililiiketoimintansa. Tästä jaksosta kirja käsittää noin puolet.

Moni tuttavakin kysyi minulta, voiko tällaisen kirjan julkaista ja mitä mieltä siitä olen? Seurasin erityisesti verkkopuolta aikanaan läheltäkin. Nyt luettuani kirjan voin suositella sitä kuvauksena äärettömän vahvan markkina-aseman tuomista riskeistä sekä hyvän onnen tarpeellisuudesta liiketoiminnassa. Onnekkuuteen liittyy kuitenkin se kirjassakin esille tuotu ajatus, että onni kohtaa useammin asioihin valmistautunutta ja niistä perillä olevaa, joka voi tarttua nopeasti mahdollisuuksiin. Skenaarioajattelu tulee lukijalle tutuksi ja sopii vaihtoehtoihin valmistautuvan ajatusmaailmaan. Paranoidisuudesta tämä on kaukana, mutta hyväksyttäköön kirjan nimi jonakin sisäpiirin juttuna.

Kirja ei käsittele lainkaan aikaa, jolloin Nokiasta kasvoi maailmanluokan matkapuhelinyhtiö, joka toi puhelimiin uusia ominaisuuksia, ja jolloin haasteet ilmeisesti liittyivät lähinnä kykyyn vastata kysynnän imuun. Ilmeisesti tuon ajan seurauksena kasvoi usko omaan erehtymättömyyteen ja riippumattomuuteen muista toimijoista, mistä Siilasmaan kirja oikeastaan alkaa. Tuoretta hallituksen jäsentä (vuodesta 2008) oli hämmästyttänyt vähäinen huomio kilpailijaseurantaan, kun samalla hallitus huolehti ansiokkaasti muodollisuuksista ja oli kirjoittajan mukaan liian irti liiketoimintaan liittyvistä tiedoista. Tämä on ymmärrettävää, kun samanaikaisesti nautittiin pääsääntöisesti suuresta taloudellisesta menestyksestä ja ongelmat olivat tavallaan itse aiheutettuja ja liittyivät esimerkiksi tuotekehitykseen tai logistiikkaan. Kirjasta syntyy käsitys, että Nokia uskoi kykenevänsä päättämään yksin, millaisia puhelimia asiakkaat haluavat ostaa, miten he toimivat halutessaan lisäpalveluita esimerkiksi kartta- tai pankkipalveluita ja miten yrityksen oli organisoiduttava tarjotakseen peruspuhelimia ja älypuhelimia. Siilasmaan kirjan ansiona on tuoda esille terve epäilys suunnattoman menestyksen tuomista riskeistä ja suvereenin vallan vaikutuksesta kykyyn arvioida kriittisesti omaa toimintaa. Kaipasin kirjasta kyllä myös jonkinlaista analyysia optio-ohjelmien merkityksestä yrityskulttuuriin, mutta ehkä tämä olisi ollut relevantimpi kysymys Siilasmaan hallitusjaksoa edeltävältä ajalta.

Maallikosta oli kiinnostavaa lukea eri käyttöjärjestelmäprojekteista ja siitä, miten se johti valtavaan tuotekirjoon, joka puolestaan johti siihen, etteivät Nokian älypuhelimet olleet juuri kiinnostavia eripuolilla maailmaa toimiville sovelluskehittäjille. Väistämättä tulee mieleen Huhtamäen vuorineuvos Asko Tarkan kirjaamasta anekdootista Chicagossa pidetystä hätäkokouksesta, kun purukumiyhtiö Wrigleyn tuotesortimentti oli kasvanut viiteen eri tuotteeseen. Applen tuotesegmentti oli tietenkin eri, mutta johdonmukaisuus amerikkalaisilla vakuuttava.

Käyttöjärjestelmähankkeiden kuvauksen ohella on mielenkiintoista lukea yritysjärjestelyiden merkityksestä. Mielestäni niihin liittyy paljon onnea, joka voi johtua paitsi omasta etevyydestä myös kumppaneiden virhearvioista. Kirjassa ei pohdita liiemmälti sitä, miksi Microsoft toi markkinoille oman Surface-tabletin ja halusi myös yhtäkkiä ostaa puhelinvalmistuksen. Oliko taustalla kuitenkin arvio siitä, että puhelimet ja tabletit korvaisivat pc:t, jolloin Microsoftin olisi tullut kyetä tarjoamaan yksittäisille, jopa satojatuhansia käyttäjiä työllistäville asiakkailleen myös muuhun tietotekniikkaan integroidut puhelimet. Jos näin oli, oli kysymys onnenpotkusta Nokialle.

Kirjassa ei myöskään sanallakaan mainita niitä lahjusskandaaleja, jotka ilmenivät Siemensin toiminnassa. Oliko tällaista kulttuuria myös sen verkkoliiketoiminnassa, ei käy ilmi eikä minulla ole asiasta mitään tietoa. Operaattorikaupat eksoottisissa maissa aiheuttivat Telialle paljon harmia ja samat tahot omistajina ovat varmasti myöskin olleet verkkoliiketoiminnan asiakkaita. Vaikuttivatko mahdolliset riskit Siemensin päätöksentekoon ei selviä kuin Siemensin kirjoista, mutta epäselväksi ei jää, etteikö nimenomaan Siemens ollut halukas luopumaan osuudestaan edullisin ehdoin. Nokia osasi tarttua tilaisuuteen ja päättää keskittyä hieman tylsempään toimialaan.

Kuvaukset yrityskauppojen vaiheista ovat kiinnostavia ja hyvin uskottavia ja Siilasmaan ohjeet valmistautumisen merkityksestä repliikkejä myöten erinomaisia. Myös kirjan viimeinen osuus, jossa kerrotaan Alcatel-Lucent-yhtiön ostosta, on kiinnostava. Kirjassa siteerataan silloista talousministeri Emmanuel Macronia, jonka mukaan yhtiön myynti on askel oikeaan suuntaan ja todetaan, että yhtiössä oli erikseen jo todettu sen olevan liian pieni selviytymään yksin. Kirjassa taidettiin arvioida, että ostajaksi ei olisi kelvannut Ericsson, sillä kiinteiden verkkojen osalta toiminnat olisivat olleet päällekkäisiä ja johtaneet suureen saneeraukseen. Jos kirja kirjoitettaisiin nyt, olisi varmaan voitu ääneen lausua, että yhtiötä, jonka toimintaan kuuluu rakentaa ja ylläpitää mannertenvälisiä optisia kaapeleita, ei olisi Huaweille voitu edes myydä. Hienoa, että suomalainen yhtiö sopi ostajaksi.

Siilasmaan kirjaan kannattaa siis tarttua ja sivuuttaa olankohautuksella ne henkilöihin menevät kommentit, jotka lehdet siitä nostivat esille.