Uutta rajanvetoa asiakirjan esittämisvelvollisuudesta

Mikko Jalkanen

Blogit

27.04.2015

Oikeuskäsittelyssä jokaisen asianosaisen tehtävänä on esittää näyttöä niistä seikoista, joihin asianosainen haluaa vedota oman vaatimuksensa tueksi. Yleensä osapuolet esittävät todisteina hallussaan olevia asiakirjoja, mutta tietyin edellytyksin osapuolen on mahdollista vedota myös sellaisiin todisteisiin, joita kyseisellä osapuolella ei ole edes hallussaan.

Lainsäätäjä on oikeusprosessia koskevissa säännöksissä pitänyt tärkeänä tarjota osapuolille mahdollisuutta kaiken olennaisen todistelun huomiointiin. Toisin sanoen aineellisen totuuden selvittämismahdollisuutta on pidetty olennaisempana kuin sitä, että toisella osapuolella olisi mahdollisuus pidättyä esittämästä asialle merkityksellisiä, mutta itselleen epäedullisia todisteita. Tälle ns. editio- eli asiakirjan esittämisvelvollisuudelle on kuitenkin asetettu tiukkoja edellytyksiä, eikä vastapuolta voida velvoittaa toimittamaan mitä tahansa asiakirjoja. Pyydettävät asiakirjat tai muut todisteet onkin pystyttävä yksilöimään tarkkarajaisesti ja niiden on myös oltava saatavissa siltä, jota kohtaan vaatimus esitetään.

Itä-Suomen hovioikeus on tuoreessa, huhtikuussa 2015 antamassaan ratkaisussaan ottanut kantaa asiakirjan esittämisvelvollisuuteen tilanteessa, jossa osapuolella ei enää editiovaatimuksen tekemisen aikaan ollut hallussaan asiakirjoja, joita kyseinen osapuoli oli kuitenkin voinut käyttää hyväkseen aikaisemmin oman vastineensa laatimisen yhteydessä. Tapauksessa olosuhteet olivat muuttuneet oikeuskäsittelyn edetessä eikä editiovaatimuksen kohteena oleva osapuoli enää vaatimuksen esittämisen aikaan ollut sellaisessa luottamustoimessa, jonka perusteella hänellä oli aikaisemmin ollut asiakirjat käytössään.

Vaatimuksen tekevän osapuolen pitää pystyä osoittamaan, että toisella osapuolella on todella hallussaan vaadittava todiste. Nyt ratkaistussa tapauksessa oli selvää, että osapuolella oli ollut asiakirjat aikaisemmin käytössään. Osapuoli oli kuitenkin kiistänyt editiovaatimuksen ilmoittamalla, että luottamustoimen päättymisen johdosta hänellä ei enää ollut vaadittua asiakirjaa eikä hän samasta syystä enää saanut sitä hankittua. Hovioikeus päätyikin toteamaan, että asiakirjan aikaisempi käyttö ei ole riittävä näyttö siitä, että osapuolella olisi edelleen asiakirja hallussaan.

Hovioikeuden ratkaisu on perusteltu ja johdonmukainen. Asiakirjan esittämisvelvollisuutta koskeviin vaatimuksiin on aikaisemmassakin oikeuskäytännössä suhtauduttu pidättyväisesti.   Ratkaisu on oikea myös siitä syystä, että velvoitteen täytäntöönpano on mahdotonta tilanteessa, jossa asiakirjan esittämiseen velvoitettu ei todellisuudessa pystyisi täyttämään velvoitettaan. Asiakirjan hallinnasta ei tule olla epäilystä, sillä asiakirjan esittämisvelvoite voidaan tarvittaessa panna täytäntöön virkakoneiston avulla ja sakon uhalla. Mikäli esittämiseen velvoitettu ei todellisuudessa pysty esittämään asiakirjaa, johtaisi tilanne kohtuuttomaan lopputulokseen.