Valmistajan vastuu tuotevahingoista

Tuotevastuulaki (TVastuuL) tuli voimaan osaksi Suomen lainsäädäntöä vuonna 1991. Tuotevastuulain tarkoituksena on hallituksen esityksen mukaan (HE 119/1989 vp) laajentaa vahinkoa kärsineen oikeutta saada korvausta tuotevahingosta. Tuotevastuulain säätämisellä on tavoiteltu preventiovaikutusta, jolla pyritään ennaltaehkäisemään valmistajan liikkeelle laskemien tuotteiden turvallisuusriskejä. Tuotteen valmistajalla on tuotevastuulain asettamasta vastuusta vahingonkorvausvelvollisuuteen johtuen intressi huolehtia siitä, ettei valmistajan liikkeelle laskemat tuotteet aiheuta tuotteen kuluttajalle vahinkoa.

Tuotevastuulaissa tuotteella tarkoitetaan irtainta esinettä (pl. toisen maalla oleva rakennus), ja lakia sovelletaan tuotteesta aiheutuneen vahingon korvaamiseen, ei kuitenkaan tuotteesta tuotteelle itselleen aiheutuneeseen vahinkoon. Tuotevastuulain kattavat vahingot tulevat kysymykseen ainoastaan tuotteen aiheuttamista vahingoista ja, mikäli kyseinen tuote on laskettu liikkeelle osana elinkeinotoimintaa.

Tuotevastuulain 3 §:ssä säädetään vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksistä. Pykälän mukaan vahingonkorvausta on suoritettava vahingosta, joka on johtunut siitä, että tuote ei ollut niin turvallinen kuin on ollut aihetta odottaa. Vahinkoa kärsineellä osapuolella on todistustaakka kärsitystä vahingosta. Mikäli vahingonkorvausvelvollisuuden edellytykset täyttyvät, on vahinkoa kärsineen osapuolen näytettävä vahinko, tuotteen puutteellinen turvallisuus sekä puutteellisen turvallisuuden ja vahingon välinen syy-yhteys (TVastuuL 4 a §). Oikeuskirjallisuuden perusteella turvallisuuspuutteen osalta riittää seikan todennäköiseksi saattaminen.

Vahingonkorvausvelvollisuuden tärkeimpänä edellytyksenä tuotevastuulain soveltamisalan käsittävissä tilanteissa on, että vahinko on johtunut siitä, että tuote ei ollut niin turvallinen kuin on ollut aihetta odottaa. Lisäksi tuotteen turvallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon ajankohta, jona tuote laskettiin liikkeelle, tuotteen ennakoitavissa oleva käyttö, tuotteen markkinointi ja käyttöohjeet sekä muut seikat. Vahingon arvioinnissa kiinnitetään oikeuskirjallisuuden mukaan huomiota tuotteen tosiasialliselle käytölle ja sen käyttötarkoitukselle.

Tuotevastuulaissa vahingonkorvausvelvolliseksi tuotteesta aiheutuvista odottamattomista vahingoista katsotaan 5 §:n mukaan tuotteen valmistaja tai tuottaja, tai se, joka on tuonut tuotteen Euroopan talousalueelle siellä liikkeelle laskettavaksi. Vahingonkorvausvelvollisuus voi myös syntyä, jos vahinkoa aiheuttanutta tuotetta on markkinoitu omanaan, nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan.

Vahingonkorvausvelvollisen arvioinnissa huomiota kiinnitetään TVastuuL 6 §:ään, jolloin arvioinnin kohteeksi tulee se, kenen toimenpiteiden johdosta tuotteen turvallisuuspuute on aiheutunut. TVastuuL 6 §:ä asettaa käytännössä ankaran vastuun lopulliseksi katsottavalle vahingon ”aiheuttajalle”, sillä pykälän perusteella viimesijainen vastuunkantaja ei voisi välttää vastuutaan, sillä tällä ei olisi enää seuraavaa vastuusubjektia, minkä voisi vahingonkärsijälle osoittaa. Esimerkiksi, jos tuotteen turvallisuuspuute olisi aiheutunut maahantuojasta johtuvista syistä, vapautuisi ensisijaisena vastuusubjektina oleva valmistaja tuotevastuusta. Maahantuojan tulisi seuraavaksi pystyä esittämään seuraava vastuusubjekti vahingonkärsijälle tuotevastuusta vapautuakseen. Tuotevastuulain soveltamisalan käsittävistä vahingoista korvaus määrätään vahingonkorvauslakia noudattamalla.

Vahingonkärsijän kannalta huomion arvoista on TVastuuL 11 §:ä, jonka mukaan tuotevastuulaki ei rajoita vahinkoa kärsineen oikeutta korvaukseen sopimuksen perusteella taikka vahingonkorvauslain tai muun lain nojalla. Sopimusoikeudelliseen korvauspiiriin kuuluvat vahingot eivät yleensä kuulu tuotevastuulain käsittämään soveltamisalaan.

Mikäli sinulla tai yhtiölläsi on kysymyksiä taikka kaipaatte oikeudellista avustusta tuotevastuuasioihin liittyen, allekirjoittaneeseen voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä.

Adam Huhtamäki