Voiko sopimuksen irtisanomisen perua?

Jyrki Prusila

Blogit

14.12.2021

Sopimusvapauden vallitessa on vapaus päättää tehdäkö sopimus vai ei ja kenen kanssa ja millaisin ehdoin. Tähän aikaan vuodesta tehdään paljon sopimuksia esimerkiksi hinnoista tai alennuksista seuraavalle kalenterivuodelle. Sopimukset ovat tietenkin tällöin lähtökohtaisesti määräaikaisia vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin, jos takana on pitkä liikesuhde, voidaan sopimussuhteen katsoa muodostuvan muistakin osista kuin vain esimerkiksi vuodelle 2022 sovituista hinnoista. Tällöin sopimus pitääkin ehkä irtisanoa eikä luottaa sen automaattisesti päätyvän.  Sellaisiakin sopimuksia olen nähnyt, jotka on sovittu olemaan voimassa ilman mitään mahdollisuutta sopimuksen irtisanomiseen tai ehtoa sopimuksen päättymisestä määräajan kuluttua. Tällöinkin olosuhteet voivat muuttua niin, että sopimuksesta voi poikkeuksellisesti kuitenkin vapautua, mutta siitä ei ollut tässä blogissa tarkoitus puhua. Sen sijaan tarkoitus on käsitellä sitä, mikä on tilanne, jos sopimuksesta haluaisi vapautua neuvotellakseen uuden sopimuksen vain sen vuoksi, että on tyytymätön esimerkiksi sovittuihin hintoihin. Sopimus irtisanotaan osana neuvottelutaktiikkaa, jotta saataisiin edullisemmat ehdot uudessa sopimuksessa. Miten käy, jos sopimuskumppani sanookin, että all right, antaa sopimuksemme päättyä. Klassinen esimerkki tästä on kaukana historiassa, jolloin eräs vuokralainen halusi neuvotella liikepaikan osalta uuden alemman vuokran ja irtisanoi sopimuksen vailla tarkoitusta siirtää liiketoimintaansa muualle. Siinähän kävi huonosti, kun vuokranantaja totesikin, että muitakin tulijoita paikalle on.

Jos siis sopimussuhteessa haluaa neuvotella ehdot uudestaan, mutta välttää riskin sopimuksen päättymisestä, ei irtisanominen ole siihen lainkaan turvallinen vaihtoehto. On ajateltavissa, että viimeisen puolentoista vuoden aikana on tehty paljon sopimuksia, joista markkinatilanteen muututtua nyt haluttaisiin päästä eroon. Esimerkkinä voi mainita sopimukset, jotka eivät mahdollista raaka-aineiden tai energian hinnan nousun huomioonottamista loppuhinnassa tai sopimukset, joissa ei ole varauduttu monet yllättäneeseen pulaan aivan bulkkituotteissa.

Loppujen lopuksi kysymykset asianajajalle siitä, miten jokin sopimus on irtisanottavissa, ovat varsin harvinaisia. Pitkien alihankintasuhteiden osalta maalaisjärki sanoo, ettei aivan kirjaimellinen tulkinta ehkä tunnu oikealta. Kun sitten asiassa antaa neuvon, joutuu muistuttamaan, että ainakin puhtaasti taktisessa mielessä tehdyt irtisanomiset voivat oikeasti johtaa myös sopimuksen päättymiseen. On parempi, ettei sellainen vaihtoehto tule yllätyksenä, jos oikeasti ei ole ollut aikomustakaan päättää sopimusta. Entä jos irtisanomisen on sitten jo ehtinyt toimittamaan ja herääkin pelko, että vastapuoli ehkä esittää tyytymätöntä, mutta on hiljaa hyvillään siitä, että pääsee sopimuskumppanista eroon. Hyvin hienovarainen juridinen pohdiskelu voi tulla avuksi tässä tilanteessa. Oikeudellinen tahdonilmaisu, kuten irtisanominen, velvoittaa antajaansa silloin, kun se on saapunut vastaanottajalle ja vastaanottaja on ottanut siitä selon. Periaate on sama kuin sopimuksen syntymisessä. Kun vastaanottaja on ottanut selon saamastaan tarjouksesta, sitoo se antajaansa ja, jos vastaanottaja hyväksyy tarjouksen, on sopimus syntynyt. Vastaanottajan tietoon tullutta irtisanomista ei voi yksipuolisesti peruuttaa.

Vaikka sopimuksen irtisanominen olisi siis jo kirjallisesti toimitettu, voi tällainen haamupelastus joskus estää sopimuksen päättymisen ja mahdollistaa vaihtoehdon, jossa sopimusehdot pyritään neuvottelemaan paremmiksi ilman, että sopimus olisi päättymässä irtisanomisajan jälkeen. Kun suhdanteet ja tilanteet muuttuvat, ei perinteinen rehvakas ajatus siitä, että irtisanotaan, jotta päästään neuvottelemaan, aina ole viisas toimintatapa. Ja jos irtisanominen olisikin toimitettu, ei sellaisen peruuttaminen ole täysin mahdotonta.