Työsuhdeannin verotusta koskevaa uutta oikeuskäytäntöä

Iiro Hollmén

Blogit Verotus

26.11.2024

Mikäli työntekijä saa merkitä työnantajayhtiönsä osakkeita osakkeiden käyvän arvon alittavalla hinnalla, katsotaan tuon alihinnan määrä tuloverolain perusteella lähtökohtaisesti verotettavaksi ansiotuloksi. Etu on veronalaista siltä osin kuin osakkeen hinnasta saatu alennus on enemmän kuin 10 prosenttia osakkeen tai osuuden käyvästä hinnasta. Jos etu ei ole henkilöstön enemmistön käytettävissä, saatu alennus on koko määrältään veronalaista tuloa.

Muita kuin julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskien on lisäksi säädetty poikkeus (TVL 66 a §), jonka mukaan työntekijän merkitessä tällaisessa yhtiössä työsuhteeseen perustuvassa osakeannissa työnantajanaan toimivan osakeyhtiön osakkeita, veronalaista ansiotuloa muodostuu vain siltä osin kuin merkintähinta alittaa osakkeiden ns. matemaattisen arvon. Julkisesti noteeraamattomassa yhtiössä on siis mahdollista toteuttaa osakeanteja henkilöstölle toisinaan huomattavastikin alle käyvän arvon ilman, että osakemerkintä johtaa työntekijän ansiotuloverotukseen. Edellytyksenä on, että etu on henkilöstön enemmistön käytettävissä. Poikkeusta ei sovelleta myöskään siltä osin kuin verovelvollisen ja/tai hänen perheenjäsenensä omistama osuus ylittää kymmenen prosenttia yhtiön osakkeista. Poikkeusta ei myöskään sovelleta yhtiön hallituksen eikä hallintoneuvoston jäseneen, joka ei ole työsuhteessa yhtiöön ja ei saa työstään palkkaa.

Turun hallinto-oikeus antoi hiljattain ratkaisun, joka koski edellä kuvattua julkisesti noteeraamattoman yhtiön henkilöstöantia. Tuossa ratkaisussa oli kyse yhtiöstä, jossa oli kolme työntekijää. Yhtiössä suunniteltiin osakeantia, jossa osakekannasta 9,94 prosenttia omistava toimitusjohtaja ja osa-aikainen kehitysjohtaja (joka ei omistanut yhtiön osakkeita entuudestaan), saattoivat merkitä yhtiön uusia osakkeita bruttopalkkojensa mukaisessa suhteessa siten, että kehitysjohtaja saisi merkitä osakkeista 18 prosenttia ja toimitusjohtaja loput merkintähinnan ollessa vähintään osakkeiden matemaattinen arvo. Siinä tapauksessa, että toinen merkitsijöistä ei haluaisi täysimääräisesti merkitä itselleen merkittäväksi osoitettuja osakkeita, toisella merkitsijällä oli halutessaan mahdollisuus merkitä merkitsemättä jääneet osakkeet toissijaisessa annissa.

Osakeanti oli teknisesti katsoen suunnattu yhtiön työntekijöiden enemmistölle ja sitä olisi työntekijöiden bruttopalkkojen mukaisessa suhteessa määritetyn osakkeiden merkintäoikeuden mukaisena toteutuessaan sinänsä tullut pitää tuloverolain 66 a §:n soveltamisedellytykset täyttävänä henkilöstöantina. Asian arviointiin vaikutti kuitenkin se, että yhtiössä oli vain kolme työntekijää, joista osakeannin kohteena oli kaksi eli toimitusjohtaja ja osa-aikainen kehitysjohtaja. Osakeannin toissijaista merkintäoikeutta koskevasta ehdosta seurasi, että merkintäoikeus saattoi kaikkien merkittävänä olevien osakkeiden osalta toteutua myös muussa kuin työntekijöiden bruttopalkkojen mukaisessa suhteessa. Suppea henkilöpiiri ja toissijaista merkintäoikeutta koskeva ehto mahdollistivat kaikkien merkittävänä olevien osakkeiden keskittämisen vain yhdelle yksittäiselle työntekijälle.

Toimitusjohtaja omisti jo valmiiksi 9,94 prosenttia osakekannasta, joten hänellä oli omistusosuutensa suuruuden vuoksi mahdollisuus merkitä vain muutama hänelle ensisijaisesti merkittäväksi tarjottavista osakkeista tuloverolain 66 a §:ssä tarkoitetun veroedun tuottavalla tavalla. Hänelle ei ollut siten odotettavissa verotuksellista hyötyä myöskään osakkeiden toissijaisesta merkintäoikeudesta. Toimitusjohtajan asema, omistusosuus ja yhtiön henkilöstötilanteesta käytettävissä oleva selvitys huomioon ottaen henkilöstön varsinaisen sitouttamistarpeen oli hallinto-oikeuden omaksuman kannan mukaan katsottava liittyvän lähinnä juuri yhtiön osa-aikaisena kehitysjohtajana aloittaneen työntekijän sitouttamiseen.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi asian arvioinnissa otettiin huomioon, että yhtiössä aiemmin järjestetyssä henkilöstöannissa kaikki merkittäväksi tarjotut osakkeet olivat toissijaisen merkintäoikeuden mahdollistamalla tavalla keskittyneet tosiasiassa yhdelle työntekijälle (eli toimitusjohtajalle). Asiassa oli hallinto-oikeuden käsityksen mukaan pidettävä ilmeisenä, että järjestelyä ei ollut tosiasiassa tarkoitus toteuttaa bruttopalkkojen mukaisessa suhteessa, eikä kyse näin ollen ollut henkilöstön enemmistölle suunnatusta osakeannista. Hallinto-oikeus päätyi katsomaan, että järjestely ei ollut varsinaiselta luonteeltaan ja tarkoitukseltaan tuloverolain 66 a §:ssä säädetyn mukainen, vaan siinä oli katsottava olevan kysymys veron kiertämisestä ja osakeantia ei voitu katsoa tuloverolain 66 a §:n mukaiseksi henkilöstöanniksi.

Iiro Hollmén