Työaika ja digitalisaatio

Edelle

Blogit

13.01.2017

Digitalisaatio terminä nousee esiin lähes päivittäin eri medioissa ja poliittisissa puheissa. Digitalisaatio terminä ei ole kuitenkaan yksiselitteinen tai vakiintunut. Termillä tuntuu olevan yhtä monta määritelmää kuin on määrittelijöitäkin. Jonkinlaisena yleistason määritelmänä voitaisiin kuitenkin pitää sitä, miten teknologinen kehitys on tuonut digitaalitekniikan osaksi arjen toimintoja.

Vaikutukset työelämässä ovat moninaiset: useat palvelut ovat saatavilla vuorokauden ympäri verkon välityksellä, itse työ ja työntekeminen ovat erilaista kuin ennen ja lisäksi se mikä on luettavissa työaikaan, on vaikeammin määriteltävissä.

Erityisesti asiantuntijatyön tekeminen ei ole enää sidottu työnantajan tiloissa tapahtuvaan työskentelyyn, vaan työtä on käytännössä mahdollista tehdä lähes täysin ajasta ja paikasta riippumatta. Tästä huolimatta välimuotoa työsuhteen ja yrittäjyyden välille ei ole muodostunut. Työ tehdään joko työsuhteessa taikka yrittäjänä.

Nykyinen työaikalakimme on säädetty vuonna 1996. Lain rakenne ja terminologia kuitenkin edelleen perustuvat 1944 säädettyyn työaikalakiin. Tästä ei kuitenkaan automaattisesti voida päätellä, että lain soveltaminenkin olisi vanhanaikaista. Tuomioistuimet tulkitsevatkin työaikalakia nykyajan huomioon ottaen ja antaen sanamuodoille digiaikaan sopivia merkityksiä.

Työaikalain mukaan työaikaa on aika, jonka työntekijä käyttää sopimuksen mukaisten työtehtäviensä suorittamiseen riippumatta siitä, missä työ on tehty. Lisäksi työaikaa on se aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Työmatka on kuitenkin jätetty lain soveltamisen ulkopuolelle. Työaikalain esitöissä todetaan, ettei esimerkiksi junamatkan aikana kokouksessa käsiteltäviin asioihin tutustuminen ole työaikaa. Työneuvosto on myös katsonut (TN 1362-99), ettei työasioiden hoitamista puhelimitse matkan aikana voida pitää työsuorituksena. Digitalisaation myötä työskentelyn mahdollisuudet ovat parantuneet huomattavasti matkustamisen aikana. Kun arvioidaan työn sisältöä ja olosuhteita kokonaisuutena, voidaan myös matkan aikana tehty työ yhä useammin katsoa kuuluvan työaikaan.

Työaikalaki ei sovellu tilanteissa joissa työnantajan ei voida katsoa olevan mahdollista valvoa työntekijän työsuoritusta. Digitalisaation myötä myös työajan seuraaminen niin etä- kuin kotityössäkin on merkittäväsit helpompaa. Onkin mahdollista, että parantuneiden valvontamahdollisuuksien siivittäminä työaikalaki ulottuu myös töihin, joihin sen ei ole alun perin tarkoitettu soveltuvan.

Siitä huolimatta, että työaikalaki soveltuu edelleen yllättävänkin hyvin nykyajan työelämän tarpeisiin, on päivittämiselle kiistatta kuitenkin tarve. Työ- ja elinkeinoministeriö onkin asettanut kesäkuussa 2016 työryhmän valmistelemaan esitykset työaikalain ja vuosilomalain päivittämisestä. Erityisesti selvitettävänä on asiantuntijatyöhön ja muihin epätyypilliisiin työsuhteisiin liittyvät erityispiirteet ja niiden vaikutukset työaikojen sääntelyssä.

Kuinka työaikalainsäädäntöä tullaan kehittämään ja onnistutaanko tällä kertaa huomioimaan paremmin myös tulevaisuuden työelämän tarpeet jää nähtäväksi. Kiistatonta kuitenkin on, että työelämä on kehittynyt ja tulee kehittymään lainsäädäntöä nopeammin