Testamentti- vai perintösaanto?

Palaan aiempaan kirjoitukseeni, jossa käsittelin tehokasta osittaista luopumista testamentti- ja perintösaannoissa . Kuten teksti toi ilmi, on verotuksellisesti edullisempaa luopua osittain sellaisesta omaisuudesta, joka tulee testamentin nojalla. Mutta millainen testamentti tällaiseen tilanteeseen tulee laatia? Asiaa on käsitelty kolmessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa (KHO 3.2.2009 T 256, KHO 2009:104 sekä KHO 2013:52). Selvää on, ettei osittaista luopumista voida käyttää tehokkaasti, mikäli testamentilla ei ole muutettu perintöä tai perillisten asemaa siitä, mitä se olisi ilman testamenttia. Testamentilla tulee siis antaa sellaisia määräyksiä, jotka selvästi muuttavat perillisen saantoa siitä, mitä se olisi perintökaaren mukaisen perintöoikeuden nojalla. Kuvitellaan tilanne, jossa aviopuolisoilla on ainoastaan yksi lapsi, siis yksi ainut perillinen. Lain mukaan lapsi perii kaiken omaisuuden vanhempiensa kuoleman jälkeen. Mikäli tällaisessa tilanteessa tehdään testamentti, jossa määrätään ainoastaan, että lapsi perii vanhempiensa kuoleman jälkeen kaiken omaisuuden täysin omistusoikeuksin, ei perintöä tosiasiassa muuteta siitä, mitä se olisi perintökaaren mukaan. Oikeuskäytännön mukaan kyseessä katsotaan tosiasiassa olevan perintö- eikä testamenttisaanto, joten lapsi ei halutessaan voi luopua omaisuudesta tehokkaasti vain osittain. Millainen testamentti sitten ratkaisisi tilanteen? Tapauksessa KHO 2009:104 katsottiin, että kyseessä oli testamenttisaanto, vaikka testamentti perustuikin tasajaon periaatteeseen kaikkien perillisten välillä (eli perintö jakautui määrällisesti yhtä suuriin osiin perillisten kesken). Tuomioistuin kuitenkin katsoi, että testamentin määräykset selvästi muovasivat perillisten saantoa siitä, mitä se perintökaaren mukaan olisi ollut. Testamentissa oli määräyksiä muun muassa omaisuuden laadullisesta jaosta, lakiosan maksamisesta rahana, elinaikana annettujen lahjojen ennakkoperintöluonteesta ja rintaperillisten puolisoiden avio-oikeudesta. Asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja jossain määrin oikeustilaa voisi luonnehtia jopa epäselväksi. Esimerkiksi pelkän avio-oikeuden poissulkevan määräyksen lisääminen testamenttiin ei riitä muokkaamaan saantoa riittävästi, mikäli perintö muuten siirtyy niin kuin perintökaari määrää. Määräykset laadullisesta jaosta – siis siitä kuka saa mitäkin omaisuutta – soveltuvat luultavasi parhaiten useimpiin suomalaisten käytännön tilanteisiin, joissa omaisuuden halutaan siirtyvän testamenttisaantona. Koska asiasta ei kuitenkaan löydy yksiselitteisiä säädöksiä, on ongelmien välttämiseksi viisainta laatia testamentti tähän tarkoitukseen asianajajan kanssa.