Siirry sisältöön

Työsuhteessa tehty sopimus ei välttämättä päde – tässä pahimmat sudenkuopat

17.09.2019

Korkein oikeus antoi vastikään ennakkopäätöksen asiassa, joka koski työsuhteen päättämissopimuksen pätevyyttä (KKO 2019:76). Tapauksessa oli kysymys siitä, että työnantaja ja työntekijä olivat tehneet työnantajan aloitteesta sopimuksen, jonka mukaan työntekijä oli irtisanonut työsopimuksen ja jossa oli sovittu työsuhteen päättymiseen liittyvistä seikoista. Työntekijä oli allekirjoittanut sopimuksen noin kaksi tuntia kestäneen neuvottelutilaisuuden lopuksi. Työntekijälle ei ollut ennalta ilmoitettu, että tapaamisessa oli tarkoitus käsitellä hänen työsuhteensa päättämistä. Kun työntekijälle ei ollut varattu riittävää harkinta-aikaa eikä mahdollisuutta hankkia asiantuntevaa apua ennen sopimukseen sitoutumista, Korkein oikeus katsoi, että sopimus oli tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota sopimukseen. Sopimusta pidettiin tästä syystä pätemättömänä.

Ratkaisu tuli varmaankin työnantajalle ikävänä yllätyksenä, mutta juridisesti sitä ei voi pitää mitenkään yllättävänä. Ratkaisu kuitenkin vahvisti sen, että työnantajan tulee olla erittäin huolellinen tehdessään sopimuksia. Työnantajan ja työntekijän ennen työsuhteen alkua ja sen aikana tekemät sopimukset voivat nimittäin olla monesta eri syystä kokonaan tai osin pätemättömiä johtuen joko siitä, että sopimuksen sisältö on lain tai työehtosopimuksen vähimmäissuojan vastainen taikka siitä, että olosuhteiden, joissa sopimus on tehty, katsotaan johtavan sopimuksen pätemättömyyteen.

Tyypillisesti työnantajan ja työntekijän välisessä työsuhteessa voi esiintyä työntekijää sitomattomia ehtoja esimerkiksi silloin, kun sovitaan kilpailukiellosta, työajoista, sopimukseen sovellettavasta riidanratkaisumenettelystä tai työsopimuksen päättämiseen liittyen esimerkiksi takaisinottovelvollisuudesta luopumisesta. Työsuhteen päättymisen (irtisanomisajan loppumisen) jälkeen tehtävät sopimukset puolestaan ovat useimmiten päteviä, vaikka työntekijä sopimuksella luopuisikin lain tarjoamasta vähimmäissuojastaan.

Koska sopimuksen pätevyyden arviointi on aina myös tilannesidonnaista ja koska sinänsä pätevä sopimus voidaan tehdä myös siten, että tekotapa johtaa pätemättömyyteen, suosittelen tarkastuttamaan työntekijän kanssa tehtävät sopimukset aina asiantuntijalla.


Aiheeseen liittyvät julkaisut