Suunnattuun osakeantiin puuttumisen kynnys korkealla

Jyrki Prusila

Blogit

02.10.2018

Suunnattuun osakeantiin puuttumisen kynnys korkealla

On harvinaista herkkua saada lukea osakeyhtiöoikeuteen liittyvä korkeimman oikeuden tuore päätös sekä siihen liittyvät kaksi eri kommentaaria. Korkein oikeus on 27.3.2018 antanut päätöksen KKO:2018:19, jossa käsiteltiin suunnatun osakeannin hyväksyttävyyttä. Tarkastelussa oli antiin liittyvän hallituksen päätöksen mahdollinen mitättömyys sekä se, oliko antipäätös mahdollisesti osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Äänin 3–2 KKO katsoi, ettei antipäätös ollut mitätön eikä loukannut yhdenvertaisuusperiaatetta. Päätöstä ovat kommentoineet ainakin Veikko Vahtera ja Pekka Timonen. Päätökseen ja siitä kirjoitettuihin kommentaareihin kannattaa perehtyä, jos on kiinnostunut yhtiöoikeudesta ja erityisesti jos joutuu toimimaan oikeudellisena neuvonantajana asioissa, joissa yhä useammin ns. pelataan eri osakesarjoilla ja niiden tuottamien oikeuksien eroilla ja näitä rakenteita luodaan suunnatuilla osakeanneilla.

Oikeustapauksen valossa kynnys suunnattuun osakeantiin puuttumiseen on asetettu hyvin korkealle, joskin näin käytännön lakimiehen näkökulmasta asiaan liittyi myös reaalimaailman piirteitä, jotka tekevät korkeimman oikeuden lopputuloksen hyvin ymmärrettäväksi.

Fakta-aineiston mukaan lähtökohtana oli tilanne, jossa muun muassa hankintalainsäädäntöön liittyvistä syistä johtuen haluttiin jätehuoltoyhtiö, jossa oli yksityisiä osakkeenomistajia, kuntayhteisöjen yksinomaiseen omistukseen. Yksityiset omistivat yhtiöstä vain 0,38 %. Tarkoitusta varten oli suunniteltu toimenpidekokonaisuus, jossa antamalla suunnatulla osakeannilla jäteyhtiön uusia osakkeita yhteensä 10.000 euron käyvällä merkintähinnalla, saatiin osakkuudet järjestettyä niin, että seuraavaksi suoritetun osakevaihdon jälkeen yksi omistaja omisti yli 99 % kaikista osakkeista. Tämän jälkeen yhtiöt yhdistettiin sulautumisella. Materiaalista ei käy ilmi, mitkä olivat sulautumisen ehdot, mutta epäilemättä tavoitteeseen kuntayhteisöjen yksiomaisesta omistuksesta päästiin suorittamalla liudentuneelle osakkaalle osakkeista rahakorvaus.

Osakeyhtiön päätöksentekoon tyytymättömän on hyvä muistaa pääperiaate, jonka mukaan vain yhtiökokouksen päätöstä voi moittia, mutta hallituksen päätöstä ei lainkaan. Hallituksen päätösten osalta testinä on kuitenkin päätösten mahdollinen mitättömyys, sillä osakeyhtiölain mukaan hallituksen päätös voi olla mitätön, mikäli se on ”selvästi” yhdenvertaisuusperusteen vastainen. Tämän lisäksi on muistettava vedota mitättömyyteen kohtuullisessa ajassa. KKO:n päätös ja siitä esitetyt arviot antavat taustaa, jos joutuu arvioimaan hallituksen päätöksen mahdollista mitättömyyttä sekä sitä aikaa, jossa mitättömyyteen tulisi vedota. Tärkeämpi oppi tästä ratkaisusta on kuitenkin mielestäni se, että yhtiön enemmistö, ja mielestäni korostetusti mitä suurempi se on, voi päättää yhtiön asioista, ja hyvin pienen vähemmistön osalta tarkastelu siirtyy osakkeen tuomista hallintaoikeuksista painottumaan niihin liittyviin taloudellisiin oikeuksiin. Ei mielestäni voida järkevästi uskoa, että suunnatulla osakeannilla yhtiöön hankitut 10.000 euroa, joilla ehkä voi hankkia muutamaan jäteautoon uudet renkaat, edustaisi sellaista taloudellista intressiä ja yhtiön etua, joilla suunnattuja osakeanteja melko suppein perusteluin on totuttu esittämään. Mielestäni on aivan oikein, esimerkiksi pörssiyhtiössä, jossa osakkeenomistajilla on aina mahdollisuus saada markkinahinta etenkin pienestä osakeomistuksesta, että yhtiö voi hankkia pääomaa myös suunnatuin annein. Tarkasteltavana olevassa ratkaisussa suunnatun osakeannin hinnoittelu sinänsä oli perustunut osakkeen käypään hintaan eikä siitä tuntunut asiakirjojen perusteella olevan erimielisyyttä. Siten päätöksen arvo liittyykin niihin periaatteisiin, joilla yhtiön etua voidaan tarkastella tarpeellisiksi arvioiduissa muutostilanteissa. Tilanteessa näytti yksinkertaisesti käyneen niin, että hyvin pieni vähemmistöosakkuus esti tavoitellun toimintamallin julkisyhteisöjen yhteisenä osakeyhtiönä ja yhtiön tarpeet tältä osin arvioitiin tärkeämmiksi kuin sen äärimmäisen pienen yksityisen omistajan oikeus pysyä yhtiön osakkeenomistajana tai mahdollisesti saada osakkeista erityisen hyvä korvus vain julkisyhteisöjen osalta ”pakkoraoksi” kokemassa tilanteessa.

Se, että mahdolliseen lunastustilanteeseen olisi päästy muillakin keinoilla, oli asiassa myös argumenttina esillä. Tällä ei mielestäni pitäisi olla suurtakaan merkitystä, sillä en ymmärrä, miten ratkaisuja voitaisiin monipolvisissa asioissa tehdä muutoin kuin arvioimalla niitä toimenpiteitä, joita kyseisessä asiassa on tehty riippumatta siitä, olisiko joku toinen keksinyt näppärämmän tavan päästä samaan lopputulokseen. KKO:n ratkaisu on annettu vuonna 2018 ja tapahtumaketju on vuosilta 2012–2013. Liike-elämässä on harvoin mahdollisuus odottaa KKO:n ratkaisua osakkuuksiin liittyvissä erimielisyyksissä viittä vuotta, mutta silloin kuin näin käy, tarjoaa se mahdollisuuden osakeyhtiöoikeuden harrastajille ja asiantuntijoille pohtia osakeyhtiöoikeudellisia kysymyksiä. Ne antavat osviittaa niille, jotka työssään joutuvat suunnittelemaan järjestelyitä, joiden ei soisi olevan sen enempää mitättömiä kuin moitteenvaraisiakaan.