Siirry sisältöön

EUIPO myöntää koronatukea tavaramerkkien ja mallioikeuksien hakemusmaksuihin

16.03.2021

Vuoden 2021 aikana pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on mahdollisuus hakea Euroopan unionin teollisoikeusviraston (EUIPO) myöntämää tukea tavaramerkkien ja mallioikeuksien hakemusmaksuihin.

Kyse on Euroopan komission hankkeesta, jolla pyritään tukemaan pk-yrityksien mahdollisuuksia suojata aineetonta omaisuuttaan koronatilanteessa. Tukea voi saada sekä Patentti- ja rekisterihallitukselle tehtäviin kansallisiin hakemuksiin että EUIPOon tehtäviin EU-tavaramerkki- ja mallioikeushakemuksiin.

Hakujaksoja on vuoden 2021 aikana yhteensä viisi, jolloin tukihakemuksen voi tehdä EUIPOn sähköisessä palvelussa. Jos tuen ehdot täyttyvät ja tuki myönnetään, tavaramerkki- ja mallioikeushakemukset tulee tehdä 30 päivän kuluessa EUIPOn hyväksyvästä tukipäätöksestä, minkä jälkeen EUIPOlta voi hakea korvausta.

Kyse on siten jälkikäteen maksettavasta korvauksesta, jonka suuruus on 50 prosenttia hakemusten perusmaksuista. Tukea voi saada vain kerran ja enintään 1500 euroa yritystä kohti. Jos yritykselläsi on tarvetta EUIPOn myöntämään tukeen, avustamme mielellämme tuen hakemisessa sekä tavaramerkkien- ja mallioikeuksien rekisteröinnissä.

Ota yhteyttä:


Aiheeseen liittyvät julkaisut