Wahti paikkakunnan ympäri

Juha Auvinen

Blogit

22.04.2020

Viimeaikaisten tapahtumien yhteydessä on keskusteltu melko paljon erilaisista suosituksista ja suoranaisista rajoituksista, joita valtiovalta on asettanut kansalaisille. Silloin, kun tällaisia määräyksiä annetaan, on oletuksena, että kansalaiset niitä myös noudattavat. Tässä kohtaa on hyvä pitää mielessä, että oikeusvaltiossa, jollainen Suomi on, tällaisia rajoituksia ei aseteta turhaan ja jos niitä annetaan, niitä on noudatettava.

Esimerkiksi terveydensuojelulain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä ennalta ehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Tartuntatautilain mukaan voidaan taas määrätä karanteeni tai eristys, jos se taudin leviämisen estämiseksi on tarpeen. Lakien rikkomisesta (esimerkiksi rikotaan viranomaisen antamaa kieltoa) voidaan määrätä sakkoa tai vankeutta, siten kuin rikoslaissa määrätään, edellyttäen kuitenkin, että säännöksiä rikotaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta.

Uudenmaan sulku on nyt purettu, joten siltä osin asiaa ei enää tarvitse miettiä. Muutamia sakkoja poliisi toki rajoituksen voimassaollessa joutui antamaan. Ne annettiin valmiuslakirikkomuksesta ja nimenomaan siitä syystä, että Uudenmaan liikkumisrajoitusta ei noudatettu. Tämä kuitenkin osoittaa, että jos sääntöjä ei noudateta, siitä voidaan rangaista.

Mutta kuten otsikossa jo vihjattiin, tällaiset tilanteet eivät ole mitään uusia. Tässä loppukevennyksenä muutama lainaus siitä, miten näitä asioita on säännelty historian saatossa.

Vuoden 1889 rikoslaissa säädettiin seuraavasti: ”Jos joku rikkoo ohjeen, joka ihmisissä liikkuvan kulkutaudin estämiseksi tahi ehkäisemiseksi on annettu; rangaistakoon enintään viidensadan markan sakolla.”

Edelleen samassa laissa oli seura säännös: ”Jos joku on syynä toisen sairastumiseen kulkutautiin siten, että rikkoo ohjeen, joka ihmisissä liikkuvan kulkutaudin estämiseksi tahi ehkäisemiseksi on annettu; rangaistakoon vankeudella korkeintaan kahdeksi vuodeksi taikka vähintään viidenkymmen markan sakolla.”

Poikkeustila saattoi mainitun lain mukaan olla myös ns. koventamisperuste: ”- – jos rikos tehtiin silloin kun – – yleinen kulkutauti tahi muu senkaltainen vaara oli tarjona; rangaistakoon syyllinen kuritushuoneella vähintään kuudeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi taikka elinkaudeksi; tuomittakoon myöskin kansalaisluottamuksensa menettäneeksi.”

Jo vuonna 1874 painetussa Uudessa lainopin käsikirjassa puhuttiin kulkutaudin aiheuttamasta sulusta: ”Jos rutontapainen tauti jostakusta maan paikkakunnasta ilmaantuu, pitää kuwernöörin ilman wähintäkään wiiwytystä antaa siitä tieto Keisarille ja, kunnes tarkempi määräys tulee, panna heti wahti sen paikkakunnan ympäri, niin ettei kukaan pääse sinne eikä sieltä tulemaan; ja tulee asianomaisten sillä aikaa pitää huolta, että piiritetyt saawat mitä sairasten hoidoksi ja muutoin tarpeellista on.”

Rangaistus säännösten rikkomisesta oli seuraavanlainen: ”Laiminlyöminen, joka tulee huolimattomuudesta tahi leväperäisyydestä näiden määräysten noudattamisesta, rangaistaan uhkasakolla 20:stä markasta 50:neen asti; ehdollinen rikkominen sakolla 80:stä markasta 200:taan asti, kuluin ja wahingon palkkiolla sekä menettämisellä ne aineet, joita wastoin kieltoa kuljetetaan.”

Pysytään terveinä ja noudatetaan ohjeita ja määräyksiä.