Sovinto

Onko laiha sopu jopa parempi kuin rökälevoitto?

Tellervo Koivistoa oikein harmitti, kun ei meinannut saada riitaa aikaiseksi Maunon kanssa: ”Riidassa on se hyvä puoli, kun sen sopiminen on niin mukavaa”, Koivisto pohti. Sopiminen toden totta on mukavaa. Tässä kirjoituksessani kokoan ajatuksiani lähinnä liike-elämän riitaisuuksien sopimisesta, mutta kyllä nämä ajatukseni sovinnosta ja riitelystä istuvat varmasti hyvin kaikkeen sopimiseen.

Muutama viikko sitten tuli ajamassani asiassa oikein rökälevoitto käräjäoikeudessa. Tuomio jäi lopulliseksi. Asiakas sai kaiken, mitä olimme vaatineet. Olimme asiakkaan kanssa tehneet töitä sopiaksemme asian vastapuolen kanssa ja tarjonneet pitkin matkaa useita kertoja reilua sovinnon kättä, jota riidan toinen osapuoli ylenkatsoi. Lopputulos maksoi vastapuolelle tuntuvasti enemmän, kuin tekemämme reilu tarjous. Ja päälle toki vielä oikeudenkäyntikulut, jotka olisivat muutoin jääneet vakuutusyhtiölle.

Ensimmäisen reaktioni jäljiltä kollegoiltani toimistolla ei vieläkään ole kuulo palautunut. Maistuuhan se voitto tietysti aina makealle. Mutta jo illalla kotona isoin ilo oli laantunut. Kun viikkoa myöhemmin sitten juotiin asiakkaan kanssa maltillisesti voittokahveja samppanjan sijaan, enemmän harmiteltiin vastapuolen häviötä kuin rehvasteltiin omaa voittoamme.

Kesälomani jälkeen olen tehnyt kymmenkunta sovintosopimusta erilaisissa asioissa. Niitä kun pohdin, jokaisen osalta on edelleen tyytyväinen ja voitonriemuinen olo. Tuomioiden osalta vähän kolkko. Miksi? Empaattisuus ja inhimillisyyskö estivät meitä ilkkumasta toisen häviöllä, joka olisi ollut estettävissä?

Ensinnä muutama käytännön juttu sopimisen oivallisuuteen

Sopiminen on nopeaa, salaista ja edullista -eli kaikkea muuta kuin riitely. Kun käräjäoikeudessa riita-asian läpimeno on vähintään vuosi ja välimiesmenettelyssäkin vierähtää useampi kuukausi, sovinnon saa nopeasti. Käräjäoikeuden ratkaisut ovat riita-asioissa poikkeuksetta julkisia. Sovintosopimuksella sovitaan usein riidan pitämisestä salaisena. Sopiminen on kuluiltaan edullisempaa. Ennen kaikkea säästöä syntyy siinä ajassa, jonka voi käyttää johonkin tuottavampaan tai muuten mukavampaan kuin vanhojen vatvomiseen.

Yleensä sovinto syntyy erityisen nopeasti ja järkevillä ehdoilla, kun sovintoa tekemässä ovat sopimisen ammattilaiset. Asianajajat nähdään usein riitelijöinä ja jopa riidankylväjinä. Sellaisia asianajajia ei juurikaan enää ole. Me asianajajat olemme sopimisen ammattilaisia, jotka osaamme hakea riitaan ratkaisun myös oikeudelta, jos epäonnistumme sovinnon tekemisessä. Ajattelen jopa, että me asianajajat olemme epäonnistuneet, jos riita päätyy oikeuteen emmekä ole sitä onnistuneet sopimaan.

Jos sovintoa ei tahdo syntyä osapuolten kesken asianajajienkaan avustuksella, on oikein hyvä vaihtoehto hakea sovittelija toimimaan apuna sovinnon tekemisessä.  Tuomioistuimet, kauppakamari ja asianajajaliitto järjestävät organisoitua sopimista; kaikkiin institutionaalisiin riidanratkaisuväyliin sisältyy tavoite sopimisesta ensisijaisena riidanratkaisukeinona.

Muutamassa sovinnossa olemme vaikeankin riidan jälkeen päätyneet lopulta siihen, että osapuolet ovat jatkaneet liiketoimintaa jollakin tasolla. Toisella on jotain, mitä toinen on tarvinnut ja tarvitsee sitä jatkossakin. Usein taustalla voi olla pitkäaikainen kumppanuus, joka on syystä jatkunut pitkään. Ainahan se ei ole mahdollista, mutta parhaimmillaan löydetään se yhteinen piste tulevaisuudessa, jota kohti voidaan erimielisyyksien jälkeen lähteä kulkemaan. Riitaa pelätään turhaankin, sehän on hyvä keino oppia itsestämme ja toisistamme. Riita asettaa rajat. Huonoa riitaa ja huonoa riitelyä sen sijaan kannattaa välttää.

Sitten vähän henkimaailman asioita

Oikeus ei jaa oikeutta vaan päätöksiä. Oikeudelta saadaan asiaan ratkaisu. Tehdään päätös, kumpi on tehnyt enemmän virheitä ja missä kohdin tapahtumia. Kun päätöksen tekee kolmas, kuten tuomioistuin, riidan osapuolet ovat passiivia, päätöksen kohteita. Tapahtumien kyydissä ja ajopuuna, eikä ruorissa. Päätökset ovat kolmannen tekemiä tulkintoja tilanteesta, joihin väistämättä vaikuttaa päätöksentekijän historia niin kauan kuin päätöksiä eivät tee koneet. Kun käräjäoikeuksien jutturuuhkasta johtuen tulkinnat tehdään usein vuosia tapahtumien jälkeen, ne harvoin enää vastaavat tai edes lähentelevät totuutta tapahtumista, vaikka siihen totinen pyrkimys onkin. Välimiesoikeudessa ratkaisu saadaan kerralla ja nopeasti, mutta onko sekään oikeutta vai vaan päätös?

Sopiminen sitä vastoin on riidan osapuolten aktiivinen toimi ja päätös. Molemmat osapuolet saavat osallistua päätöksen tekemiseen siitä, kuinka asia ratkaistaan. Kun lopputulos on oman päätöksen ja myötävaikutuksen takana, sen on hyväksynyt ja sen kanssa on helpompi elää. Sovinnossa molemmat osapuolet kohtaavat armon ja anteeksiannon. Hyväksytään toisen virheet ja saadaan anteeksi omat. Vaikka sitä pientä sanaa ei siinä hetkessä pystyttäisi lausumaan, allekirjoitus sovintopaperissa on merkki siitä, että osapuolet ovat hyväksyneet asian ja tapahtumat jollakin tasolla.

Tuomio riitaan ratkaisee asian, mutta se ei selvitä välejä. Se ei anna anteeksi eikä siltä saa anteeksi. Sitähän me ihmiset kuitenkin eniten tarvitsemme, kohtaamista ja hyväksyntää.

Mirja Ropo